Vuoden 2014 yhteenvetoa

Hieman on päässyt jo vierähtämään tämä päivitys, mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan...

Alkuvuosi on mennyt ensin lomaillessa ja sitten heti iskikin kunnon flunssa, josta edelleen toivutaan. Myös viime vuodesta jäi valitettavasti päällimmäisenä mieleen vammat ja loppuvuoden sairastelu. Edellisestä vuodesta 2013 olin kirjoittanut seuraavaa: 

"Koko kesän kilpailukausi oli minulla ehyt. Minua ei vaivannut mikään. Loppukesästä morton kylläkin, mutta ei läheskään niin pahana kuin edellisenä kesänä. Pystyin osallistumaan kaikkiin kisoihin, mihin olin suunnitellutkin. Tästä olen erityisen iloinen! Olen selkeästi tehnyt harjoittelun suhteen jotain oikein, vaikkakin ehkä vauhtien kustannuksella, mutta pistän kuitenkin terveyden ja vaivattomuuden vauhtien kehittymisen edelle."

Alkuvuosi 2014 oli ehjä ja sain hyvän harjoittelukauden kesää ajatellen alle. Tavoitteita ei ollut sen kummemmin, koska tiesin vuoden etukäteen olevan muutoinkin aika rankan, joten harrastuksesta en halunnut enempää lisäkuormitusta itselleni ottaa. Menisin vain fiiliksellä. Nyt jälkikäteen kun ajattelee, tuo päätös oli hyvä. 

Keväällä kisakausi aukesi Prahan puolikkaalla. Kokonaisuutena olen tyytyväinen kisaan, vaikka onkin ollut tähän asti ainut kisa missä olen kärsinyt kunnon krampeista. Alkuun ajattelin kramppien johtuneen mukulakivistä, mutta jälkikäteen mietittynä edellisen päivän lennot sekä illan kävelymaraton Prahaan tutustuen plus kisareitin mukulakivet taisivat olla kaikki yhteisvaikuttamassa kramppien syntyyn. Juoksin kaikesta huolimatta hyvän juoksun, joka ei jäänyt edes kauas ennätyksestä.

Terwalla sitten oli jälleen kerran hellettä ja se sai minut varovaiseksi ja jälkiviisaana ajatellen, liian varovaiseksi. Helteestä huolimatta juoksu oli minulle tosi helppo ja hitaan alun jälkeen kiristin loppua kohden. Jos olisin ollut rohkeampi, ennätys olisi aika varmasti tullut. Nyt jäin siitä vajaa kolme minuuttia. Tämä kisa on ainut kisa mikä on jäänyt harmittamaan, etten juossut kunnon juoksua. Varaa ja voimia parempaan juoksuun olisi ollut reilusti.

Terwan jälkeen sain pienen flunssan ja kesäkuun puolivälin Santa Claus Maraton oli hetken vähän vaarassa. Mutta tokenin niin, että pääsin juoksemaan. Jos Terwa oli helppo, niin tämä juoksu olikin sitten ihan kauhea! Yhtään parempaan suoritukseen ei olisi ollut rahkeita. Isoin ongelma taisi olla syömättömyyteni, koska kisa oli illalla enkä oikein uskaltanut syödä koko päivänä. Tämäkin asia on nyt opittu kantapään kautta. Aika oli kuitenkin hitusen parempi kuin Terwalla. 

Kesäkuun lopussa oli Turussa Paavo Nurmen kymppi, jossa oikeasti halusin juosta uuden ennätyksen, koska en noita kymppejä juurikaan juokse. Pettymys oli suuri, kun kauan ennen maalia tajusin, etten kerkeä. En myöskään suostunut käsittämään, että miksi näin kävi. Juoksu oli sujunut hyvin ja vaikka lopussa vähän helteessä väsähdin, niin en pahasti kuitenkaan. Illalla sitten selvisikin, että Paavon kymppi oli 300-400 metriä ylipitkä. Jos olisi ollut oikean mittainen, ennätys olisi tullut. Tämä jäikin ainoaksi kympiksi tälle vuodelle.

Heinäkuussa olikin koko vuoden paras kisani. Salla Midnight Marathon, elämäni ensimmäinen polkujuoksukisa. Minulla ei ollut mitään käsitystä mitä mahdollisesti eteen tulee ja minkälainen reitti on. Matkan teko oli aivan huippua! Poluilla eteneminen oli minulle vaivatonta ja helppoa. Toki en vetänyt lujaa, kun oli vasta eka kerta metsissä. Tapahtuma oli hyvin järjestetty ja ihmiset kaikki siellä todella ystävällisiä. Sain reissusta muistoksi reiteeni kunnon mustelman sekä puujalan, mutta ei haitannut. Tiesin, että jatkossa askeleeni tulevat mitä enenevässä määrin johtamaan metsiin. Kuinka oikeassa olinkaan! Tällä reissulla opin myös syömään kisaa edeltävästi, kun otin mallia matkaseuralaisistani, kokeneista ultraajista, jotka surutta vetelivät suuhunsa kaiken mahdollisen. Ilman heitä olisin todennäköisesti vain näykkinyt jotain pientä, mutta nyt meni nassuun niin pastat, suklaat kuin lihapullatkin. Ja itse kisassa ei mitään ongelmia vatsan kanssa!

Polkujuoksija!

Elokuun alussa oli ExtremeRun. Tässä tapahtumassa saatujen vammojen takia, koko loppukauteni meni pieleen. Edelleen tapahtumasta on muistona peukalovamma, joka ei meinaa näköjään parantua millään. Mutta eniten ongelmia minulle aiheutti rajun haavainfektion takia turvonnut polvi ja pohje. Ensin luulin heinäkuun pyöräilyreissuilta polvitapeeseen saadun rasitusvamman äityneen, mutta saman polven haavat tulehtuivat rajusti ja aiheuttivat runsaasti ongelmia minulle. Juoksutaukoa tuli jonkin verran, kovalla alustalla juokseminen oli käytännössä mahdotonta. Siirryinkin kokonaan metsiin ja soille pehmeille alustoille. Siellä polven kanssa pärjäsi kohtuudella. 

Vammautunut juoksija

Juoksutapahtumia jäi juoksematta ja syyskuussa uskaltauduin kuitenkin Kiiminkiin puolikkaalle. Alunperin minun piti siellä juosta elämäni ensimmäinen maraton. Mutta ei puhettakaan, että polvella olisi vielä kokonaiselle uskaltanut. Kiimingissä minulla oli jalat tosi tönkkönä varmaan monestakin asiasta, ei yksin polvesta johtuvaa. Niin hullua kuin noilla jaloilla juoksu olikin, puolikas oli minun koko kauden paras. Jäin ennätyksestä vain puolitoista minuuttia. Kaikenlisäksi kämmäilin juoksun aikana ja menetin aikaa niidenkin takia. Lähdin juoksuun hänniltä, kun luulin, että mitataan nettoaikaa ja lopussa vahingossa juoksin harhaan. Ilman näitä kämmejä olisi ollut mahdollisuudet ennätykseen. Ja ilman tönkköjalkoja mahdollisuudet vaikka mihin...

Sitten lokakuun alussa alkoi flunssakierre, joka yhä jatkuu. Virpiniemen maastomaraton jäi välistä ja loppukuusta flunssa alkoi uudelleen mennen myös keuhkoihin. Astmalääkityksellä sain itseni kuntoon pikkuhiljaa ja pikkuhiljaa aloittelin lenkkeilyä taas. Juoksu tuntui heti hyvältä ja kunto ei tuntunut laskeneen yhtään sairastelusta huolimatta. Palasin heti normaaliin harjoittelutahtiin. Marraskuun lopussa osallistuin NUTS Köykkyriin, jossa kiikutaan Köykkyrin rinnettä ylös ja juostaan polkua pitkin alas. Hyvin sujui, eikä mäessä kiikkuminen tuottanut hankaluutta. Olin kyllä Köykkyrissä kerinnyt jo useamman kerran kesän jälkeen käydä harjoittelemassa, joten mäki ei juurikaan tuottanut ongelmia. Minua jopa harmitti jättää kisa kahden tunnin jälkeen, kun oli kiire toisiin pikkujouluihin.

Joulukuun puolivälissä minulla alkoi sitten sykeongelmat vaivaamaan. Ei pystynyt juoksemaan ollenkaan, etteikö sykkeet olisi olleet vk-tasolla. Suosiolla rauhoitin menoa, pidin ihan kunnolla taukoakin juoksusta. Ennen vuodenvaihdetta ja tämän vuoden eka viikolla lomaillessa Gran Canarialla tilanne oli jo ihan hyvä, pystyin taas juoksemaan ilman, että sykkeet hätäilivät. Mutta kun kotiuduttiin lomalta, sairastuttiin poikien kanssa flunssaan heti. Flunssa on ollut myös sellainen, että minun lisäksi urheilevalla pojallani tuli "sydänongelmia", joiden takia me ollaan nyt pidetty harjoittelutaukoa molemmat. 

Tammikuussa juosten hiekkarannalla

Näin jälkiviisaana kun omaa tilannetta ajattelee, minun olisi pitänyt jo silloin marraskuussa sairastelun jälkeen ottaa selkeästi rauhallisemmin, eikä heti palata normaaliin harjoittelutahtiin. Arkikin on kuormittavaa, kun on työt mitkä pitää hoitaa sekä koko perheen harrastukset, joiden takia monesti viikonloputkin menevät kuskatessa milloin mihinkin. Saattaa mennä viikkoja, ettei nuku kunnon öitä, kun aina pitää olla aamuisin johonkin suuntaan menossa. Sairastelun jälkeen kunnon levolla ja  maltillisella harjoittelun aloituksella olisin varmaan välttänyt lievän ylirasitustilan ja mahdollisesti myös tämän flunssan sairastamisen. Ylikuormittuneessa elimistössä vastustuskyky kun on normaalia alhaisempi ja flunssapöpöt pääsevät jylläämään helpommin.

Vaikka etukäteen olen tiennyt kaiken tämän jo, niin siitä huolimatta itsellenikin näin pääsi käymään. Tiedostan asian nyt, mutta en tiedostanut sitä vielä marraskuussa.  Ehkä uskoin, että aikaisempien vuosien sairastamattomuus olisi pysyvä tila. Jos nyt jotain viime vuodesta olen oppinut, niin sen että jos sairastan, otan hyvin rauhallisesti ainakin tupla-ajan kuin mitä sairaus on kestänyt. Tällä hetkellä minulla se tarkoittaa sauvakävelyä juoksun sijaan. 
Mutta jos jotain hyvää vuoden aikana on on tapahtunut, niin venyttelyillä olen saanut mortonini lähes vaivattomaksi!

Sauvakävelylenkin jälkeenkin hymyilyttää...

Tälle vuodellekaan minulla ei ole numeraalisia tavoitteita. Päätavoite on selviytyä NUTS Pallas 55 km kunnialla maaliin. Minulle pelkästään se on jo iso tavoite ja olen todella onnellinen jos siitä selviän! Muutoinkin tulen osallistumaan enimmäkseen polkujuoksu tapahtumiin. Pallaksen jälkeen kalenteri on auki. Todennäköisesti palauttelen itseäni rauhassa ja pidän juoksusta taukoa hetken.  

Ai niin, yksi muutos viime vuoteen on tapahtunut. Juoksen tänä vuonna eri sarjassa kuin viime vuonna... :) 

Puolikas Kiimingissä tönkköjaloilla

Viime vuonna juoksin Kiimingissä puolikkaan ennätykseni, tänä vuona kauden parhaan puolikkaani. Ennätyksestäkään ei kauas jääty. Ihan kelpo suoritus, kun ottaa lähtökohdat huomioon.

Elokuun alussa ExtremeRunilla vähän vammauduin ja sain rajun ihoinfektion, jonka seurauksena toisessa polvessa ollut rasitus(?)vaiva paheni. Loppukaudelle minulla ei enää ole ollut mitään erityisiä suunnitelmia ja tavoitteita juoksujen suhteen, juoksen minkä koen pystyväni juoksemaan. Harjoittelu on ollut pääasiassa peruskestävyyttä ja tapahtunut enimmäkseen metsän puolella tai mäkisessä maastossa.

Välillä suolla

välillä mäkeä ylös ja alas...

Syyskuun alussa olimme perheen kanssa Santorinilla ja siellä tein viikon aikana kolme pitkää harjoitusta vuorella. Pelkkää ylä- ja alamäkeä reilun 30 asteen helteessä. Hyvin sujui, eikä helle tuottanut minulle muuta ongelmaa kuin, että pään suojauksesta huolimatta päälaki paloi :) Ja jos jotain huonoa reissusta, niin painoni nousi viikossa melkein 5 kiloa, huolimatta siitä että liikuin viikon aikana 10 tuntia ja mielestäni en syönyt epäterveellisesti. Mutta nyt sitten alkaa armoton kilojen sulatus, kun juoksu on saatu juostua!

Mukavan haastavaa oli lenkkeilymaasto :)

Polku vuorelta Perissaan

Monenlaista alustaa oli jalkojen alla

Reissun jälkeen heti seuraavalla viikolla oli työmatkaa Helsinkiin eli lensin jälleen. Monta lentomatkaa lyhyen ajan sisään ja kohtuu paljon rasitusta jaloille ja simsalabim, jalat olivat turpeat, täysin tönkkönä ja kipuilevat... Vaikka lepuutin, venyttelin ja hierottiinkin ei tulosta. Töpöttelin kipeillä jaloilla päivä toisensa jälkeen ja toivoin ihmeen tapahtuvan.

Minun piti alunperin Kiimingissä juosta ensimmäinen koko maratonini, mutta suosiolla tästä ajatuksesta luovuin jo hyvissä ajoin. Toki asiaan vaikutti jo edeltävät jalkaongelmat mitä oli ollut. Ilmoittauduin puolikkaalle, mutta olin asennoitunut niin, että keskeytän jos alkaa kovin pahalta tuntumaan. En ala hajoittamaan itseäni enempää.

Startissa jo heti huomasin vähän mokanneeni, kun luulin chipajanoton mittaavan nettoajan myös, mutta lähtöviivalle päästyäni tajusin, että ajanotto onkin alkanut jo pyssyn pamauksesta. Ja minä lähdin aika hänniltä... No ei se mitään. Otin kahden tunnin jäniksen kiinni ja lyöttäydyin siihen porukkaan. Aika tungosta oli. En tykännyt, kun askelten rytmi koko ajan rikkoontui. Jänis juoksi myös aika lujaa, jota vähän ihmettelin. Alle 5.20 kilsoja. Vähän ennen ekaa juomapaikkaa joku tuli takaa ja astui jaloilleni. Jouduin tekemään vähän työtä sen eteen, että pysyin pystyssä. Tuossa tilanteessa jalkani vääntyi sen verran, että takareisi alkoi juilimaan. Ei ollut kaukana, etteikö tullut kramppi tuohon vääntyneeseen kohtaan. Juomapaikan jälkeen jättäydyin suosiolla väljemmille vesille kahden tunnin porukasta. Oma vauhtinikin oli ihan hyvää ja riittäisi kahden tunnin alitukseen. Jalat toimivat hyvin, vain pientä painon tunnetta.

Jatkoin juoksuani, omaa helppoa juoksua. Mitään riskejä en ottanut, väkisin en vääntänyt. Menin niin kuin hyvältä tuntui. Eka 10 km aikaan 55.42. Tyytyväinen olin, koska 56 min olin ajatellutkin ekan kympin menevän. Mutta olin jo tuossa vaiheessa varma, että jalat eivät tule kestämään, oireita asiasta alkoi jo olla. Mietin, että jos tulee yksikin kramppi, keskeytän heti juoksuni. 13 km jalat kestivät hyvin, mutta 14 km jälkeen juoksu jatkuikin sitten täysin pökkelöjaloilla, jotka tuntuivat painavan tonnin kappale. 14 km juomapaikalle tullessani huomasin myös pudottaneeni toisen geelini varmaan edellisen ottamisen yhteydessä. Se olisi ollut suolaa sisältävä Squeezyn tomaattigeeli. Mutta muistin, että sain Saaralta kaksi suolatablettia, jotka nyt tulivatkin sitten ehkä tarpeeseen. Näillä mentäisiin loppumatka.

Vaikka jalat painoivat ja vauhti hidastui päälle 6 min/km, kramppeja ei yrittänyt tulla. Koko ajan pelkäsin, että koska ne alkaa, mutta jalat olivat vaan tosi raskaat ja pökkelöt, mutta ei kramppeja. Jatkoin matkaani rauhallisesti. Tuntui vähän hölmöltä juosta töpöttävillä jaloilla ja kuitenkaan minulla ei edes hengästyttänyt. Aloin jo pikkuhiljaa uskoa, että pääsen jaloilla maaliin asti. Muutoin matka oli sujunut loistavasti. Vatsan kanssa ei mitään ongelmaa, urheilujuomakin upposi, vaikka se ei ollut itsellä käytössä olevaa merkkiä. Kaikki muu oli täydellisesti kunnossa paitsi jalat. Juomapaikoilla kyllä kulutin liika aikaa, kun pari mukillista aina join ja hidastin  kävelyksi siksi aikaa.

Jösses, kun on päättäväinen ilme!

Loppukilometrit sujuivat yllättävän joutuisasti. Ihan yllätyin kun katsoin kelloa, että muutama kilometri jäljellä. Loppukiriä en uskaltanut ottaa jalkojen takia, mutta jonkin verran olin tahtia kuitenkin kiihdyttänyt. Pari kilsaa ennen maalia sitten ajatuksissani juoksin vielä väärälle tiellekin, mutta tajusin mokani nopeasti, kun huomasin, että kalkkiviiva hävisi jonnekin. Eikun käännös takaisin. Maksimissaan puoli minuuttia ehkä hävisin tuon pikkupummin takia. Loppumatkalla taisin muutaman juoksijan jopa vielä ohittaa, vaikka mitään loppukiriä edelleenkään en uskaltanut ottaa. Maalissa kuulin kuuluttajan kuuluttavan ajakseni 2.05.02 ja ensimmäinen ajatus oli, että oho, kauden paras näillä tönkköjaloilla! :)

Ihan ok juoksu siis, ensi fiilikset olivat ihan tyytyväiset. Pysähtyminen ei vaan ollut jaloille mieleen, ne olisivat halunneet olla liikenteessä edelleen. Repun hakuun ja kylläpä minun olikin pitänyt se korkealle jumppasalin katsomoon viedä. Tönköillä jaloilla kipuaminen oli suoritus. Palauttavaa juotavaa ensin alle ja sitten suihkuun. Pukukopissa oli jälleen mukava jutustella muiden juoksijoiden kanssa. Onnistumisista on aina mukava kuulla!  Tässä tapahtumassa on myös juoksijoille ruokailu järjestettynä ja kyllä yksinkertainen jauhelihakeitto maistuikin hyvältä. Loistava järjestely tällainen, toivottavasti pysyy, vaikka tapahtuma näyttää kasvavan koko ajan.

Olin aika väsynyt ja voipunut. Yleensä en ole milläskään puolikkaan juoksemisen jälkeen. Väsymyksestä huolimatta lähdin odottamaan Saaran maaliin tuloa maratonilta. Kohtahan hän sieltä pirteänä jo juoksikin maaliin ollen naisten maratonin kakkonen loistavalla ajalla! :) Kaupan kautta kotiin ja kotona poika oli leipomassa sämpylöitä ja paistamassa pizzaa. Olipa luxusta, kun äiti sai kotiin tulessa heittäytyä vaan sohvalle ja mussuttaa tuoretta sämpylää ja ottaa rauhassa palauttavat päiväunet!

Tämä puolikas oli minun kymmenes puolikkaani, tämän vuoden viides. Mahdollisesti juoksen vielä yhden maastopuolikkaan, jos vain saan jalat palauteltua kuntoon. Jos en, alkakoon ylimenokausi jonka aikana teen kaikkea muuta kuin juoksen. Näin ainakin suunnittelen... Ensi vuonna kausi alkaakin jo maaliskuussa. Uudet suunnitelmat ja uudet kujeet. Ei tulostavoitteita, ainoastaan hauskanpitoa tiedossa! Toivotaan, että terveyttä vaan riittää, tämä kausi on ollut sen suhteen vähän turhan rikkonainen.

Kun unelmat murenevat...?

Alkuvuosi lähti hieman nihkeästi käyntiin, kun loppuvuoden sairastelu vaikutti tietenkin hyvän aikaa kuntoon. Sitten oli pakkasia ja iski vielä pieni flunssakin... Mutta näinhän se joskus menee. Ihan mukavasti sain kuitenkin pidettyä kuntoa yllä ja kevyillä jumpilla olen pystynyt lähes katkeamatta käymään.

Tammikuulla en osannut asettaa itselleni minkäänlaisia tavoitteita juoksemiseen. Enemmän mielessä pyörivät ajatukset missä kaikkialla haluaisin käydä ja mitä kokea. Koko maratonin juokseminen on houkuttanut koko ajan enemmän ja enemmän. Haave olisi, että saisin jossain tapahtumassa juostua sen koko MARATONIN... Maasto ja luonto vetävät minua myös kovasti. Maastossa juostavia tapahtumia olen itselleni jo kalenteroinutkin. Ajattelin, että ne ovat myös hyvää treeniä pehmeämmällä alustalla maratonia ajatellen.

Joulukuussa minulle tuli pientä polvivaivaa, jonka pistän edelleen bodypumpin kyykkäämisen (tekniikan hajoaminen?) piikkiin. Tammikuussa "yli"pitkillä lenkeillä lantio antoi oman haasteensa juoksemiseen. Normilenkit (=alle 20 km) sujuivat ja sujuvat ongelmitta. Tammi-helmikuun vaihteella alkoi uusi polvivaiva. En päässyt enää kulkemaan portaita ylöspäin ongelmitta. Kulku oli vaikeampaa kuin monella n. puolet minua vanhemmalla ihmisellä. Hävetti kävellä kaiteesta tukien (=repien) portaita ylös. Harkitsin vakavasti jopa hissin käyttöä... Juostessa polvi ei kuitenkaan vaivannut.

Järkevänä tyttönä tilasin lapsuudenaikaisen polvivaivan epikriisit ja kuvantamistutkimusten lausunnot itselleni ja hakeuduin polvikuviin. Parempi varmistaa, että vanha vaiva ei vaivaa, eikä uutta ole tullut.  Ja... vanhasta vaivasta ei ollut enää jälkeäkään, mutta minun polven anatominen rakenne ei ole pitkiä juoksuja ajatellen todellakaan loistava tai... minulla voi olla myös jo alkava artroosi. Kuten olen aina sanonut, olen liian isokokoinen juoksijaksi ja olen edelleen :) Sen asian olen kyllä jo hyväksynytkin.

No... aina kun joku unelma murenee, se kirpaisee. Tietenkin tajusin jo polvikuvan lausunnon lukiessani, ilman että kenenkään tarvitsi minulle sanoa, että ei ole kovinkaan järkevää hankkia itselleen risoja polvia ylipitkiä lenkkejä juoksemalla. Kukaan ei ole kuitenkaan minulta sitä kieltänytkään. Mutta nyt kuitenkin rauhoitan vähän tahtia ja orientoidun uudelleen ajatukseen, että ehkä se tuo puolikas kuitenkin on se minun maksimimatka. Joku minulle vähän väläytteli myös, että miksi en keskittyisi täysillä kymppiin ja siinä kehittymiseen? No, tällä hetkellä se ajatus ei vaan minua oikein nappaa :)

Sitten yksi tärkeä asia, mistä olen aina itsekin kyllä "vaahdonnut". Lihaskunto... Minulla on ollut aina voimakkaat jalat ja mielestäni ne ovat olleet vähän turhankin lihaksikkaat. Olen vuoden sisällä saanut "sulatettua" niitä vähän sutjakammiksi, varsinkin reisiä. Nyt sitten noita minun polvia ajatellen hyötyisinkin kuitenkin vieläkin vahvemmista reisilihaksista. Seuraavalla lihaskuntokaudella keskitytäänkin reisien kasvattamiseen... juuri kun pääsin niistä eroon! ;) Eli lihaskunnon merkitystä edelleenkään ei pidä väheksyä ja kun ikää tulee, niin kyllä se on lihaskunto millä on enemmän merkitystä kuin kestävyyskunnolla. 

Pakko sanoa, että on tämä kuntourheilijan elämä tasapainoilemista monien asioiden kanssa. Haluaisi olla pienikokoinen ja kevyt, että juoksisi lujaa, mutta toisaalta ikääntyessä lihasmassalla on kuitenkin erittäin merkittävä osuus koko kropan terveyden kannalta. Onneksi olen kuitenkin vaan kuntourheilija! :)

Vaikka olenkin nyt ehkä joutunut luopumaan jostain minulle tärkeästä, olen kuitenkin onnellinen, että saan edelleen juosta. Lyhyemmillä lenkeillä ongelmia ei ole ollut, mutta selkeästi, kun nostin pitkien lenkkien pituutta, ongelmaa alkoi tulla. Ei kuitenkaan ole sanottua, ettenkö KOSKAAN pystyisi pidempiä matkoja juoksemaan. Työnkin kautta olen oppinut, että nämä jutut ovat joskus myös vähän henkimaailman juttuja ja joskus voikin tilanne olla se, että juoksen maratonin ja ehkäpä jopa pidempiä matkoja...?! ;) Juuri nyt olen hyväksynyt ajatuksen, että tänä vuonna todennäköisesti kuitenkaan ei ole sen aika. Pystyn kuitenkin juoksemaan ongelmitta tällä hetkellä ja reilun kuukauden kuluttua on tämän vuoden avauskisani, paljon odottamani puolikas Prahassa! 

Olen onnellinen kaikista kilometreistä mitkä pystyn juoksemaan! Vaikka minusta ei koskaan tulisikaan maratoonaria...