sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Puolikas Kiimingissä tönkköjaloilla


Viime vuonna juoksin Kiimingissä puolikkaan ennätykseni, tänä vuona kauden parhaan puolikkaani. Ennätyksestäkään ei kauas jääty. Ihan kelpo suoritus, kun ottaa lähtökohdat huomioon.

Elokuun alussa ExtremeRunilla vähän vammauduin ja sain rajun ihoinfektion, jonka seurauksena toisessa polvessa ollut rasitus(?)vaiva paheni. Loppukaudelle minulla ei enää ole ollut mitään erityisiä suunnitelmia ja tavoitteita juoksujen suhteen, juoksen minkä koen pystyväni juoksemaan. Harjoittelu on ollut pääasiassa peruskestävyyttä ja tapahtunut enimmäkseen metsän puolella tai mäkisessä maastossa.


Välillä suolla

välillä mäkeä ylös ja alas...

Syyskuun alussa olimme perheen kanssa Santorinilla ja siellä tein viikon aikana kolme pitkää harjoitusta vuorella. Pelkkää ylä- ja alamäkeä reilun 30 asteen helteessä. Hyvin sujui, eikä helle tuottanut minulle muuta ongelmaa kuin, että pään suojauksesta huolimatta päälaki paloi :) Ja jos jotain huonoa reissusta, niin painoni nousi viikossa melkein 5 kiloa, huolimatta siitä että liikuin viikon aikana 10 tuntia ja mielestäni en syönyt epäterveellisesti. Mutta nyt sitten alkaa armoton kilojen sulatus, kun juoksu on saatu juostua!


Mukavan haastavaa oli lenkkeilymaasto :)

Polku vuorelta Perissaan

Monenlaista alustaa oli jalkojen alla


Reissun jälkeen heti seuraavalla viikolla oli työmatkaa Helsinkiin eli lensin jälleen. Monta lentomatkaa lyhyen ajan sisään ja kohtuu paljon rasitusta jaloille ja simsalabim, jalat olivat turpeat, täysin tönkkönä ja kipuilevat... Vaikka lepuutin, venyttelin ja hierottiinkin ei tulosta. Töpöttelin kipeillä jaloilla päivä toisensa jälkeen ja toivoin ihmeen tapahtuvan.

Minun piti alunperin Kiimingissä juosta ensimmäinen koko maratonini, mutta suosiolla tästä ajatuksesta luovuin jo hyvissä ajoin. Toki asiaan vaikutti jo edeltävät jalkaongelmat mitä oli ollut. Ilmoittauduin puolikkaalle, mutta olin asennoitunut niin, että keskeytän jos alkaa kovin pahalta tuntumaan. En ala hajoittamaan itseäni enempää.

Startissa jo heti huomasin vähän mokanneeni, kun luulin chipajanoton mittaavan nettoajan myös, mutta lähtöviivalle päästyäni tajusin, että ajanotto onkin alkanut jo pyssyn pamauksesta. Ja minä lähdin aika hänniltä... No ei se mitään. Otin kahden tunnin jäniksen kiinni ja lyöttäydyin siihen porukkaan. Aika tungosta oli. En tykännyt, kun askelten rytmi koko ajan rikkoontui. Jänis juoksi myös aika lujaa, jota vähän ihmettelin. Alle 5.20 kilsoja. Vähän ennen ekaa juomapaikkaa joku tuli takaa ja astui jaloilleni. Jouduin tekemään vähän työtä sen eteen, että pysyin pystyssä. Tuossa tilanteessa jalkani vääntyi sen verran, että takareisi alkoi juilimaan. Ei ollut kaukana, etteikö tullut kramppi tuohon vääntyneeseen kohtaan. Juomapaikan jälkeen jättäydyin suosiolla väljemmille vesille kahden tunnin porukasta. Oma vauhtinikin oli ihan hyvää ja riittäisi kahden tunnin alitukseen. Jalat toimivat hyvin, vain pientä painon tunnetta.

Jatkoin juoksuani, omaa helppoa juoksua. Mitään riskejä en ottanut, väkisin en vääntänyt. Menin niin kuin hyvältä tuntui. Eka 10 km aikaan 55.42. Tyytyväinen olin, koska 56 min olin ajatellutkin ekan kympin menevän. Mutta olin jo tuossa vaiheessa varma, että jalat eivät tule kestämään, oireita asiasta alkoi jo olla. Mietin, että jos tulee yksikin kramppi, keskeytän heti juoksuni. 13 km jalat kestivät hyvin, mutta 14 km jälkeen juoksu jatkuikin sitten täysin pökkelöjaloilla, jotka tuntuivat painavan tonnin kappale. 14 km juomapaikalle tullessani huomasin myös pudottaneeni toisen geelini varmaan edellisen ottamisen yhteydessä. Se olisi ollut suolaa sisältävä Squeezyn tomaattigeeli. Mutta muistin, että sain Saaralta kaksi suolatablettia, jotka nyt tulivatkin sitten ehkä tarpeeseen. Näillä mentäisiin loppumatka.

Vaikka jalat painoivat ja vauhti hidastui päälle 6 min/km, kramppeja ei yrittänyt tulla. Koko ajan pelkäsin, että koska ne alkaa, mutta jalat olivat vaan tosi raskaat ja pökkelöt, mutta ei kramppeja. Jatkoin matkaani rauhallisesti. Tuntui vähän hölmöltä juosta töpöttävillä jaloilla ja kuitenkaan minulla ei edes hengästyttänyt. Aloin jo pikkuhiljaa uskoa, että pääsen jaloilla maaliin asti. Muutoin matka oli sujunut loistavasti. Vatsan kanssa ei mitään ongelmaa, urheilujuomakin upposi, vaikka se ei ollut itsellä käytössä olevaa merkkiä. Kaikki muu oli täydellisesti kunnossa paitsi jalat. Juomapaikoilla kyllä kulutin liika aikaa, kun pari mukillista aina join ja hidastin  kävelyksi siksi aikaa.


Jösses, kun on päättäväinen ilme!

Loppukilometrit sujuivat yllättävän joutuisasti. Ihan yllätyin kun katsoin kelloa, että muutama kilometri jäljellä. Loppukiriä en uskaltanut ottaa jalkojen takia, mutta jonkin verran olin tahtia kuitenkin kiihdyttänyt. Pari kilsaa ennen maalia sitten ajatuksissani juoksin vielä väärälle tiellekin, mutta tajusin mokani nopeasti, kun huomasin, että kalkkiviiva hävisi jonnekin. Eikun käännös takaisin. Maksimissaan puoli minuuttia ehkä hävisin tuon pikkupummin takia. Loppumatkalla taisin muutaman juoksijan jopa vielä ohittaa, vaikka mitään loppukiriä edelleenkään en uskaltanut ottaa. Maalissa kuulin kuuluttajan kuuluttavan ajakseni 2.05.02 ja ensimmäinen ajatus oli, että oho, kauden paras näillä tönkköjaloilla! :)

Ihan ok juoksu siis, ensi fiilikset olivat ihan tyytyväiset. Pysähtyminen ei vaan ollut jaloille mieleen, ne olisivat halunneet olla liikenteessä edelleen. Repun hakuun ja kylläpä minun olikin pitänyt se korkealle jumppasalin katsomoon viedä. Tönköillä jaloilla kipuaminen oli suoritus. Palauttavaa juotavaa ensin alle ja sitten suihkuun. Pukukopissa oli jälleen mukava jutustella muiden juoksijoiden kanssa. Onnistumisista on aina mukava kuulla!  Tässä tapahtumassa on myös juoksijoille ruokailu järjestettynä ja kyllä yksinkertainen jauhelihakeitto maistuikin hyvältä. Loistava järjestely tällainen, toivottavasti pysyy, vaikka tapahtuma näyttää kasvavan koko ajan.

Olin aika väsynyt ja voipunut. Yleensä en ole milläskään puolikkaan juoksemisen jälkeen. Väsymyksestä huolimatta lähdin odottamaan Saaran maaliin tuloa maratonilta. Kohtahan hän sieltä pirteänä jo juoksikin maaliin ollen naisten maratonin kakkonen loistavalla ajalla! :) Kaupan kautta kotiin ja kotona poika oli leipomassa sämpylöitä ja paistamassa pizzaa. Olipa luxusta, kun äiti sai kotiin tulessa heittäytyä vaan sohvalle ja mussuttaa tuoretta sämpylää ja ottaa rauhassa palauttavat päiväunet!

Tämä puolikas oli minun kymmenes puolikkaani, tämän vuoden viides. Mahdollisesti juoksen vielä yhden maastopuolikkaan, jos vain saan jalat palauteltua kuntoon. Jos en, alkakoon ylimenokausi jonka aikana teen kaikkea muuta kuin juoksen. Näin ainakin suunnittelen... Ensi vuonna kausi alkaakin jo maaliskuussa. Uudet suunnitelmat ja uudet kujeet. Ei tulostavoitteita, ainoastaan hauskanpitoa tiedossa! Toivotaan, että terveyttä vaan riittää, tämä kausi on ollut sen suhteen vähän turhan rikkonainen.