Ajatukset jo kohti ensi vuotta

Terveisiä kesälomalta! Muutaman päivän kesälomalla ololla oli jo sellaiset seuraukset, että ajatukset päässä alkoivat jäsentyä uudelle mallille. :) 

Viime ja tälle kuluvalle vuodelle en ole oman kiireisen elämäni takia halunnut isompia tulostavoitteita asettaa. Mieluiten olen halunnut fiilistellä ja nauttia matkasta kuin kisata aikaa vastaan. Tavoitteena tälle vuodelle oli kuitenkin juosta ultramatka, mutta kohtalo päätti toisin. Tämä vuosi on nyt mennyt monelta osin aika lailla penkin alle, joten olen katsonut parhaaksi suunnata ajatukset jo kohti ensi vuotta. Todella toivon, että ensi vuodesta tulee ehjempi ja pysyn terveenä eikä vammoja tulisi.

NUTS Pallas on nyt tulevana viikonloppuna ja aina kun luen tapahtumasta jotain, vihlaisee ja kirpaisee tuolla sisällä jossain. Niin kovasti olisin halunnut olla siellä mukana, mutta nilkka ei ole edelleenkään täysin parantunut, joten vamman tultua tein oikean päätöksen jättää Pallas väliin. Nilkka on kuitenkin jo siinä kunnossa, että olen päässyt tasamaalla juoksemaan. Lenkeilläni olen pähkäillyt tätä loppuvuotta ja päätynyt luopumaan kokonaan ultramatkasta. Sen aika on sitten ensi vuonna. Olen menossa Vaarojen maratonille lokakuussa ja siellä haluan olla täysissä sielun ja ruumiin voimissa, enkä halua mennä sinne jumissa ja huonosti palautuneena. Täysin pieleen tämä vuosi ei kuitenkaan ole mennyt, kisamatkat ovat olleet huikeita ja olen kuitenkin juossut ensimmäisen maratonini. 

Nyt elokuussa juoksen Kempeleessä kympin yhdessä kaverini kanssa. Siitä tulee hyvä vk-treeni, en lähde tavoittemaan ennätyksiä, mennään täysin kaverin vauhdeilla. Toivottavasti pysyn perässä. :) Elokuun loppupuolella on Pyssymäki Extreme Polkujuoksu, jossa ensin aioin juosta 58 km matkan. Olen kuitenkin päätynyt tyytymään 25 km matkaan, että jaksan sitten lokakuun alussa Kolilla hyvissä voimissa juosta Vaarojen maratonin. Elokuu on muutoinkin minulle kiireistä ja stressaavaa aikaa, joten ei ole järkevää vetää itseään ihan piippuun. Vaarojen jälkeen ajatukset ja harjoittelu suunnataankin sitten jo ensi vuoteen. Tai oikeastaan ensi vuoteen tähtäävä harjoitusohjelma alkanee jo syyskuussa.

Ensi vuoden kisakalenterikin on jo hyvin hahmottumassa:
Maaliskuu: Transgrancanaria 44 km (vielä hyvin epävarmaa pääsenkö tuonne lähtemään)
Huhtikuu: Puolimaraton Iissä, aikatavoite alle 2 tuntia.
Toukokuu: NUTS Karhunkierros 53 km
Kesäkuu: joku puolikkaan mittainen välikisa: Raahe Trail Run, Rovaniemi Maraton, Paavo Nurmi tai joku muu...
Heinäkuu: NUTS Pallas 55 km
Syyskuu: Maraton Kiimingissä, aikatavoite tarkentuu myöhemmin.

Nyt kun ensi vuosi on suunniteltu ja suunnitelmat julkaistu, voi huokaista ja jatkaa hyvillä mielin kesäloman viettoa. Toteutus vielä puuttuu, mutta eikö hyvin suunniteltu ole jo melkein kuin puoliksi tehty...? ;)

Eihän elämä pelkkää juoksua ole ;)

Elämäni ensimmäinen DNF Raahe Trail Runilla

Pintakaasuttelijat lähtötunnelmissa :)

Niin siinä kävi, että tämäkin päivä tuli vastaan: tuloksiin merkintä DNF ja keskeltä metsää autokyydillä takaisin kisakeskukseen.

Raahe Trail Runin 21 km piti olla minulle hyvä välietappi ja hyvä treeni kohti NUTS Pallasta. Mitenkään tavoitteellisesti en siihen suhtautunut, tarkoitus oli vain juosta hyvä, reipas pitkähkö polkulenkki ja harjoitella edelleen energian ottamista kisan aikana.

Olin hyvissä ajoin kisapaikalla numerolapun haussa. Pukuhuoneessa jutusteltiin muiden kisaajien kanssa. Monella jännitti aika paljon, mutta minä en tällä kertaa hermoillut vähääkään. Päivikin tuli pian myös paikanpäälle ja yhdessä lähdettiin hieman verkkaamaan. Päiville tämä olisi ensimmäinen polkujuoksukisa. Startissa sitten tavattiinkin muita tuttuja juoksijoita ja hyvällä fiiliksellä lähdimme Wanhan Herran paukusta matkaan.

Lähdin rauhallista vauhtia juoksemaan. Ajattelin, että otan alun rauhallisesti ja sitten jos lopussa siltä tuntuu, niin juoksen reippaammin viimeiset kilometrit. Matkan teko alkoikin ihan mukavasti, olo tuntui hyvältä ja kroppa tuntui pelaavan hyvin. Tästä tulisi kyllä vielä hyvä lenkki! Metsässä oli hyvin märkää. Käytönnössä mudassa ja ravassa juoksimme heti alusta alkaen. Minusta se oli vaan hauskaa vaihtelua. 

Mutta jo noin 3 km (en ole vielä purkanut Polaria, joten korjaan oikean paikan myöhemmin) juoksun jälkeen jo sattui. Juoksin pieneltä sillalta takaisin leimikkoon ja jalka astui jotenkin tyhjään. Alla piti olla maata, mutta heinän alla taisi olla kuoppa tai jotain... Nilkka pyörähti ja tajusin heti, että nyt sattui... Päivi tuli minun perässä ja kysyi sattuiko pahasti. Sanoin, että jatkaa matkaa vaan minä tulen omaa vauhtia. Nilkutin eteenpäin ja pian pahin kipu hellittikin. Keskeyttäminen ei tuolloin vielä ollut vaihtoehto, toivoin että jalka kestäisi maaliin asti. Otin buranan.

Maasto oli mielenkiintoista. Välillä mentiin puolta säärtä myöten vedessä ja välillä oli hyvää juostavaa alustaa tai pehmeää hiekkaa. Nilkan kipu alkoi taas yltyä. Ensimmäisellä juomapaikalla otin motillisen urheilujuomaa ja jatkoin edelleen matkaa. Pian alkoi mieleen tulla ajatuksia, että jos nilkka olikin mennyt niin pahasti, että en juoksisi pitkään aikaan? Jos en pääsisikään Pallakselle, joka on ollut koko kauden päätavoitteeni? Nilkka turposi ja kenkä alkoi ahdistaa, jouduin hölläämään Salomonien nauhoja...

Yllättävän kova kamppailu piti itsensä kanssa käydä päätöksestä keskeyttää. Mutta vaakakupissa painoi loppukausi ja halu päästä Pallakselle. Ja järjellä ajateltuna hullua olisi juosta, kun jalka ei juuri enää kestänyt astua. Ensin soitin miehelleni, että näin on käynyt, että joudun keskeyttämään ja sitten soitin kisan turvallisuusvastaavalle. Olin tuossa vaiheessa taivaltanut 6,7 km ja turvallisuusvastaavalta sain ohjeet jatkaa matkaa 8 km kohdille, josta hän pääsisi autolla minut hakemaan. Takaa tuli juoksijoita ohi, kun kävelin ja välillä löysäilin kenkää lisää, kun jalkaa pakotti. Kaikki kysyivät onko kaikki ok ja tarvitsisinko apua. Kerroin pärjääväni, hätää ei ole ja apua olisi jo tulossa. 

Tuon pätkän aikana kun kävelin, kerkesi ajatella monenmoista polkujuoksuun liittyvää. Monesti kisoihin valmistautuessa ja pakatessa sitä on mielessään harmitellut, miksi pitää ottaa näin paljon tavaraa matkaan turhaan kannettavaksi. Nyt olin mm. meinannut jättää puhelimen kokonaan pois, koska kyseessä oli näin lyhyt matka. Se ei ollut pakollinen varuste, mutta otin onneksi kuitenkin sen mukaan. Mietin, jos Rukalla olisin loukannut nilkkani näin pahasti, melkein kaikki pakolliset varusteet olisivat siinä kelissä olleet tarpeen, etten olisi paleltunut ja jäätynyt sinne korpeen. Vauhdin hidastuessa kävelyksi huonossa kelissä sitä olisi jäähtynyt hyvin nopeasti ja kaikki lisäenergiakin on enemmän tarpeen tuossa tilanteessa. Monesti myös ennen pitkiä polkukisoja käydään erilaisia keskusteluja siitä, että onko todella tarpeen ottaa noin paljon tavaraa mukaan kannettavaksi. Uskokaa vain, kyllä se kaikki on arvioitu tarpeelliseksi pahimman varalle ja lopulta se pahin ei välttämättä ole kuin niin yksinkertainen asia kuin nilkan nyrjähdys.

Pääsin turvallisesti autokyydillä takaisin kisakeskukseen jonne myös soitin mieheni hakemaan minulle puhdasta kampetta autolta. Jalkaa hoidin kylmällä ja kohoasennolla. Kisakansliasta myös kuulin, että olin arvonnasta voittanut hierontalahjakortin. Ihan tyhjin käsin ei siis täältä tarvinnut poistua. Itse kisasta jäi hyvä fiilis, järjestelyt toimivat hyvin. Myös  se tuli nyt koettua, että loukkaantuneen kisaajan evakuointi sujuu juohevasti. Kiitokset järjestäjille kaikesta!

Kylmähoitoa 

Vuorokausi kisan jälkeen

Kaikkinensa nyt kuitenkin käy niin, että keskeytyksestä huolimatta juoksutaukoa varsinkin epätasaisilta poluilta tulee nyt reilusti. Pallakseen mennessä jalka ei ole vielä siinä kunnossa, että lähtisin riskeeraamaan parantumisen. Joudun kauden päätavoitteeni jättämään nyt sydän särkyen väliin. Todennäköisesti tasaisella pystyn jo juoksemaan reilun kuukauden kuluttua, mutta epätasaisille maastoille nilkan toipumiseen menee enemmän aikaa. Epätasaisella uudelleen revähtäminen on riskinä, joka taas viivästyttäisi paranemista.Toivottavasti viimeistään Vaarojen maratonille mennessä nilkka olisi täysin terve. Siellä on tiedossa paljon juurakkoa ja muuta mukavaa maastoa :) Nyt elän toivossa, että ilmat lämpeäsivät niin paljon, että merikin lämpeäsi ja pääsisi Nallikariin uimaan avovedessä. Pitää edes uimalla yrittää nyt pitää peruskuntoa yllä... :)

Alla Raahe Trail Runin virallinen kisavideo

Vuoden 2014 yhteenvetoa

Hieman on päässyt jo vierähtämään tämä päivitys, mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan...

Alkuvuosi on mennyt ensin lomaillessa ja sitten heti iskikin kunnon flunssa, josta edelleen toivutaan. Myös viime vuodesta jäi valitettavasti päällimmäisenä mieleen vammat ja loppuvuoden sairastelu. Edellisestä vuodesta 2013 olin kirjoittanut seuraavaa: 

"Koko kesän kilpailukausi oli minulla ehyt. Minua ei vaivannut mikään. Loppukesästä morton kylläkin, mutta ei läheskään niin pahana kuin edellisenä kesänä. Pystyin osallistumaan kaikkiin kisoihin, mihin olin suunnitellutkin. Tästä olen erityisen iloinen! Olen selkeästi tehnyt harjoittelun suhteen jotain oikein, vaikkakin ehkä vauhtien kustannuksella, mutta pistän kuitenkin terveyden ja vaivattomuuden vauhtien kehittymisen edelle."

Alkuvuosi 2014 oli ehjä ja sain hyvän harjoittelukauden kesää ajatellen alle. Tavoitteita ei ollut sen kummemmin, koska tiesin vuoden etukäteen olevan muutoinkin aika rankan, joten harrastuksesta en halunnut enempää lisäkuormitusta itselleni ottaa. Menisin vain fiiliksellä. Nyt jälkikäteen kun ajattelee, tuo päätös oli hyvä. 

Keväällä kisakausi aukesi Prahan puolikkaalla. Kokonaisuutena olen tyytyväinen kisaan, vaikka onkin ollut tähän asti ainut kisa missä olen kärsinyt kunnon krampeista. Alkuun ajattelin kramppien johtuneen mukulakivistä, mutta jälkikäteen mietittynä edellisen päivän lennot sekä illan kävelymaraton Prahaan tutustuen plus kisareitin mukulakivet taisivat olla kaikki yhteisvaikuttamassa kramppien syntyyn. Juoksin kaikesta huolimatta hyvän juoksun, joka ei jäänyt edes kauas ennätyksestä.

Terwalla sitten oli jälleen kerran hellettä ja se sai minut varovaiseksi ja jälkiviisaana ajatellen, liian varovaiseksi. Helteestä huolimatta juoksu oli minulle tosi helppo ja hitaan alun jälkeen kiristin loppua kohden. Jos olisin ollut rohkeampi, ennätys olisi aika varmasti tullut. Nyt jäin siitä vajaa kolme minuuttia. Tämä kisa on ainut kisa mikä on jäänyt harmittamaan, etten juossut kunnon juoksua. Varaa ja voimia parempaan juoksuun olisi ollut reilusti.

Terwan jälkeen sain pienen flunssan ja kesäkuun puolivälin Santa Claus Maraton oli hetken vähän vaarassa. Mutta tokenin niin, että pääsin juoksemaan. Jos Terwa oli helppo, niin tämä juoksu olikin sitten ihan kauhea! Yhtään parempaan suoritukseen ei olisi ollut rahkeita. Isoin ongelma taisi olla syömättömyyteni, koska kisa oli illalla enkä oikein uskaltanut syödä koko päivänä. Tämäkin asia on nyt opittu kantapään kautta. Aika oli kuitenkin hitusen parempi kuin Terwalla. 

Kesäkuun lopussa oli Turussa Paavo Nurmen kymppi, jossa oikeasti halusin juosta uuden ennätyksen, koska en noita kymppejä juurikaan juokse. Pettymys oli suuri, kun kauan ennen maalia tajusin, etten kerkeä. En myöskään suostunut käsittämään, että miksi näin kävi. Juoksu oli sujunut hyvin ja vaikka lopussa vähän helteessä väsähdin, niin en pahasti kuitenkaan. Illalla sitten selvisikin, että Paavon kymppi oli 300-400 metriä ylipitkä. Jos olisi ollut oikean mittainen, ennätys olisi tullut. Tämä jäikin ainoaksi kympiksi tälle vuodelle.

Heinäkuussa olikin koko vuoden paras kisani. Salla Midnight Marathon, elämäni ensimmäinen polkujuoksukisa. Minulla ei ollut mitään käsitystä mitä mahdollisesti eteen tulee ja minkälainen reitti on. Matkan teko oli aivan huippua! Poluilla eteneminen oli minulle vaivatonta ja helppoa. Toki en vetänyt lujaa, kun oli vasta eka kerta metsissä. Tapahtuma oli hyvin järjestetty ja ihmiset kaikki siellä todella ystävällisiä. Sain reissusta muistoksi reiteeni kunnon mustelman sekä puujalan, mutta ei haitannut. Tiesin, että jatkossa askeleeni tulevat mitä enenevässä määrin johtamaan metsiin. Kuinka oikeassa olinkaan! Tällä reissulla opin myös syömään kisaa edeltävästi, kun otin mallia matkaseuralaisistani, kokeneista ultraajista, jotka surutta vetelivät suuhunsa kaiken mahdollisen. Ilman heitä olisin todennäköisesti vain näykkinyt jotain pientä, mutta nyt meni nassuun niin pastat, suklaat kuin lihapullatkin. Ja itse kisassa ei mitään ongelmia vatsan kanssa!

Polkujuoksija!

Elokuun alussa oli ExtremeRun. Tässä tapahtumassa saatujen vammojen takia, koko loppukauteni meni pieleen. Edelleen tapahtumasta on muistona peukalovamma, joka ei meinaa näköjään parantua millään. Mutta eniten ongelmia minulle aiheutti rajun haavainfektion takia turvonnut polvi ja pohje. Ensin luulin heinäkuun pyöräilyreissuilta polvitapeeseen saadun rasitusvamman äityneen, mutta saman polven haavat tulehtuivat rajusti ja aiheuttivat runsaasti ongelmia minulle. Juoksutaukoa tuli jonkin verran, kovalla alustalla juokseminen oli käytännössä mahdotonta. Siirryinkin kokonaan metsiin ja soille pehmeille alustoille. Siellä polven kanssa pärjäsi kohtuudella. 

Vammautunut juoksija

Juoksutapahtumia jäi juoksematta ja syyskuussa uskaltauduin kuitenkin Kiiminkiin puolikkaalle. Alunperin minun piti siellä juosta elämäni ensimmäinen maraton. Mutta ei puhettakaan, että polvella olisi vielä kokonaiselle uskaltanut. Kiimingissä minulla oli jalat tosi tönkkönä varmaan monestakin asiasta, ei yksin polvesta johtuvaa. Niin hullua kuin noilla jaloilla juoksu olikin, puolikas oli minun koko kauden paras. Jäin ennätyksestä vain puolitoista minuuttia. Kaikenlisäksi kämmäilin juoksun aikana ja menetin aikaa niidenkin takia. Lähdin juoksuun hänniltä, kun luulin, että mitataan nettoaikaa ja lopussa vahingossa juoksin harhaan. Ilman näitä kämmejä olisi ollut mahdollisuudet ennätykseen. Ja ilman tönkköjalkoja mahdollisuudet vaikka mihin...

Sitten lokakuun alussa alkoi flunssakierre, joka yhä jatkuu. Virpiniemen maastomaraton jäi välistä ja loppukuusta flunssa alkoi uudelleen mennen myös keuhkoihin. Astmalääkityksellä sain itseni kuntoon pikkuhiljaa ja pikkuhiljaa aloittelin lenkkeilyä taas. Juoksu tuntui heti hyvältä ja kunto ei tuntunut laskeneen yhtään sairastelusta huolimatta. Palasin heti normaaliin harjoittelutahtiin. Marraskuun lopussa osallistuin NUTS Köykkyriin, jossa kiikutaan Köykkyrin rinnettä ylös ja juostaan polkua pitkin alas. Hyvin sujui, eikä mäessä kiikkuminen tuottanut hankaluutta. Olin kyllä Köykkyrissä kerinnyt jo useamman kerran kesän jälkeen käydä harjoittelemassa, joten mäki ei juurikaan tuottanut ongelmia. Minua jopa harmitti jättää kisa kahden tunnin jälkeen, kun oli kiire toisiin pikkujouluihin.

Joulukuun puolivälissä minulla alkoi sitten sykeongelmat vaivaamaan. Ei pystynyt juoksemaan ollenkaan, etteikö sykkeet olisi olleet vk-tasolla. Suosiolla rauhoitin menoa, pidin ihan kunnolla taukoakin juoksusta. Ennen vuodenvaihdetta ja tämän vuoden eka viikolla lomaillessa Gran Canarialla tilanne oli jo ihan hyvä, pystyin taas juoksemaan ilman, että sykkeet hätäilivät. Mutta kun kotiuduttiin lomalta, sairastuttiin poikien kanssa flunssaan heti. Flunssa on ollut myös sellainen, että minun lisäksi urheilevalla pojallani tuli "sydänongelmia", joiden takia me ollaan nyt pidetty harjoittelutaukoa molemmat. 

Tammikuussa juosten hiekkarannalla

Näin jälkiviisaana kun omaa tilannetta ajattelee, minun olisi pitänyt jo silloin marraskuussa sairastelun jälkeen ottaa selkeästi rauhallisemmin, eikä heti palata normaaliin harjoittelutahtiin. Arkikin on kuormittavaa, kun on työt mitkä pitää hoitaa sekä koko perheen harrastukset, joiden takia monesti viikonloputkin menevät kuskatessa milloin mihinkin. Saattaa mennä viikkoja, ettei nuku kunnon öitä, kun aina pitää olla aamuisin johonkin suuntaan menossa. Sairastelun jälkeen kunnon levolla ja  maltillisella harjoittelun aloituksella olisin varmaan välttänyt lievän ylirasitustilan ja mahdollisesti myös tämän flunssan sairastamisen. Ylikuormittuneessa elimistössä vastustuskyky kun on normaalia alhaisempi ja flunssapöpöt pääsevät jylläämään helpommin.

Vaikka etukäteen olen tiennyt kaiken tämän jo, niin siitä huolimatta itsellenikin näin pääsi käymään. Tiedostan asian nyt, mutta en tiedostanut sitä vielä marraskuussa.  Ehkä uskoin, että aikaisempien vuosien sairastamattomuus olisi pysyvä tila. Jos nyt jotain viime vuodesta olen oppinut, niin sen että jos sairastan, otan hyvin rauhallisesti ainakin tupla-ajan kuin mitä sairaus on kestänyt. Tällä hetkellä minulla se tarkoittaa sauvakävelyä juoksun sijaan. 
Mutta jos jotain hyvää vuoden aikana on on tapahtunut, niin venyttelyillä olen saanut mortonini lähes vaivattomaksi!

Sauvakävelylenkin jälkeenkin hymyilyttää...

Tälle vuodellekaan minulla ei ole numeraalisia tavoitteita. Päätavoite on selviytyä NUTS Pallas 55 km kunnialla maaliin. Minulle pelkästään se on jo iso tavoite ja olen todella onnellinen jos siitä selviän! Muutoinkin tulen osallistumaan enimmäkseen polkujuoksu tapahtumiin. Pallaksen jälkeen kalenteri on auki. Todennäköisesti palauttelen itseäni rauhassa ja pidän juoksusta taukoa hetken.  

Ai niin, yksi muutos viime vuoteen on tapahtunut. Juoksen tänä vuonna eri sarjassa kuin viime vuonna... :)