maanantai 26. tammikuuta 2015

Vuoden 2014 yhteenvetoa


Hieman on päässyt jo vierähtämään tämä päivitys, mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan...

Alkuvuosi on mennyt ensin lomaillessa ja sitten heti iskikin kunnon flunssa, josta edelleen toivutaan. Myös viime vuodesta jäi valitettavasti päällimmäisenä mieleen vammat ja loppuvuoden sairastelu. Edellisestä vuodesta 2013 olin kirjoittanut seuraavaa: 

"Koko kesän kilpailukausi oli minulla ehyt. Minua ei vaivannut mikään. Loppukesästä morton kylläkin, mutta ei läheskään niin pahana kuin edellisenä kesänä. Pystyin osallistumaan kaikkiin kisoihin, mihin olin suunnitellutkin. Tästä olen erityisen iloinen! Olen selkeästi tehnyt harjoittelun suhteen jotain oikein, vaikkakin ehkä vauhtien kustannuksella, mutta pistän kuitenkin terveyden ja vaivattomuuden vauhtien kehittymisen edelle."

Alkuvuosi 2014 oli ehjä ja sain hyvän harjoittelukauden kesää ajatellen alle. Tavoitteita ei ollut sen kummemmin, koska tiesin vuoden etukäteen olevan muutoinkin aika rankan, joten harrastuksesta en halunnut enempää lisäkuormitusta itselleni ottaa. Menisin vain fiiliksellä. Nyt jälkikäteen kun ajattelee, tuo päätös oli hyvä. 

Keväällä kisakausi aukesi Prahan puolikkaalla. Kokonaisuutena olen tyytyväinen kisaan, vaikka onkin ollut tähän asti ainut kisa missä olen kärsinyt kunnon krampeista. Alkuun ajattelin kramppien johtuneen mukulakivistä, mutta jälkikäteen mietittynä edellisen päivän lennot sekä illan kävelymaraton Prahaan tutustuen plus kisareitin mukulakivet taisivat olla kaikki yhteisvaikuttamassa kramppien syntyyn. Juoksin kaikesta huolimatta hyvän juoksun, joka ei jäänyt edes kauas ennätyksestä.

Terwalla sitten oli jälleen kerran hellettä ja se sai minut varovaiseksi ja jälkiviisaana ajatellen, liian varovaiseksi. Helteestä huolimatta juoksu oli minulle tosi helppo ja hitaan alun jälkeen kiristin loppua kohden. Jos olisin ollut rohkeampi, ennätys olisi aika varmasti tullut. Nyt jäin siitä vajaa kolme minuuttia. Tämä kisa on ainut kisa mikä on jäänyt harmittamaan, etten juossut kunnon juoksua. Varaa ja voimia parempaan juoksuun olisi ollut reilusti.

Terwan jälkeen sain pienen flunssan ja kesäkuun puolivälin Santa Claus Maraton oli hetken vähän vaarassa. Mutta tokenin niin, että pääsin juoksemaan. Jos Terwa oli helppo, niin tämä juoksu olikin sitten ihan kauhea! Yhtään parempaan suoritukseen ei olisi ollut rahkeita. Isoin ongelma taisi olla syömättömyyteni, koska kisa oli illalla enkä oikein uskaltanut syödä koko päivänä. Tämäkin asia on nyt opittu kantapään kautta. Aika oli kuitenkin hitusen parempi kuin Terwalla. 

Kesäkuun lopussa oli Turussa Paavo Nurmen kymppi, jossa oikeasti halusin juosta uuden ennätyksen, koska en noita kymppejä juurikaan juokse. Pettymys oli suuri, kun kauan ennen maalia tajusin, etten kerkeä. En myöskään suostunut käsittämään, että miksi näin kävi. Juoksu oli sujunut hyvin ja vaikka lopussa vähän helteessä väsähdin, niin en pahasti kuitenkaan. Illalla sitten selvisikin, että Paavon kymppi oli 300-400 metriä ylipitkä. Jos olisi ollut oikean mittainen, ennätys olisi tullut. Tämä jäikin ainoaksi kympiksi tälle vuodelle.

Heinäkuussa olikin koko vuoden paras kisani. Salla Midnight Marathon, elämäni ensimmäinen polkujuoksukisa. Minulla ei ollut mitään käsitystä mitä mahdollisesti eteen tulee ja minkälainen reitti on. Matkan teko oli aivan huippua! Poluilla eteneminen oli minulle vaivatonta ja helppoa. Toki en vetänyt lujaa, kun oli vasta eka kerta metsissä. Tapahtuma oli hyvin järjestetty ja ihmiset kaikki siellä todella ystävällisiä. Sain reissusta muistoksi reiteeni kunnon mustelman sekä puujalan, mutta ei haitannut. Tiesin, että jatkossa askeleeni tulevat mitä enenevässä määrin johtamaan metsiin. Kuinka oikeassa olinkaan! Tällä reissulla opin myös syömään kisaa edeltävästi, kun otin mallia matkaseuralaisistani, kokeneista ultraajista, jotka surutta vetelivät suuhunsa kaiken mahdollisen. Ilman heitä olisin todennäköisesti vain näykkinyt jotain pientä, mutta nyt meni nassuun niin pastat, suklaat kuin lihapullatkin. Ja itse kisassa ei mitään ongelmia vatsan kanssa!


Polkujuoksija!

Elokuun alussa oli ExtremeRun. Tässä tapahtumassa saatujen vammojen takia, koko loppukauteni meni pieleen. Edelleen tapahtumasta on muistona peukalovamma, joka ei meinaa näköjään parantua millään. Mutta eniten ongelmia minulle aiheutti rajun haavainfektion takia turvonnut polvi ja pohje. Ensin luulin heinäkuun pyöräilyreissuilta polvitapeeseen saadun rasitusvamman äityneen, mutta saman polven haavat tulehtuivat rajusti ja aiheuttivat runsaasti ongelmia minulle. Juoksutaukoa tuli jonkin verran, kovalla alustalla juokseminen oli käytännössä mahdotonta. Siirryinkin kokonaan metsiin ja soille pehmeille alustoille. Siellä polven kanssa pärjäsi kohtuudella. 


Vammautunut juoksija
Juoksutapahtumia jäi juoksematta ja syyskuussa uskaltauduin kuitenkin Kiiminkiin puolikkaalle. Alunperin minun piti siellä juosta elämäni ensimmäinen maraton. Mutta ei puhettakaan, että polvella olisi vielä kokonaiselle uskaltanut. Kiimingissä minulla oli jalat tosi tönkkönä varmaan monestakin asiasta, ei yksin polvesta johtuvaa. Niin hullua kuin noilla jaloilla juoksu olikin, puolikas oli minun koko kauden paras. Jäin ennätyksestä vain puolitoista minuuttia. Kaikenlisäksi kämmäilin juoksun aikana ja menetin aikaa niidenkin takia. Lähdin juoksuun hänniltä, kun luulin, että mitataan nettoaikaa ja lopussa vahingossa juoksin harhaan. Ilman näitä kämmejä olisi ollut mahdollisuudet ennätykseen. Ja ilman tönkköjalkoja mahdollisuudet vaikka mihin...

Sitten lokakuun alussa alkoi flunssakierre, joka yhä jatkuu. Virpiniemen maastomaraton jäi välistä ja loppukuusta flunssa alkoi uudelleen mennen myös keuhkoihin. Astmalääkityksellä sain itseni kuntoon pikkuhiljaa ja pikkuhiljaa aloittelin lenkkeilyä taas. Juoksu tuntui heti hyvältä ja kunto ei tuntunut laskeneen yhtään sairastelusta huolimatta. Palasin heti normaaliin harjoittelutahtiin. Marraskuun lopussa osallistuin NUTS Köykkyriin, jossa kiikutaan Köykkyrin rinnettä ylös ja juostaan polkua pitkin alas. Hyvin sujui, eikä mäessä kiikkuminen tuottanut hankaluutta. Olin kyllä Köykkyrissä kerinnyt jo useamman kerran kesän jälkeen käydä harjoittelemassa, joten mäki ei juurikaan tuottanut ongelmia. Minua jopa harmitti jättää kisa kahden tunnin jälkeen, kun oli kiire toisiin pikkujouluihin.

Joulukuun puolivälissä minulla alkoi sitten sykeongelmat vaivaamaan. Ei pystynyt juoksemaan ollenkaan, etteikö sykkeet olisi olleet vk-tasolla. Suosiolla rauhoitin menoa, pidin ihan kunnolla taukoakin juoksusta. Ennen vuodenvaihdetta ja tämän vuoden eka viikolla lomaillessa Gran Canarialla tilanne oli jo ihan hyvä, pystyin taas juoksemaan ilman, että sykkeet hätäilivät. Mutta kun kotiuduttiin lomalta, sairastuttiin poikien kanssa flunssaan heti. Flunssa on ollut myös sellainen, että minun lisäksi urheilevalla pojallani tuli "sydänongelmia", joiden takia me ollaan nyt pidetty harjoittelutaukoa molemmat. 


Tammikuussa juosten hiekkarannalla

Näin jälkiviisaana kun omaa tilannetta ajattelee, minun olisi pitänyt jo silloin marraskuussa sairastelun jälkeen ottaa selkeästi rauhallisemmin, eikä heti palata normaaliin harjoittelutahtiin. Arkikin on kuormittavaa, kun on työt mitkä pitää hoitaa sekä koko perheen harrastukset, joiden takia monesti viikonloputkin menevät kuskatessa milloin mihinkin. Saattaa mennä viikkoja, ettei nuku kunnon öitä, kun aina pitää olla aamuisin johonkin suuntaan menossa. Sairastelun jälkeen kunnon levolla ja  maltillisella harjoittelun aloituksella olisin varmaan välttänyt lievän ylirasitustilan ja mahdollisesti myös tämän flunssan sairastamisen. Ylikuormittuneessa elimistössä vastustuskyky kun on normaalia alhaisempi ja flunssapöpöt pääsevät jylläämään helpommin.

Vaikka etukäteen olen tiennyt kaiken tämän jo, niin siitä huolimatta itsellenikin näin pääsi käymään. Tiedostan asian nyt, mutta en tiedostanut sitä vielä marraskuussa.  Ehkä uskoin, että aikaisempien vuosien sairastamattomuus olisi pysyvä tila. Jos nyt jotain viime vuodesta olen oppinut, niin sen että jos sairastan, otan hyvin rauhallisesti ainakin tupla-ajan kuin mitä sairaus on kestänyt. Tällä hetkellä minulla se tarkoittaa sauvakävelyä juoksun sijaan. 
Mutta jos jotain hyvää vuoden aikana on on tapahtunut, niin venyttelyillä olen saanut mortonini lähes vaivattomaksi!


Sauvakävelylenkin jälkeenkin hymyilyttää...

Tälle vuodellekaan minulla ei ole numeraalisia tavoitteita. Päätavoite on selviytyä NUTS Pallas 55 km kunnialla maaliin. Minulle pelkästään se on jo iso tavoite ja olen todella onnellinen jos siitä selviän! Muutoinkin tulen osallistumaan enimmäkseen polkujuoksu tapahtumiin. Pallaksen jälkeen kalenteri on auki. Todennäköisesti palauttelen itseäni rauhassa ja pidän juoksusta taukoa hetken.  

Ai niin, yksi muutos viime vuoteen on tapahtunut. Juoksen tänä vuonna eri sarjassa kuin viime vuonna... :)