maanantai 26. toukokuuta 2014

Terwapuolikas 2014


Kolmas Terwapuolikas on nyt onnellisesti takana! Fiilikset ovat kaikkinensa huippuhyvät ja olen todella tyytyväinen juoksuuni, koska jännitys ennen tulevaa hellejuoksua oli valtava, mutta tällä kertaa minä olin hellettä vahvempi!

Koko kisaviikon päivittäin monta kertaa jännitin ja seurasin sääennustetta. Ennuste muuttui päivässä monta kertaa... Siitä huolimatta sitä piti koko ajan vahdata. Joka kerta ennen kisaa sama juttu: 10 vrk ennen kisaa alkaa sääennusteen seuraaminen ja aina käy samoin, ennuste muuttuu koko ajan. Vaikka sen tietää, sitä ei voi olla seuraamatta... 

Olin tehnyt tietoisen päätöksen, että kisaviikolla en juokse ollenkaan. Lepuutan jalkoja koko viikon, että lauantaina levänneillä jaloilla sitten juoksen puolikkaan. No, kun keventelee kunnolla miten käy? Koko kroppa on jumissa ja kipuilee, kun eihän se ole tottunut siihen, ettei sitä liikuta. Ihan normaali suojamekanismi tämäkin, mutta siitä huolimatta ehkä jatkossa mieluummin liikun kevyesti myös kisaviikolla. Ei ollut mitenkään miellyttävä tunne kehossa.

Ja kun kisaviikko oli, tottakai erilaisia vastuksia tulee eteen, että usko osallistumisesta viikonlopun juoksuun menisi varmasti monta kertaa. Pojilla oli flunssaa, yksi pojista joutui olemaan koko viikon pois koulusta. Ja perjantaina, kisapäivän aattona kun nuorimmaista hain tarhasta, sain kuulla että 11 lapsesta 3 oli tullut aamulla hoitoon. Kaikki muut vatsataudissa. Päivän aikana kolmesta hoitolapsesta yksi oli alkanut oksentamaan. Ja illalla oma pikkumieheni aloitti oksentamisen, jota jatkuikin sitten läpi yön...

Perjantain olin muutoinkin ollut kuin tulisilla hiilillä koko päivän. Sääennuste näytti hellettä ja mielessä pyöri, onko järjetöntä lähteä puolikkaalle tuossa helteessä... Saaran kanssa keskusteltiin pariin otteesseen puhelimessa ja hän oli lähdössä meitä huoltamaan matkan varrelle. Kun menin Raatista numerolappua hakemaan, en ollut tehnyt vielä päätöstä vaihdanko matkan vai en. Menin kisakansiassa ensimmäisenä ostamaan Squeezyn geelejä ja sitten jututtamaan Tainaa ODL-liikuntaklinikan kojulle.  Siitä sitten siirryin numeronlapun hakuun, eikä mielessä ollut pienintäkään epäilystä, ettenkö kävelisi puolikkaan pöydälle hakemaan lapun matkalle mihin olin ilmoittautunutkin. Antaisin omat nesteytysjuomat (osmosalinakin tunnetaan) Saaralle reitin varrelle ja tein päätöksen juosta rauhallisesti, ennätyksistä viis. Kymppiin vaihto oli liian kova pala, kun oli jo asennoitunut juoksemaan sen puolikkaan.



Kisa-aamu koitti aurinkoisena ja lämpimänä, kuten oli ennustettukin. En hermoillut sitä kuitenkaan enää ollenkaan. Olin päätökseni tehnyt ja hyväksynyt sen, että nyt mennään kelin ehdoilla. Söin ihan hyvän aamupalan ja tein Squeezysta pullollisen juomaa hörpittäväksi. Valmistin myös nesteytysjuomat valmiiksi Vitalinea pulloihin, joista ne olisi matkan aikana helppo sitten juoda. Lähdin kohti kaupunkia, hain väliltä työkaverini Annen mukaan ja ajoimme ensin työpaikallemme, jonne jätin auton parkkihalliin. Kävelimme Raatiin, ja se saikin riittää meille alkuverkoiksi. 

Saara kerkesi soittaa juuri sopivasti, kun olimme melkein perillä Raatissa. Nopeasti kuulumisten vaihdot ja reitin läpikäynti, missä antaa juomat. Suunnitelma vaikutti hyvältä. Minnakin tuli paikan päälle fiini mekko päällä, ettei vaan kukaan luulisi, että hän on juoksemaan lähdössä :) Vessaa kun etsittiin törmättiin myös Susannaan, joka oli löytänytkin ihan privaattipukuhuoneen, jota sitten saimme ihan rauhassa käyttää. Takaisin pihalle, jossa Saara edelleen päivysti sekä Sannakin vihdoin löytyi porukkaan mukaan ja Karikin löysi meidät. Sitten lähtökarsinoihin.

Asetuin lähelle kahden tunnin jäniksiä. Matkan teko alkoi aikamoisessa ruuhkassa ja osumaa tuli joka puolelta. Mutta keskityin vaan juoksuun, kyllä se ruuhka jossain vaiheessa helpottaisi. Matkan teko kävi yllättävän helposti. Juoksin vaan muiden perässä. Mitään ongelmia ei ollut. Juoksin jänisten kanssa porukassa reilu 6 km, mutta kun sykkeet kävivät päälle 170 tarkoituksella hiljensin, ettei helle tekisi tepposia. Juoksin tahtia, joka tuntui helpolta. Saara ei huomannut minua ensimmäisessä "omassa juottopaikassa", mutta onneksi itse huomasin Saaran ja palasin vähän takaisin päin hakemaan pullon. Jatkoin omaa juoksuani.

Olin alussa tehnyt myös päätöksen, etten seuraa aikoja ollenkaan kellosta. Kympin kohdalla kuitenkin vilkaisin aikaa ja ihan tyytyväinen aikaan olin. Juoksu oli edelleen helppoa ja oma juoma toimi hyvin. Join joka juomapaikalla vuorotellen urkkajuomaa ja vettä. Joka juomapaikalla myös kaadoin motillisen vettä päälleni. Käytin myös ihan kunnolla aikaa juomiseen, join rauhallisesti kävellessäni motit tyhjäksi. Minulla vähän nauratti, kun jollain juomapaikalla oli nuoripari samaan aikaan ja tyttö epäuskoisesti ensin katsoi minua kun kaadoin vettä päälleni ja sanoi sitten pojalle: "miten me ei hoksittu, että noinkin voi tehdä?" No nyt hoksivat ja varman seuraavilla juomapaikoilla tekivät samoin.

Juoksu on iloinen asia!

Minulla oli koko ajan ihan helppoa ja fiilis korkealla kun juoksin. Jaksoin jutella ja tsempata myös muita matkan aikana. Pari tyttöä väänsi itkua, kun olivat pudonneet jo kauas aikatavoitteesta. Yritin lohdutella ja sanoa, että kun on helle, pitää suhteuttaa juoksukin siihen. Muistin hyvin viimevuotisen oman juoksun ja omat epätoivon tunteet, kun aikatavoite valui käsistä. Nyt olen kuitenkin päässyt siihen "tilaan", että haluan mieluummin nauttia juoksusta, kuin naama irveessä yrittää vääntää väkisin ennätystä. Kesähän on vasta alussa, kisoja tulee kesän myötä vielä muitakin! Yksi poika kertoi luovuttaneensa verta viikkoa ennen kisaa. Juoksu ei kulkenut. No varmasti nyt oppi hänkin, että jatkossa ei ehkä kannata toimia samoin viikkoa ennen puolimaratonia.


Saaran "huoltoauto"  (Kuva Saaran)

Koivurannan kahvilan kohdalla olivat Saara ja Kari. Saaralta sain valmiiksi avatun juomapullon ja huikkasin Saaralle, että kaikki hyvin, minulla ei ole mitään hätää. Juoksu kulkee helposti! Juoksu todella kulki mukavasti ja silloin päätin vähän kiristää, kun ei kuitenkaan enää ollut niin montaa kilsaa maaliin. Hymy huulilla juoksin eteenpäin ja mielessäni taas harmittelin, että matka loppuisi kohta. Voimia oli niin hyvin että jaksaisin lähteä vaikka toiselle kiekalle ;) Mitään käsitystä minulla ei ollut ajasta ja siitä mihin aikaan tulisin maaliin. Joku huuteli minun takana jollekin, että alle kahteen tuntiin menee. Silloin minun oli pakko katsoa kelloa, että onko juurikin totta. No, joku oli varmaan laskenut puolikkaan olevan vain 20 km, koska kyllähän tässä useamman minuutin yli kahden tunnin menisi. 

Juoksin lopun ilmeisesti ihan reippaasti, koska selkiä ohittelin koko ajan. Ja ei väsymystä tai ongelmia helteestä edelleenkään tuntunut olevan. Kohta olinkin Raatissa ja stadionilla. Huippua oli taas juosta kenttää ympäri! Ohittelin stadionkierroksella useamman selän ja viimeisen satasen vedin pikajuoksuvauhtia (ainakin omasta mielestäni) ja juuri ennen maaliviivaakin ohitin viimeiset selät. Maalissa olin yhtä hymyä (toimitsijat taisivat pitää minua ihan höpsönä) ja heti huomasin Annen myös siellä! Annea halaamaan ja onnittelemaan, hänellä ensimmäinen puolikas ja heti kahteen tuntiin! Loistava suoritus!

Evästelyn jälkeen menimme tuttuun "yksityispukuhuoneeseemme" ja siellähän Susannakin jo oli juostuaan myös loistavan juoksun. Yhdessä tarkastelimme taisteluvammojamme ja siellä vasta tajusin, että morton ei ollut oirehtinut KERTAAKAAN koko juoksun aikana! Adidas Adizero Adios 2 sopii siis jalkaani loistavasti, vaikkakin inhottava rakko varpaaseen tulikin. Pahoittelut, jos joku voi pahoin nähdessään nämä iljettävät varvaskuvat.


Heti kisan jälkeen
Tällä jalalla ei ihan heti juosta

Suihkun jälkeen siirryimme läheiseen ensiapuhuoneeseen jossa sain suojan rakon päälle, että pääsen kävelemällä Raatista pois. Rakkoa hoidettaessa Susanna selosti oven suulta kuinka Svante juoksee juuri loppusuoraa ja tulee maratonilta alle kolmeen tuntiin maaliin! Nyt oli jo vähän kiire päästä katsomaan muita maaliintulijoita. Mikäpä se oli sitten istuskella urheilukentän nurtsilla ja kannustaa loppusuoraa juoksevia maratoonareita! 

Kohta olimmekin yhtenä ryhmänä kokoontuneet vaihtamaan kuulumisia juoksuradan päähän. Välillä pisti kyllä vähän naurattamaan, kun kaikki yhteen ääneen hölpöttivät ja pulputtivat suu hymyssä koko ajan. Loistavia suorituksia tuli Pintakaasuttelijoilta: Sanna ja Lotta juoksivat ensimmäiset maratoninsa aivan loistavasti! Jukka ja Timo olivat itse hieman pettyneitä ensiksi, mutta mahtavat suoritukset hekin tekivät raskaassa kelissä. Tosi tyytyväisiä saavat olla itseensä!  Selväksi tuli myös, että Saara oli tavalla tai toisella auttanut kaikkia meidän porukan juoksijoita, mutta myös vieraitakin juoksijoita. Saara on kyllä niin huippu! 

Pintakaasuttelijat Seija ja Jukka (Kuva Saaran)

Itse olen myös edelleen hyvin tyytyväinen juoksuuni. Todennäköisesti juoksin vähän liian hiljaa, mutta ei se haittaa, kun jäi niin hyvät fiilikset. Oma nesteytyssysteemini myös toimi! Samalla nesteytyksellä uskallan joskus juosta myös sen koko maratonin. Toivottavasti senkin aika koittaa vielä joskus!