torstai 10. huhtikuuta 2014

Tunnelmia Prahan puolimaratonilta

Hymy huulilla juostiin tämä puolikas Prahassa!


Olen kotiutunut viime yönä ihanasta keväisestä Prahasta. Kokonaisuudessaan aivan loistava reissu! Voin lämpimästi suositella Prahaa hyvänä kaupunkilomakohteena. Siinä kaupungissa on kyllä jotain taikaa ja kaupungin historia kiinnostaa kaikkine rakennuksineen ja nähtävyyksineen minua koko ajan enemmän.

Lensimme vanhempieni kanssa Prahaan perjantai-iltana. Hotellimme yksityinen "taksi" oli meitä vastassa kentällä ja minä välittömästi totista ja vähän jöröä Prahalaismiestä hätyytämään, että ensimmäiseksi täytyy mennä hakemaan osallistumismateriaali huomiselle puolimaratonille. Kuskilla ei ollut aavistustakaan minne menisimme, ei vaikka näytin hänelle osoitteen, jonka olin kirjoittanut ylös puhelimeeni. Mies soitti muutaman puhelun ja aika pitkän keskustelun jälkeen selvisi minne menisimme. 

Osallistumismateriaalin hakeminen kävikin sitten käden käänteessä ja isoja jonoja ei ollut. 

Hotelliin päästyämme jätimme nopeasti vain matkalaukut sviittiimme ja lähdimme tutustumaan kaupunkiin ja etsimään sopivaa illallispaikkaa.  Juoksun lähtöpaikkakin piti löytää, aamuun sitä ei voinut jättää. Kaupunki tuntui jotenkin epätodellisesta, ihan kuin toiseen maailmaan olisi tullut. Kävelimme aika paljon ja en ollut huomannut vaihtaa korkkareitani lenkkareihin. Kaikki kadut olivat mukulakiveä! Toivoin mielessäni, että juoksureitti olisi tasaisempi. Minun jalkani eivät tykänneet edes kävellessä mukulakivistä...

Hotellimme oli idyllinen vanha rakennus,
josta oli lyhyt matka kävellä joka paikkaan.
Lauantaiaamuna heräsin pirteänä jo ennen seitsemää. Aamupalalla söin hyvin: kinkku-juustosämpylää, kinkkupiirakkaa, teetä, kahvia ja pari lasia tuoremehua. Aamupäivän aikana hörpin vielä pullollisen urheilujuomaa. Lepäiltiin rauhassa aamu, mutta kovastipa minulla hermostutti ja jännitti. Yleensä en ole kova hermoilemaan. Välillä mietin, että voikohan jännittäminen pilata koko juoksun? Millään en meinannut saada mieltä rauhalliseksi. Toivoin, että olisin jo lähtöviivalla, siellä varmaan helpottaisi turha jännitys.

Kisaohjeissa ohjattiin saapumaan ajoissa paikanpäälle ja hakeutumaan omaan lähtökarsinaan. Olinkin jo hyvissä ajoin tuntia ennen lähtöä kisapaikalla, joka sijaitsi lyhyen kävelymatkan päästä hotellilta. Minun mielestä täysin turhaan olin siellä niin ajoissa, koska myöhemminkin olisi ihan hyvin kerinnyt. Mutta sainpahan nyt rauhassa keskittyä tulevaan juoksuun ja kas kummaa, jännitys olikin tipotiessään.

Ilma oli täydellinen. + 15 astetta ja pilvistä. Juuri sopiva juoksuilma. Yhtään suomalaista en nähnyt ja en ymmärtänyt mitään mitä ympärillä puhuttiin. Englantia en kuullut kuin kuuluttajan suusta. Mutta jotenkin tämäkin tilanne sopi minulle. Sain täysin rauhassa olla vain itsekseni ja tutkailla ympäristöä. Minulla ei ollut mitään muuta mukana kuin vesipullo ja päällä pojan vanha fleecetakki, että pysyisin lämpimänä lähtöön saakka. Hotelli sijaitsi niin lähellä, että juoksun jälkeen pääsisin helposti sinne suihkuun, joten säilytykseen oli turha kuljettaa mitään varusteita. 

20 min ennen lähtöä menin omaan karsinaani. 2 tunnin jänikset tulivat myös samaan karsinaan ja yritin päästä heidän lähelle. Mutta muutaman minuutin päästä huomasinkin olevani kymmenien metrien päässä heistä, koska ihmisiä tulvi koko ajan lisää lähtöpaikalle ja ihmismäärä oli valtava! Huomasin myös, että omassa ryhmässä oli paljon juoksijoita, joiden olisi kuulunut lähteä minun takaani. Mielestäni enemmän oli juuri näitä juoksijoita. Ehkä olisi itsekin pitänyt röyhkeästi vaan ängetä aikaisempaan lähtöryhmään :) Mutta samapa tuolla. 

Vaikka olin jo ennakkoon orientoitunut siihen, että tämä juoksutapahtuma on pelkästään fiilistelyjuoksu, minulle oli silti täysin yllätys tajuta, kuinka valtava ihmispaljous lähtöviivalla on ja että tässä ihmispaljoudessa todellakin olisi täysin mahdoton juosta aikaa. Jotenkin tuota asiaa ei tajua ennenkuin seisoo siellä sen valtavan ihmismassan keskellä. Tunne olla siinä porukassa oli mahtava. Kaikki oltiin lähdössä samalle matkalle, ymmärrettiin toisiamme vaikka ei puhuttukaan. Hymy oli kaikilla herkässä. 

Sitten kuuluttaja kuulutti Prahan puolimaratonin startanneen! Fiilis oli uskomaton! Kaikki hurrasivat ja taputtivat. Tonava kaunoinen alkoi soimaan ja silmät kostuivat yhdellä ja toisella. Hiljaksiin kävelimme kohti lähtöviivaa. Heitin fleecen aidalle, kohta tulisi muutoinkin lämmin. Noin 7 ja puoli minuuttia oli kulunut, ennenkuin pääsin lähtöviivalle asti. Kello käyntiin ja matka sai alkaa! Vauhti todellakaan ei ollut kovin joutuisa, mutta muiden perässä kun juoksi, niin eteenpäin pääsi. 

Ilmakuva lähdöstä. Jono oli satoja metrejä pitkä

Juoksin muiden perässä, vauhti ei ollut kovin kova ja juoksu sujui kevyesti. Fiilis oli huipussa. Hymyilin varmaan koko ajan kuin Hangon keksi. Eka juomapaikka oli reilun 5 km kohdalla. Siellä iski tajuntaan seuraava asia: kylläpä juomapaikalla kuluu aikaa! Kiltisti jonotin vuoroani, että saan vettä. Huomasin, että jotkut eivät olleet yhtä hienotunteisia, vaan rynnivät pöydälle ja kahmivat mukeja sitä mukaa, kun toimitsijat niitä sinne kerkesivät laittamaan. Tämäkin asia minulla lähinnä pisti vaan naurattamaan. 

Juoksu sujui porukan mukana ihan rennosti. Kovasti mielessäni harmittelin, kun mukalakiviä oli kuitenkin niin paljon. Mortonjalkani meinasi välillä säkenöidä aika vihaisestikin. Reilun puolenvälin juomapaikalla otin ekakerran urheilujuomaa, mutta kun näin miten toimittiin, jatkossa päätin pysyä vedessä. Vesi kaadettiin pulloista mukeihin. Urheilujuoma oli ämpäreissä ja eiväthän toimitsijat aina mukeja kerinneet sitä tahtia täyttää, kun juoksijoita tuli tasaisena virtana. Minun viereltä tuli juoksija, joka ei malttanut odottaa, että toimitsija antaa hänelle juomaa, vaan otti mukin ja kauhaisi omin käsin ämpäristä juomaa. Hmmm... Hygienia?

12 km juostuani alkoi hymykin vähäsen hyytyä. Morton oli tullut tosi vihaiseksi epätasaisista kaduista ja olin alkanut askeltamaan jalkapohja kippurassa. Tämä vaikutti sitten saman jalan takareiteen niin, että se alkoi yläosasta kramppaamaan mukulakivi osuuksilla. Tasaisilla osuuksilla kramppi helpotti. Tätä jatkui n. 16 km asti. Sitten alkoi saman jalan kova jalkapohjakramppi, joka kramppasi oli alla mikä pinta tahansa. Hammasta piti purra kun yritin nilkuttaen juosta eteenpäin. En tiedä johtuiko tästä kramppailusta vai mistä, mutta reilun 16 km juomapaikalla vedin vedet pahasti, siis tosi pahasti henkeen! Hetken jo kuvittelin matkan teon loppuvan siihen. Kaksin kerroin  yskin, yökin ja röyhtäilin vesiä pois keuhkoista ja muut juoksijatkin tulivat takomaan selkääni, että tokenisin. Tokeninkin ja parin suomalaisen kirosanan voimalla jatkoin matkaa. Lähdinkin aika vauhdilla (?) jatkamaan matkaa kun tuntui, että nyt tuli koko ajan selkiä vastaan. 

En tiedä turtuiko jalkapohja, mutta tuntui että ihan kohtuudella pystyin taas juoksemaan. Reisi oli arka ja jalkapohja vihlaisi joka kerta, jos johonkin epätasaiseen astuin. Mutta mieli oli rauhallinen ja alkoi taas hymyilyttämään. Kohta olisin maalissa. Ei ole enää montaa kilometriä! Yhtä-äkkiä sitten tajusinkin, että olen joen toisella puolella ja maali on toisella. Näin tasaisen juoksijoiden virran, joka jatkui maaliin asti. En tuntenut itseäni yhtään väsyneeksi. Loppujen lopuksi olin juossut aika rauhallista tahtia ja voimia oli hyvästi jäljellä. Lisäsin vauhtia ja minulla oikeasti alkoi naurattamaan, kun sillalla harpoin pitkin askelin muiden juoksijoiden ohitse. Osa oli todella väsyneitä. Itse tunsin suunnatonta riemua, kun en kokenut minkäänlaista uupumusta tai väsymistä. Jopa jalkojen ongelmat olivat sillä hetkellä poissa. Loppusuora ja kannustushuudot ympärillä olivat valtavat. Kuuluttaja puhui kuin papupata koko ajan jotain, mistä en ymmärtänyt yhtään mitään ja fiilis oli uskomaton! Sitten olinkin jo maalissa. 



Fiilikset olivat kuin voittajalla. Vähän jopa harmitti, kun se matka loppuikin sitten niin äkkiä. Ajasta minulla ei ollut mitään käsitystä ja huomasin taas unohtaneeni sammuttaa kellon. Sen verran älysin, että lähellekkään ennätystä en päässyt, mutta se oli sivuseikka. Sillä ei ollut mitään merkitystä. Kiersin pakollisen kiekan alueella, että sain tarvittavat tarvikkeet ja sitten haluttikin päästä jo hotelliin. Onneksi meille jaettiin avaruuslakanat lämmikkeeksi heti maaliin tullessa, koska poispääsy alueelta kesti reilut puolituntia. Iso määrä juoksijoita ei poistukaan ihan noin vaan suljetulta alueelta, jonne maaliin koko ajan edelleen virtasi lisää juoksijoita.


Äidin kanssa törmättiin Kaarlen sillan kohdalla. Pääsi tuoreeltaan ottamaan
kuvia onnellisesta juoksijasta

Palautumisen kanssa minulla ei ollut mitään ongelmaa. Suihkun jälkeen lähdettiin kaupungille ja pitkät pätkät tuli käveltyä taas niillä mukulakivikaduilla. Lihakset eivät olleet kipeät muualta kuin reidestä, siitä kohtaa missä oli kramppi ollut. Morton oli heti juoksun jälkeen jo yllättävän rauhallinen. Seuraavina päivinäkin oli ohjelmassa paljon kävellen tutustumista kaupunkiin. Vasta tämä ensimmäinen päivä kotimaassa on ollut ns. lepopäivä :) 

Kummallista tuo juokseminen. Nyt jo haluttaisi päästä juoksemaan seuraavaan tapahtumaan. Muistot Prahasta ovat loistavat ja aina, kun juoksua ja sitä fiilistä muistelee, hymy nousee huulille. Vaikka välillä oli niitä vaikeita hetkiäkin... Aika oli loppujen lopuksi vain vajaa 4 min huonompi kuin on ennätykseni. Jotenkin sekin tuntuu epätodelliselta tuollaisen rennosti juostun juoksun jäljiltä... 

Kaikkinensa olen erittäin tyytyväinen tapahtumaan ja mielestäni kaikki järjestelyt toimivat todella hyvin. Uskomatonta miten noin ison tapahtuman saakin pyöritettyä noin jouhevasti läpi. Mukulakiviä taidan jatkossa välttää ja jos menen joskus vielä ulkomaille juoksemaan, aion selvittää mitä reitti pitää sisällään. Tiesin kyllä etukäteen, että Prahassa on paljon mukulakiviä, mutta nyt tuli käytännössä koettua miten se vaikuttaa. Ei ole minun jaloille unelma alusta. 

Seuraavaa juoksutapahtumaa jo malttamattomana odottelen! Mahtaakohan se olla sitten Terwa seuraavana vuorossa...? :)