Kuulumisia

Pikainen päivitys kuulumisista, kun niitäkin kysytty :) Täällä on kaikki kunnossa ja harjoittelu jatkunut hyvissä fiiliksissä kohti Prahaa. Vaikka pieniä vastoinkäymisiä vaivojen myötä tuli, fiilikset ovat todella positiiviset ja huojentuneet tällä hetkellä. Suosittelen lämpimästi kaikkia menemään tarvittaessa rohkeasti lääkäriin. Minulla ratkesi kuvausten jälkeen yhdellä ortopedikäynnillä monta asiaa! Vaikka itsekin tiedän paljon asioista, niin itsekseen sitä helposti pyörittelee asioita omassa mielessään niin, että niistä tulee lopulta vaan iso möykky...

Mitään minun juoksusuunnitelmia ei ole tuhoon tuomittu. Pahinta mitä voisin tehdä kropalleni olisi olla liikuttamatta sitä. Saan juosta niin paljon kuin haluan, jos kroppa vaan kestää. Kipu on tietenkin hyvä mittari, jota vasten ei kannata lähteä turhaa uhmaamaan. Tällä hetkellä olen jalkojen suhteen kivuton. Hyvä näin, koska muutaman viikon päästä pitää juosta ensimmäinen puolikas tälle vuodelle. Sen juoksun jälkeen kokeilen taas pidentää viikon pitkää lenkkiäni ja katsoa miten kroppa siihen reagoi.

Muutoin en ala kuntoani tai mitään muutakaan hehkuttamaan tässä vaiheessa. En uskalla, ettei tule pettymystä jos kaikki ei menekään niinkuin ajattelin... Mutta vaikuttaa siltä, että tällä hetkellä ollaan menossa oikeaan suuntaan. Toivotaan, että kunto olisi nyt nousussa. Sinnikäs peekoon jyystäminen on kannattanut.

Olen myös päivittänyt uudet kulkupelit. Päädyin tällä kertaa Adduihin. Tähän mennessä ovat vaikuttaneet ihan kelvoilta. Vaikka ominaisuudet olivat kenkää valitessa ratkaisevimmat, ei myöskään yhtään haitannut, että kengät ovat "Suomen väriset" :) Hankin nuo harjoituskengiksi, mutta taidan juosta niillä myös seuraavat kisani. En ostele nyt uusia kenkiä enempää ennenkuin olen jonkin aikaa kuntouttanut jalkaterävaivaani ja katson mihin suuntaan se kehittyy. Hyvällä lykyllä voin päästä siitä jopa eroon!

Kun unelmat murenevat...?

Alkuvuosi lähti hieman nihkeästi käyntiin, kun loppuvuoden sairastelu vaikutti tietenkin hyvän aikaa kuntoon. Sitten oli pakkasia ja iski vielä pieni flunssakin... Mutta näinhän se joskus menee. Ihan mukavasti sain kuitenkin pidettyä kuntoa yllä ja kevyillä jumpilla olen pystynyt lähes katkeamatta käymään.

Tammikuulla en osannut asettaa itselleni minkäänlaisia tavoitteita juoksemiseen. Enemmän mielessä pyörivät ajatukset missä kaikkialla haluaisin käydä ja mitä kokea. Koko maratonin juokseminen on houkuttanut koko ajan enemmän ja enemmän. Haave olisi, että saisin jossain tapahtumassa juostua sen koko MARATONIN... Maasto ja luonto vetävät minua myös kovasti. Maastossa juostavia tapahtumia olen itselleni jo kalenteroinutkin. Ajattelin, että ne ovat myös hyvää treeniä pehmeämmällä alustalla maratonia ajatellen.

Joulukuussa minulle tuli pientä polvivaivaa, jonka pistän edelleen bodypumpin kyykkäämisen (tekniikan hajoaminen?) piikkiin. Tammikuussa "yli"pitkillä lenkeillä lantio antoi oman haasteensa juoksemiseen. Normilenkit (=alle 20 km) sujuivat ja sujuvat ongelmitta. Tammi-helmikuun vaihteella alkoi uusi polvivaiva. En päässyt enää kulkemaan portaita ylöspäin ongelmitta. Kulku oli vaikeampaa kuin monella n. puolet minua vanhemmalla ihmisellä. Hävetti kävellä kaiteesta tukien (=repien) portaita ylös. Harkitsin vakavasti jopa hissin käyttöä... Juostessa polvi ei kuitenkaan vaivannut.

Järkevänä tyttönä tilasin lapsuudenaikaisen polvivaivan epikriisit ja kuvantamistutkimusten lausunnot itselleni ja hakeuduin polvikuviin. Parempi varmistaa, että vanha vaiva ei vaivaa, eikä uutta ole tullut.  Ja... vanhasta vaivasta ei ollut enää jälkeäkään, mutta minun polven anatominen rakenne ei ole pitkiä juoksuja ajatellen todellakaan loistava tai... minulla voi olla myös jo alkava artroosi. Kuten olen aina sanonut, olen liian isokokoinen juoksijaksi ja olen edelleen :) Sen asian olen kyllä jo hyväksynytkin.

No... aina kun joku unelma murenee, se kirpaisee. Tietenkin tajusin jo polvikuvan lausunnon lukiessani, ilman että kenenkään tarvitsi minulle sanoa, että ei ole kovinkaan järkevää hankkia itselleen risoja polvia ylipitkiä lenkkejä juoksemalla. Kukaan ei ole kuitenkaan minulta sitä kieltänytkään. Mutta nyt kuitenkin rauhoitan vähän tahtia ja orientoidun uudelleen ajatukseen, että ehkä se tuo puolikas kuitenkin on se minun maksimimatka. Joku minulle vähän väläytteli myös, että miksi en keskittyisi täysillä kymppiin ja siinä kehittymiseen? No, tällä hetkellä se ajatus ei vaan minua oikein nappaa :)

Sitten yksi tärkeä asia, mistä olen aina itsekin kyllä "vaahdonnut". Lihaskunto... Minulla on ollut aina voimakkaat jalat ja mielestäni ne ovat olleet vähän turhankin lihaksikkaat. Olen vuoden sisällä saanut "sulatettua" niitä vähän sutjakammiksi, varsinkin reisiä. Nyt sitten noita minun polvia ajatellen hyötyisinkin kuitenkin vieläkin vahvemmista reisilihaksista. Seuraavalla lihaskuntokaudella keskitytäänkin reisien kasvattamiseen... juuri kun pääsin niistä eroon! ;) Eli lihaskunnon merkitystä edelleenkään ei pidä väheksyä ja kun ikää tulee, niin kyllä se on lihaskunto millä on enemmän merkitystä kuin kestävyyskunnolla. 

Pakko sanoa, että on tämä kuntourheilijan elämä tasapainoilemista monien asioiden kanssa. Haluaisi olla pienikokoinen ja kevyt, että juoksisi lujaa, mutta toisaalta ikääntyessä lihasmassalla on kuitenkin erittäin merkittävä osuus koko kropan terveyden kannalta. Onneksi olen kuitenkin vaan kuntourheilija! :)

Vaikka olenkin nyt ehkä joutunut luopumaan jostain minulle tärkeästä, olen kuitenkin onnellinen, että saan edelleen juosta. Lyhyemmillä lenkeillä ongelmia ei ole ollut, mutta selkeästi, kun nostin pitkien lenkkien pituutta, ongelmaa alkoi tulla. Ei kuitenkaan ole sanottua, ettenkö KOSKAAN pystyisi pidempiä matkoja juoksemaan. Työnkin kautta olen oppinut, että nämä jutut ovat joskus myös vähän henkimaailman juttuja ja joskus voikin tilanne olla se, että juoksen maratonin ja ehkäpä jopa pidempiä matkoja...?! ;) Juuri nyt olen hyväksynyt ajatuksen, että tänä vuonna todennäköisesti kuitenkaan ei ole sen aika. Pystyn kuitenkin juoksemaan ongelmitta tällä hetkellä ja reilun kuukauden kuluttua on tämän vuoden avauskisani, paljon odottamani puolikas Prahassa! 

Olen onnellinen kaikista kilometreistä mitkä pystyn juoksemaan! Vaikka minusta ei koskaan tulisikaan maratoonaria...

Treenaaminen jatkuu taas

Tällä viikolla on vihdoin päästy taas treenaamisen makuun. Infektiosta on parannuttu ja kerkesin lievän aivotärähdyksenkin hankkia vessareissulla maanantaina, mutta siitä onneksi parissa päivässä tokeni. Lumi ja pakkasetkin saapuivat vihdoin, mutta niistäkään ei nyt merkittävää haittaa ole treenaamiselle ollut.

Aika paljon käytän nyt aikaa kehonhuoltoon. Pilatesta, Bodybalancea ja joogaa tuli tälläkin viikolla n. 4 tuntia harrastettua. Pikkuhiljaa alkavat lihasjumit helpottaamaan, joskin isoissa lihaksissa ne ovat niin tiukassa, että kestävät varmaan monta kuukautta ennenkuin merkittäviä tuloksia näkee. Mutta niska-hartiaseutu on vetristynyt huomattavasti ja keskikehon hallinta ja hengitystekniikka paranevat koko ajan. Voimaharjoittelua painoilla en nyt parhaillaan tee, mutta ehkä siihenkin jossain vaiheessa vielä palaan kevään aikana.

Juoksuharjoittelun pääsin siis tällä viikolla aloittamaan sairastelun jälkeen uudelleen ja kylläpä vain se on maistunutkin! Mikä parasta, en huomaa askeleessa painamista tai voinnissa mitään vikaa sairastelun tuoman tauon takia. Sykkeet ehkä ovat vielä yläkantissa, mutta myös olosuhteetkin niitä voivat hieman selittää. 

Tämä viikko oli kuitenkin vielä kevyt viikko juoksun suhteen. Varovaisesti aloitellaan juoksut sairastamisen jälkeen luonnollisesti. Vain kolme lenkkiä tein. Ensimmäinen lenkki oli mattojuoksua ennen keskiviikon balancetuntia. Hölkyttelin aluksi rauhallisesti vajaan puoli tuntia, mutta sitten oli pakko saada vähän kiihdytelläkin. Suu oli korvissa lenkin jälkeen. 

Perjantai-iltana ennen VOFia kävin tekemässä kevyen vk-lenkin aika haastavassa kelissä. Tuulen ja tuiskun lisäksi oli pakkasta sen verran, että yksi kerros vaatteita olisi saanut olla lisää. Ohjelmassa olisi ollut 3x10 min vetoja, mutta sovelsin lenkin vähän kevyemmäksi, ala vk:na pidin syketason. 

Joulupukki muisti harrastustani tällaisella
juoksukaverilla. Kovassa käytössä on!

Tänään oli vuorossa viikon pitkis, jolle lähdettiin aamulla kympiltä yhdessä juoksukaveri Saaran kanssa. Reilu 20 km tuli hölkyteltyä  ja mukavia juteltua. Vaatteita oli riittävän monta kerrosta päällä, hyvin tarkeni, mutta juomat jäätyivät pulloissa jäähileiseksi soseeksi lenkin aikana. Ehkä pitää kuitenkin harkita rakon ostamista reppuun, vaikka sitä epähygieenisempänä pidänkin kuin juomapulloja. Loistava treenivikko päättyi nyt illalla jooga+pilates sessioon, joten aika varmuudella uni maistuu ensi yönä. :)

Näin se on tämäkin vuosi saatu pyöräytettyä kunnolla käyntiin. Harjoitukset jatkuvat kohti kevään ensimmäistä kisaa, joka on jo huhtikuun alussa Prahan puolimaraton. Kisakausi alkaa siis tänä vuonna melkein 2 kk edellisiä aikaisemmin. Prahaa ennen yritän Iissä käydä yhden tai kaksi testikisaa (vitonen tai kymppi) juoksemassa. Nyt toivotaan vaan, että pysytään terveenä ja kaikki vaivat pysyvät kaukana minusta!

Vuoden yhteenvetoa ja jouluja!

Seija-tonttu ja Pelastakaa Lapset Joulujuoksu 2013

Niin se koitti vihdoin joulukin ja itselleni hieman ankeissa merkeissä. Sairastuin vähän pahempaan infektioon juuri joulun alla ja viimeisillä voimilla olen yrittänyt joulun selvitä kunnialla läpi. Eräänlainen ultasuoritus...

Blogirintamalla on nyt loppuvuoden ollut hieman hiljaista johtuen siitä, että olen ollut tajuttoman kiireinen. Niin töissä kuin treenien suhteenkin ja myös lapset pitäneet sopivasti säpinää elämässä. Myös lomamatkalla käytiin nyt joulukuussa lasten kanssa. 

Mutta kaikkinensa, vuosi vaihtuu kohta ja on aika vähän vetää yhteen kulunutta vuotta.

Vuosi sitten olin kirjoittanut facebookiin itselleni seuraavan "uudenvuodenlupauksen": "Uusi vuosi 2013 aloitettu kevyellä juoksulenkillä sekä lumitöillä. Kyllä teki lenkki räntäsateessa hyvää muutaman viikon tauon jälkeen  Lupauksia en ole tehnyt uudelle vuodelle, mutta uusia suunnitelmia kyllä. "Pelkkää" juoksua ei tule tämä vuosi olemaan, vaan uusia liikunnallisia suunnitelmia on tehty. Juoksuvammojen tai muiden vaivojen vaivatessa on hyvä, kun on laaja skaala mistä valita tekemisensä sekä näin tulee myös huolehdittua itsestä ja kropastaan monipuolisemmin. Näistä suunnitelmista on hyvä aloittaa tämä uusi vuosi ja toivotaan, että kaikille meille suotaisiin myös hyvää ja vahvaa terveyttä!"

Tämä minun ajatukseni treenaamisesta tammikuun alkupäiviltä myös toteutuivat. Pelkkää juoksua ei vuosi sisältynyt, vaan alkuvuosi huhtikuun loppuun asti tuli hiihdeltyä ja treenattua crossfit salilla.  Juoksua toki koko ajan siinä ohella. Toukokuusta lokakuuhun käytännössä katsoen vain juoksin. Tein myös lihaskuntoa, mutta enemmän sellaista lajinomaista harjoittelua: hyppyjä, loikkia, ylämäkeen, tasamaalla, alamäkeen jne... Muutamia juoksua tukevia crossfit harjoitteita mahtui myös kesään.

Juoksutavoitteet eivät toteutuneet siten kuin olin ajatellut. Puolimaraton on minulle se päämatka ja tavoitteena siinä oli alittaa kahden tunnin raja. Se tavoite jäi loppujen lopuksi kuitenkin reilun kolmen minuutin päähän. Kovin paljoa asia ei ole minua harmittanut, koska tämä Kiiminki-maratonilla juoksemani ennätysjuoksu oli minulle kuitenkin hyvin helppo ja nautinnollinen juoksu. Tämä juoksu oli minulle oikeastaan kauden ainoa juoksu, jonka juoksin minulle inhimillisissä olosuhteissa. Kaikki muut menivät enemmän tai vähemmän helteessä juostuna, josta minun kroppa ei tykkää yhtään. Toki loppukesää kohden sitä oli jo vähän toleranssi kasvanut auringonpaahteen suhteenkin.

Kympillä oli tavoitteena 55 min alittaminen kisassa ja enemmän minua harmitti, kun tämä tavoite ei toteutunut. Reilun minuutin huonompi aika on kirjattu viralliseksi ennätyksekseni. Harjoituksissa kyllä olen juossut reippaita kympin lenkkejä 55 min tuntumaan ja epävirallisesti esim. Kiimingin puolikkaalla pääsin tuohon tavoitteeseen, mutta se ei ole sama asia. Mutta jäipä nyt ensi kaudelle jotain tavoiteltavaa.

Koko kesän kilpailukausi oli minulla ehyt. Minua ei vaivannut mikään. Loppukesästä morton kylläkin, mutta ei läheskään niin pahana kuin edellisenä kesänä. Pystyin osallistumaan kaikkiin kisoihin, mihin olin suunnitellutkin. Tästä olen erityisen iloinen! Olen selkeästi tehnyt harjoittelun suhteen jotain oikein, vaikkakin ehkä vauhtien kustannuksella, mutta pistän kuitenkin terveyden ja vaivattomuuden vauhtien kehittymisen edelle.

Tästä päästäänkiin taas siihen tosiasiaan, että juoksijaksi olen liian iso ja raskastekoinen ja minun pitäisi painaa huomattavasti vähemmän, että vauhtini kehittyisivät edes jonkinlaisiksi, mutta olenko valmis luopumaan lihaksistani, niin vastaus on: EN. Rasvoista olisin  kyllä valmis luopumaan siinä määrin kuin se on terveellistä ;) Katson kuitenkin hyötyväni terveydellisesti enemmän siitä, että minulla on vahvat lihakset, kuin että juoksisin nopeampaa ja olisin kevyempi. Eli edelleenkään tulostavoitteet juoksun suhteen eivät tule olemaan kovin korkealla, mutta tottakai kehittymistä toivoo tapahtuvan ja sen eteen töitä tullaan tekemään.

Syksyllä pohdin pitkään miten ja missä harjoittelen talven ajan lihaskuntoani. Veto crossfit salille oli kova, mutta toisaalta toivoin saavani harjoitella vähän lähempänä kotia aikatauluongelmien takia. Loppujen lopuksi päätöstä asiaan helpotti, kun OMT-terapeutti huomasi lantioni olevan ihan jumissa ja kierossa, josta johtuen polveni olivat kääntyneet sisäänpäin ja sääret ulospäin - kaikki johtui juoksusta. Vaikka olin mielestäni venytellyt paljon, niin en selkeästikään riittävästi ja oikeita paikkoja. Vaivoja minulle ei ollut tästä vielä tullut, mutta ennen pitkää olisin isoissa ongelmissa, jos en nyt hoitaisi asiaa kuntoon. "Pehmeämpää" harjoittelua pitäisi nyt siis ottaa ohjelmaan ja paljon.

Etelän yössä...

Nyt olen sitten käynyt lokakuusta asti paikallisella kuntosalilla ryhmäliikuntatunneilla: mm. bodybalance, pilates, bodypump, bodyattack. Kehonhuoltotunteja on viikossa ollut n. 2-3 ja lihaskuntotreenejä 2. Juoksua on tietenkin koko ajan myös ollut. Myös samoina päivinä, kuin muitakin treenejä. Eli aika paljon kahden tai jopa kolmen erilaisen harjoituksen päiviä on ollut. Mutta niistä on siis paljon ollut palauttavaa, kehoa huoltavaa liikuntaa. Pakko kertoa, että ensimmäisellä balancetunnilla en päässyt edes risti-istuntaan. Nyt jo sentään siihen, mutta lootusasentoon on vielä pitkä matka. Pilateksesta taas on ollut iso apu minulle niska-hartiavaivoihin! Suosittelen ja kannustan ehdottomasti kaikkia harrastamaan myös pehmeämpää kehoa huoltavaa liikuntaa!

Kyykkäämisestä sen sijaan tuli minulle vaiva. Vasemman polveni ulkosyrjän yläpuolella kipeytyi kohta, joka vaikutti koko polven liikkuvuuteen. Tämä ongelma tuli esille joulukuun alussa, juuri ennen lomamatkaamme. Siksi päätin, että lomalla vain olen, en juokse, enkä käy salilla. Annan paikkojen palautua kunnolla. Ensimmäisellä bodypump tunnilla loman jälkeen kuitenkin jouduin toteamaan, että vaikka lihakset olivat palautuneet ja levänneet, polvi ei edelleenkään kestänyt kyykkäystä. Kyykyt ovat nyt taolla ehkä pitkänkin aikaa.

Ja eihän ne ongelmat tietenkään yhteen polveen loppuneet. Olen tottunut siihen, että joka vuosi vuoden lopulla sairastan jonkin kunnon taudin. Yleensä on ollut jokin pahempi flunssa tms. Nyt sitten tulikin vähän vakavampi infektio, joka lähti ihan viattomasta korvakäytävän tulehduksesta. Korva kutisi kovasti ja unissasi kynsin korvaa ja sain aikaan ihorikon korvaan, josta sitten lähti tämä paha infektio, jota nyt koko joulun olen sairastanut. 

Infektion nimi on cellulitis. Infektio on syvällä ihonalaiskudoksessa ja sitä normaalisti hoidetaan sairaalassa suonensisäisin antibiootein. Minä en kuitenkaan halunnut lähteä sairaalaan, kun joulukin oli tulossa ja heti oireiden alkaessa olin itsekin jo osannut sairauden diagnosoida ja antibiootin siihen jo kotona aloitin. Eka kerran lääkärissä käydessäni olin ihan hyvissä voimissa ja itsekin uskoin, että kun hoito vahvoilla antibiooteilla päästiin niin nopeasti aloittamaan, niin se ei kerkiäisi lehahtaa kovin pahaksi. Mutta jo muutama tunti lääkärissä käynnin jälkeen vointi oli ihan toinen ja kivut kovat. Melkein jo lähdin sairaalaan, mutta keskustelin lääkärini kanssa ja hän nosti antibioottiannoksen korkeammaksi ja päätin kuitenkin vielä katsoa miten tilanne etenisi. Aamulla menisin kuitenkin uudelleen lääkäriin ja verikokeisiin.

Aattoiltana apu tuli kylmäpussista,
kun lääkkeillä ei kipuja saanut hallintaan

Sinnillä olen pärjäillyt joulun yli ja todettava on, että taudin eteneminen oli ihan oppikirjamaisesti nopea ja itse tauti todella raju. Joulupäivä oli vähän helpompi, mutta lähinnä vaan makoilin ja nukuin, koska aika paljon tuli univelkaa kipujen takia valvottujen öiden takia. Mutta... jos joskus minulle vielä tulee jokin sairaalahoitoa ja iv-antibiootteja vaativa sairaus, aion mennä kiltisti sairaalaan saamaan hoidon, edes alkuhoidon... Tämä siis lähinnä itselleni tänne muistukseksi! Vaikka kuinka olisi itse alan ammattilainen ja ymmärtäisi miten hoidetaan muita (!) ja miten oireita seurataan, niin itseään on kuitenkin ihan eri asia hoitaa. Minullakin meni kipulääkeannokset sekaisin, kun kovien kipujen takia en varmaan ollut ihan tolkuissani ja sekoilin laskujen kanssa. Sairaalassa näin ei olisi tapahtunut ja siellä olisin voinut saada kipuihin myös tuhdimpaa kipulääkitystä, joka olisi myös turvallisempaa käyttää, kuin nämä "normaalit" kipulääkkeet.

Tapaninpäivänä kävin korvalääkärin vastaanotolla, joka puhdisti korvan moskasta ja huuhteli pirtulla. Hän sanoi kyllä, että vaikka olisi hoidettu alussa suonensisäisesti, ei voi sanoa tai luvata, että taudinkulku olisi ollut yhtään helpompi. Tauti vaan on kova ja tuskallinen. Antibioottiannosta laskettiin tänään, joten voiton puolella ollaan! Tällä hetkellä näyttäisi siis siltä, että olisin saamassa voiton taudista tällä kotihoidollakin. Tämä tie on ollut vaikea, mutta olen kuitenkin saanut nyt viettää joulun perheeni kanssa. Sekin on jotain!

Joulu meidän perheessä on sujunut muutoin rauhallisesti ja lepposasti. Pakko kehua ihania poikiani, että ovat kyllä olleet joulun alla ja joulun aikaankin ihmeen kilttejä ja omatoimisia. Leikkineet ja pelanneet sulassa sovussa, eikä ylimääräisiä kätinöitä ole kuulunut. Tämä on kyllä lämmittänyt kipeän äidin mieltä!

Liikunnat on nyt siis liikututtu ja juoksut juostu tälle vuodelle. Ensi vuosi aloitellaan todennäköisesti varovaisesti kehonhuollon merkeissä sitten, kun ollaan tervehdytty tästä taudista. Varovaiset lenkit tulevat mukaan sitten pikkuhiljaa, kun vointi alkaa sen sallimaan. Antibioottihoito tulee todennäköisesti jatkumaan hyvän matkaa tammikuun puolelle.

Hieman minua nyt jo mietityttää huhtikuussa oleva ensimmäinen puolimaratonini. Mitenköhän käy nyt, kun tämä tauti tuli sotkemaan hyvässä vauhdissa olleen harjoittelun...? Joskaan juuri nyt en sitä jaksa murehtia... kaikki aikanaan!

Mukavaa loppuvuotta kaikille!

Joulupäivän iltana... meillä pelattiin ulkopelejä sisällä ;)

Kuntoilijan vakuutusasioiden ihmeellinen maailma

Nyt on jo lokakuun loppu... Tänään on se päivä, jonka jälkeen pahin kiire pitäisi olla takanapäin... Elän toivossa... :)

Juoksu kulkee tällä hetkellä erittäin keveästi. Ei mitään ongelmaa, jos ei ilmojen kylmentymistä ja osittaista liukkautta lasketa. Tuntuu, että jaksaisin juosta vaikka kuinka kauan väsymättä. Eilinen puolentoista tunnin lenkki oli aivan huippulenkki kovasta vastatuulesta huolimatta. Tänään 40 min lenkki meni edelleen kevein askelein. Vähän liiankin kevein... 

Mietin tänään lenkillä kuinka pk-lenkkien juokseminen onkin nykyään ihanaa ja helppoa. Vielä vuosi sitten ne olivat minulle tylsää pakkopullaa, kun piti pakottaa juoksemaan itsensä tarpeeksi hitaasti, ettei sykkeet nousseet liian korkealle. Nyt voin vaan nauttia lenkeistä, jotka menevät tuosta noin vaan keveästi ja helposti enkä edes mieti asiaa. Olen siis ehkä kehittynyt. Hyvä minä!

Ainut mikä minua häiritsee tällä hetkellä, kun puolet tien pinnasta on liukasta ja puolet sulaa asfalttia. Vielä en viitsisi alkaa nastoilla juoksemaan, kun en tykkää juosta niillä sulan päällä. Viime vuonna ei ollut mielestäni tällaista vaihetta ollenkaan, lunta ja jäätä tuli kerralla niin paljon, että pystyi suoraan siirtymään nastoihin. Ongelma mikä ainakin minulle näkyy tulevan on, että liukailla osuuksilla minulla sattuu polven sivuun, samaan kohtaan kuin missä ns. juoksijan polvi vaivaa. Sulalla osuudella kipu katoaa. Eli selkeästi liukkaalla pinnalla juoksutekniikka kärsii, kun pitää varoa ja ajan kanssa seurauksena olisi varmasti joku rasitusvaiva. 

Pakkaskelit ovat myös nyt pakottaneet minut kaivamaan villahousut ja muut talvijuoksukamppeet kaapista. Oikein odotan, koska pääsen kaivamaan myös sukset varastosta!

Kuntosaliasia ei ole minulla vieläkään ratkennut. Asiaan on enemmän kuin vähän kyllä vaikuttanut se, että on ollut niin kiire koko ajan, että on ollut helpompi lähteä vaan juoksemaan. Mutta pakko tälle asialle alkaa tekemään jo jotain. Näillä keleillä olisi varmaan ihan terveellistä mennä salille harjoittelemaan välillä, ellen sitten suosiolla ala juoksemaan niillä nastoilla.

Näistä edellä mainitsemistani tapaturma-alttiuteenkin vaikuttavista asioista päästäänkiin sitten aiheeseen, josta olen käynyt keskusteluja ja ollut yhteydessä eri vakuutusyhtiöihin. Nimittäin tapaturmavakuutus. Asia nousi pinnalle minun kohdalla nyt uudelleen, kun eräällä nettifoorumilla keskusteltiin tapaturmavakuutuksista ja siitä ovatko ne voimassa juoksutapahtumissa. Olin tarkastanut asian vuosi sitten vakuutusyhtiöstäni ja minulle vastattiin silloin, että tapaturmavakuutus on normaalisti voimassa myös juoksutapahtumissa, koska en ole kilpaurheilija enkä edusta mitään seuraa. 

Nyt tiedustelin vakuutusyhtiöstäni foorumilla käydyn keskustelun takia asiaa uudelleen, mutta siksi myös, koska halusin tietää miten vakuutus on voimassa ulkomaan juoksutapahtumissa, koska sellainenkin on minulla edessä. Asiaa tiedustelleet juoksijat olivat saaneet kahdenlaisia vastauksia asiaan samasta vakuutusyhtiöstäkin, kuten minäkin sain tällä kertaa. Minulle pahoiteltiin edellisen virkailijan virheellistä vastausta ja sanottiin, ettei vakuutus olekaan voimassa niissä juoksutapahtumissa, missä ei ole erillistä kuntosarjaa. Eli lähes kaikissa isoissa tapahtumissa. Turvaa pitäisi siis laajentaa koskemaan juoksu-urheilua ja hinta pompsahtaisi lähes viisinkertaiseksi - vain sen takia että osallistun muutamaan sellaiseen tapahtumaan vuodessa missä ei ole kuntosarjaa tarjolla.

Minulle perusteltiin asiaa, että juoksutapahtumat ovat riskialttiimpia kuin esim. juoksulenkit joita juostaan yksin. Hmm.... Miten se sitten selitetään, että kuntosarjassa riski olisi pienempi ja vakuutus on normaalisti voimassa, vaikka kuntosarjat starttaavat kuitenkin ihan samaan aikaan, kuin kilpasarjat ja mielestäni loukkaantumisriski on silloin ihan sama osallistuuko kilpasarjaan vai kuntosarjaan? 

Ulkomaan tapahtumiin matkavakuutusta täytyy laajentaa joka kerta erikseen koskemaan juoksutapahtumaa ja poistaa urheilurajoitus, ja se on mielestäni ihan perusteltua ja sen ymmärrän ja sen tiesinkin.

No, olen sitten ollut myös toiseen vakuutusyhtiöön yhteydessä, johon tutustuessani huomasin, että kyseisessä vakuutusyhtiössä on saatavilla hyvin kattava terveysvakuutus, joka piti sisällään paljon  muutakin kuin pelkät tapaturmat. Olen miettinyt ja tutkinut asiaa aika tarkoin ja huomasin, että olen vakuuttanut itseni kyllä hyvin pahojen asioiden takia, mutta muutoin en ole vakuuttanut itseäni kuin tapaturmien varalta, joka pitää sisällään vain vamman hoitokulut.

Selitin tämän kiemuraisen kuntourheilijan vakuutusongelman virkailijalle viime viikolla, ja hänpä olikin selvitellyt asiaa juurta jaksain ja soitti minulle tänään. Kyllä se niin on, että minun kohdalla ja muidenkin kuntoilijoiden kohdalla juoksutapahtumiin osallistuminen kuuluu ihan normaalin tapaturmavakuutuksen piiriin. En ole kilpaurheilija, en edusta mitään seuraa ja ilmoitan itse (eikä seura) itseni juoksutapahtumiin. Ei siis vaadita erillistä urheilijavakuutusta. 

Niin ja se hinta... Huomattavasti paljon laajemmalle vakuutusturvalle hinta on vain reilut kaksi kertaa isompi kuin nykyisen tapaturmavakuutukseni. Taitaa siis ainakin tapaturma-/terveysvakuutuksen osalta itseltäni vakuutusyhtiö nyt muuttua, mahdollisesti myös matkavakuutuksen osalta, kunhan sen kiemurat ensin kunnolla käyn läpi. Minulle ei näissä vakuutusasioissa ensijaista ole välttämättä hinta, vaan vakuutuksen sisältö ja kattavuus, mutta ainahan helpottaa jos hintakin on sitten edullisempi.

Missään nimessä en halua moittia nykyistäkään vakuutusyhtiötäni, jonka kanssa kuitenkin ne vahingot mitä meille ovat sattuneet, ovat hoituneet todella hyvin. Siksi en olekaan valmis koko vakuutuspakettiani ainakaan vielä muualle siirtämään, mutta tuo terveysasia on kuitenkin minulle tärkeä, kun se ei kuitenkaan koske pelkästään vain minua, jos minulle jotain pääsisi sattumaan. Jos toinen yhtiö tarjoaa paremman turvan, se on aika lailla ratkaisevaa.

Tällaisia pohdintoja tällä kertaa ja mainittakkon vielä, että ilmeisesti kiireen ja "liian ajattelun" takia purulihakseni ovat huomattavan kipeät, niin kipeät, että harkitsen yöksi sirdaludin ottamista. Jos joku on nähnyt minut tänään auton ratissa aukomassa suuta ja vääntämässä naamaa, johtuu se siitä että yritin rentouttaa purulihaksia silloin kun kukaan ei näe ;) Minulla on siis paha tapa kitkuttaa takahampaita kun keskityn oikein kovasti johonkin ja nyt olen ilmeisesti öisinkin miettinyt asioita ja kitkuttanut takahampaita yhteen... Kaikkea sitä :)

Näitä kelejä odotellessa... :)

Ylimenokaudesta peruskuntokauteen

Tonttukausi on jo alkanut...

Kiimingin jälkeen fiilikset ovat olleet erittäin hyvät. Olin kyseisen puolikkaan jälkeen vielä varma, että juoksisin ainakin yhden puolikkaan tälle syksyä. Mutta onneksi olen oppinut tulkitsemaan kehoni viestejä ja ymmärsin muutamassa päivässä, että nyt on aika pienelle ylimenokaudelle. Oli aika vaan olla ja levätä sekä tehdä muita hommia, kuten niitä tekemättömiä koti- ja pihatöitä, jotka yleensä jäävät kakkossijalle, kun pitää valita lenkin tai niiden väliltä... 

Kiimingin juoksun jälkeen Morton oli jalassa aika ärhäkkäänä. Luonnollisesti se nyt syksyllä oireileekin, koska juoksurasitusta on jalka saanut kesän aikana aika tavalla. Yllätykseksi jalka rauhottui kuitenkin muutamassa päivässä. Vaurioiksi minulle jäivät vain kyseisen jalat keskimmäiset varpaat, jotka olivat mustat ja verimössöiset. Mortonin kipuilessa juoksen kyseiset varpaat kippurassa ja siinä ne sitten pääsevät vaurioitumaan, kun iskeytyvät kärki edellä maahan.

Yleensä jatkan kevyttä lenkkeilyä jo muutaman päivän kuluttua kisasta. Nyt ei huvittanut. Yhtään ei haluttanut lähteä minkäänlaiselle lenkille. Viikon kuluttua Kiimingistä olimme lasten kanssa etelässä hautajaisreissussa. Olin ajatellut, että siellä viimeistään lähden lapsuuden maisemiin pururadalle juoksemaan. Edelleenkään ei huvittanut. Mutta en ottanut asiasta stressiä. Ehkä olin jo sopeutunut ajatukseen, että tästä tulee nyt pieni ylimenokausi. 

Perheessä oli ollut flunssaa ja etelän reissulta kotiuduttamme yksi pojista tuli sairaaksi. Ja itsellekin tuli lihakset ja kurkku kipeäksi sekä kahtena iltana nousi myös lämpö. Rytmihäiriöt vähän myös viestittivät, että kropassa ei ole kaikki ihan kunnossa. Muutoin ei vaivannut mikään. Eli viimeistään nyt tiesin, että ylimenokausi on nyt tässä ja liikunnat unohdetaan niin kauaksi, kun ollaan taas täysin terveitä. Mutta sen verran tein kuitenkin uusia juoksusuunnitelmia, että ilmoittauduin kevääksi Prahan puolikkaalle. On jotain konkreettista mitä odottaa ja mitä varten alkaa taas treenaamaan.

Työelämässä eletään joka vuosi kiireistä aikaa näin lokakuussa, koska on budjetointiaika ja tällä hetkellä on vielä kaikkea muutakin  uuden suunnittelua siihen päälle. Keskityin koko viikon sitten täysillä vain työntekoon, kotiin ja koti-/pihatöihin. Kaverin kanssa yhteistuumin olimme päättäneet viettää lauantain laittamalla hyvää ruokaa sekä laitellen pihaa talvikuntoon sekä istuttaa jotain syyskukkiakin ilahduttamaan pimenevää syksyä. Ja varsin hauska ja terapeuttinen päivähän siitä muodostuikin. Yhtään ei haitannut, vaikka pieni vesisade oli ilonamme koko päivän. Olisi itseasiassa ollut varsin mukava kisakeli!

Hyvässä seurassa ja loistavilla eväillä saa vaikka mitä aikaan!

Taustalla näkyvistä "pikkutontuista" oli iso apu, kun jaksoivat kuskata meitä puutarhakauppaan monta kertaa, kun huomasimme, että jokin loppui tai keksimme jotain uutta mitä tarvitsisimme :)

Nyt olikin sitten jo kaksi viikkoa kulunut ja mieli alkoi jo haluamaan juoksun pariin. Vointi oli hyvä ja flunssa ei tullut tuon pahempana päälle. Viikonloppuna oli ollut myös Vaarojen Maraton Kolilla, jossa oli useampi tuttu juoksemassa. Olin tiiviisti seurannut livetulosseurantaa sekä livekeskustelua facebookryhmässämme, miten juoksukaverit siellä pärjäävät. Matkat siellä olivat 15 km - 84 km erittäin haastavassa maastossa. Huikeita suorituksia seuraamalla alkoi itsellekin tulla sellainen polte päästä maastoon kisaamaan, että ihan piti itseä ottaa jo niskasta kiinni, että nyt pitää rauhoittua ja miettiä realiteetteja... ;)

Pakko myös tunnustaa, että jälleen kävin itseni kanssa keskustelua tuosta pidemmän matkan (maratonin) juoksemisesta. Joko maantiellä tai maastossa... Jos juoksisin viileällä kelillä ja juoksisin oikein rauhallisesti ja varmasti huolehtisin oikein huolella nestetasapainosta matkankin aikana... Enkö silloin voisi lähteä pidemmällekin matkalle...? Varmaan voisinkin, mutta on eri asia kuinka järkevää se on. Varmaan tähän asiaan tulen palaamaan vielä monta kertaa. Miehenikin sanoi minulle, että mikä kumma siinä on että sen puolikkaan juokseminen ja siinä kehittyminen ei riitä? Niin mikä siinä on? Sen haluaisinkin tietää...

Alkuviikosta sitten lähdin reilun kahden viikon totaalitauon jälkeen kevyelle lenkille. Ja voi elämä, että juoksu tuntuikin hyvältä! Jalat olivat todella keveät ja olisi haluttanut juosta kovempaakin, mutta jätin sen suosiolla seuraavaan lenkkiin, jossa ohjelmassa oli alkuverkat 10 min + 30 min tv-reipas + loppuverkat 10 min . Vauhtiosuus meni todella kevyellä ja helpolla juoksulla niinkuin pitikin ja hyvillä sykkeillä, jotka pysyivät alle anaerobisen. Olin todella tyytyväinen juoksun helppoudesta. Tauko todellakin oli tehnyt minulle erittäin hyvää!

Pohdinnassa ja mietinnässä on oikeastaan koko syksyn ollut myös lihaskuntoharjoittelu. Miten ja missä harjoittelen tulevan peruskuntokauden aikana... Ja vieläkään en ole osannut tehdä päätöstä! Joka toinen päivä olen menossa crossfit salille, kuten viime talvena ja joka toinen päivä normisali erilaisine jumppineen ja spinningeineen on viemässä voiton. Pikkuhiljaa pitäisi päätös tehdä tuonkin suhteen!

Tänään oli kuitenkin ohjelmassa lajinomaista voimaharjoittelua mäkijuoksutreenien ihmeellisessä ja tänään vähän rajussakin maailmassa. Normaalisti olen tehnyt mäkijuoksutreenejä loivissa pitkissä ylämäissä tai lyhyissä jyrkemmissä mäissä, mutta kai ne Kolin juoksijoiden hehkutukset saivat sen aikaan, että päätinkin tehdä vähän rajumman treenin Köykkyrin rinteessä. 

Verryttelin ensin pururadalla ja sitten hölkkäämään rinnettä ylös. Eka nousu menikin ihan mukavasti. Kevyesti hölkkäsin ja helposti pääsin kipuamaan rinteen ylös ja alas kävellen ja palautellen. Alhaalla juomahörppy ja sama uudestaan. Nyt ei enää ihan yhtä helposti mennytkään. Sain tosissaan tehdä töitä, että juoksuaskelin pääsin ylös. Sama toistui kolmannella kerralla. Sitten oli puolen välin 3 min palautumistauko. Neljäs kerta oli taas vähän helpompi, mutta viides kävi niin voimille, että puolessa välissä oli pakko laittaa kävelyksi ja päätäkin alkoi särkemään. Päätä jyskytti sydämen sykkeen tahtiin... Minun oli pakko luovuttaa ja päätin jättää viimeisen kuudennen kerran tekemättä. Alas päästessäni jalat tärisivät ja olo ei ollut mitenkään loistava. Loput vedet juomapullosta huiviin ja autoa kohti. Vielä autossakin minulla jalat tärräsivät niin paljon, että hetki piti istua vaan aloillaan, ennenkuin uskalsin lähteä ajamaan.

Varmaan ne lihaskuntoharjoittelut tulevat minulle tarpeeseen, koska nytkin huomasi että lihaskestävyys ei pitänyt niin kauan kuin olisi pitänyt. Toki harjoitus on normaalia rajumpi, mutta kyllä tuo kuusi vetoa olisi pitänyt pystyä tekemään. Seuraavalla kerralla sitten! Tai ehkä seuraavalla kerralla kävelenkin rinteen ylös ja juoksen sen alas. 

Tämän päivän treenimaasto

Uusi peruskuntokausi on nyt saatu sitten aluilleen. En vielä analysoinut ja vetänyt yhteen tätä kulunutta kautta, mutta palaan siihen vielä myöhemmin. Ensi kauden tavoitteet ja kisat ovat vielä vähän auki ja kun ne ovat selvillä kirjoittelen sitten niistä ajatuksista erillisessa blogitekstissä. Kaikkinensa voin kuitenkin todeta, että vaikka asettamiini tavoitteisiin en päässytkään tällä kaudella, siitä huolimatta olen kauteen ihan tyytyväinen! Se oli kuitenkin nousujohteinen. Loppuvuonna tulen juoksemaan ainakin Iin testijuoksuja (5 - 10 km) ja katsotaan miten niissä onnistutaan. Lauantaina 2.11. pääsen siis jo seuraavan kerran ulkoiluttamaan numerolappua!

Ennätysjuoksu Kiiminki-maratonilla

Jälleen oli edessä kisaviikko. Muu elämä vaan ei pystynyt asiaa oikein huomioimaan. Aikataulutuksia, työmatkaa, palavereita sekä vihoittelevaa hammasta. Hampaan takia oli fiilikset välillä ihan maassa, koska kyllä jäytävä hammassärky jos mikä saa tuntemaan itsensä sairaaksi. Torstaina pääsin hammaslääkäriin uudelleen ja kuun alussa korjattua hammasta sekä sen yläpuolella olevaa hammasta vähän hiottiin ja tämä toimenpide onneksi auttoikin jo pahimpaan kipuun. 

Valmistautuminen tulevaan kisaan jäi ihan nollille. Yritin hampaasta huolimatta kuitenkin syödä suht oikein, mutta minkäänlaista tankkausta ei tullut tehtyä. Paitsi että join kyllä kahden päivän aikana litran Vital tuoremehua, jota en normaalisti olisi kyllä tehnyt, mutta mielessä oli kuitenkin tuo tuleva kisa. Hirmu nopeasti oltiinkiin taas perjantaissa ja kohta olisi kisapäivä. Perjantai-iltana minulla vaan väsytti... Ei ollut yhtään fiilistä, että huomenna juostaan...

Kisapäivään herätessä mieli oli kuitenkin suht levollinen. Hyvin nukuttu yö takana ja ilma näytti minun mielestäni täydelliseltä! Sopivan viileää, pilvistä ja yöllä / aamulla oli myös satanut. Maa oli märkä ja ilmassa olisi paljon happea. Pojallani oli samana päivänä myös jalkapalloturnaus edessä ja aamulla laitoin hänet ensin matkaan ennenkuin aloin itseäni laittamaan juoksukuntoon. Siinä puuhastellessani luin samalla tabletista muiden juoksijoiden fiiliksiä ja mietteitä tulevasta päivästä ja kyllä se itselläkin alkoi hymyilyttämään ja kisafiilis tarttumaan.

Matka Kiiminkiin oli suht nopea. Hyvissä ajoin olin perillä ja parkkipaikalla törmäsinkin heti Sannaan, jonka kanssa lähdettiin kisakansliaa kohti hakemaan numerolappua. Heti näytti, että tapahtumasta oli tulossa suht iso juoksutapahtuma. Porukkaa oli jo hyvin paikalla ja lisää tuli koko ajan. Pukukopissa sitten Lottakin liittyi seuraamme ja lähdimme yhdessä tekemään alkuverkkoja. Tässä vaiheessa fiilikset olivat jo korkealla ja oikein odotin, että pääsen kohta juoksemaan! Hartain toiveeni oli saada tehtyä nyt uusi ennätys ja aikatavoite mielellään alle 2.05. Toki se kahden tunnin alituskin siellä takaraivossa koko ajan oli, mutta usko siihen ei minulla ollut kovin luja.

Lähdimme yhdessä Lotan kanssa taas taivaltamaan alkumatkaa. Sanna me lähetettiin jo heti lähtöviivan jälkeen nopeimpien juoksijoiden perään tekemään omaa huippujuoksuansa. Taival lähtikin mukavasti heti alusta asti käyntiin. Ilma oli täydellinen! Kerrankin kunnon ilma juosta! Meitä oli alkukilometreillä aika paljon juoksijoita samassa porukassa ja yhden miehen bongasin, jonka epäilin juoksevan sitä tahtia, että Lotta hyötyisi hänen vauhdistaan. Mainitsin asiasta Lotalle ja kohta hän olikin jo miehen vieressä juoksemassa samaa vauhtia. Itse en siihen kyytiin mukaan lähtenyt, koska minulle riitti noin kahden tunnin tavoitevauhti ja sitä vauhtia pystyin todella helposti sillä hetkellä juoksemaan.

Ensimmäisen juomapaikan jälkeen minulle nousi hetkeksi kylmä hiki pintaan, kun kauhistuin vatsani reaktiota Dexal urheilujuomaan. Dexal pitäisi olla minulle ihan sopiva ja olen käyttänyt sitä ennenkin, koska sitä saa sopivina annospusseina mitkä helppo kuljettaa mukana. Mutta nyt kuitenkin vähän juomapaikan jälkeen tuntui, että vatsani kääntyy ympäri ja siihen oikeasti myös sattui. Päätin heti, että loppumatkan aikana otan vain  vettä ja käytän Squeezyn geelejä, jotka vähän varmuuden vuoksi otin mukaan. Onneksi otin!

4-5 km kohdalla pitkä punapaitainen mies juoksi eteeni ja hänen tahtiinsa minun askeleet sopivat täydellisesti! Kellosta vilkuilin vauhteja ja vauhti oli juuri sopiva ajatellen kahden tunnin alitusta. Mietin välillä ärsyttiköhän miestä kun juoksin aivan hänen kintereillään. En voinut tai viitsinyt puhuakaan hänelle mitään, koska hänellä oli kuullokkeet korvilla ja oletettavasti hevi pauhasi hänen korvissaan. Noin 7 km kohdalla kaarteessa mies varmaan tarkotuksella päästi minut ohi. Vedin sitten juomapaikalle asti, mutta siellä sitten vähän taktisesti join rauhassa kävellen ja odotin, että mies menee minun ohitse, että pääsen taas peesiin. Jotenkin oli helpompi juosta toisen perässä. Näin jatkoimme sitten puolimatkaan asti.

Juoksu oli ollut aivan älyttömän helppoa! Fiilikset olivat minulla aivan taivaissa. Kelloa en mitenkään hirveästi vilkuillut, mutta sen verran olin tietoinen, että kympin sekä vartin ennätykset olisivat nyt menneet uusiksi aivan heitämällä. Puolimatkassa punapaidan tahti vähän hidastui ja menin ohi. Minulla oli virtaa ihan hirveästi. Pyrin pitämään tahdin kuitenkin tavoitevauhdissa, etten väsähtäisi liikaan yrittämiseen. Harmitti vähän, kun se punapaita jäi jonnekin. Tarkoituksellako hän hiljensi tahtia, kun roikuin hänen perässään? Mutta jatkoin matkaani ja nyt alkoi tulla myös selkiä koko ajan tiheämmin vastaan. Minulla ei ollut väsymyksestä tietoakaan. Olin riemuissani, kun pystyin juoksemaan niin helposti ja aloin uskomaan jo, että tulen tällä juoksulla alittamaan kahden tunnin rajan, joka on tämän kauden tavoitteeni.

Minulle oli kerrottu, että Kiimingin reitti oli nopea, mutta tylsä. Itse en pitänyt reittiä tylsänä ollenkaan. Itseasiassa tykkäsin reitistä kovasti! Reitillä oli aika paljon mutkia ja kaarroksia ja aina niissä "hidastavissa" mutkissa minulla tuli Kari mieleen ja alkoi hymyilyttämään. Kari ei olisi tykännyt niistä mutkista yhtään. :) 15 km taivallettuani havaitsin, että tuttu punapaita meni ohitseni. Riemuitsin mielessäni, että nyt vaan imuun ja perässä maaliin. Siinä vaiheessa meitä olikin useampi juoksija samassa ryppäässä, joten minun roikkuminen ei varmaan häirinnyt tätä miestä niin paljon.

Mutta sitten ennen 17 km minulla alkoi morton olla jo hyvin vihaisella päällä ja sen lisäksi myös matka alkoi painamaan takapuolessa ja se vaikutti jalkoihin. Jalat eivät suostuneet enää liikkumaan niin nopeasti kuin olisin halunnut. Samoihin aikoihin minua juoksi vastaan yksi mies, jonka kanssa alkumatkasta hetki juostiin ja hän huuteli tien toiselta puolelta vieläkö olen alle kahden tunnin vauhdissa. Siinä vaiheessa vielä uskalsin vastata, että vielä olen siinä vauhdissa. Jalkojen painamisesta huolimatta olin tyytyväinen siihen, miten ne kuitenkin sain toimimaan. Vauhti hiipui, mutta ei toivottomasti. Punapaita oli kuitenkin nyt ottanut eroa minuun ja ihan reippaasti.

Jalkojen kanssa jouduin vähän sinnillä tekemään töitä, mutta muutoin jaksoin edelleen juosta hyvin. Ajattelinkin, että kunto minulla on kyllä ihan kohdillaan, mutta takapuoleen pitää lihaskuntoa alkaa kehittämään lisää. Keskityin nyt vaan jatkamaan matkaa kieli keskellä suuta ja pitämään ajatukset kasassa. Yhtään en antanut ajatuksissa valtaa sille missä ajassa nyt maaliviivan tulisin ylittämään. 18-20 kilometrit olivatkin selkeästi hitaimmat kilometrit, ollen reilun 6 minuutin kilometrejä. 20 km jälkeen sain kuitenkin jostain voimaa ja päätin, että ohitan pari edellä juoksevaa tyttöä. Jalat olivat raskaat, mutta siitä huolimatta ne suostuivat liikkumaan. Ohitin tytöt, mutta sitten koitti mielestäni matkan vaikein osuus... Matkaa maaliin varmaan 500m, mutta tuntui ettei se tule ikinä. Eka kieroksella en pitänyt lopun loivaa pitkää nousua ollenkaan pahana, mutta nyt toisella kierroksella se tuntui loputtoman pitkältä matkalta. Tällä matkalla takaa tuli yksi vanhempi mies, joka meni ohi sekä myös pari naista pääsi minusta ohi. Vihdoin koitti maaliviiva ja kuulin, kun kuuluttaja sanoi nimeni ja aikani 2.03 ja jotain... Olin niin tyytyväinen ja siinä vaiheessa edes sen kahden tunnin rajan yli meneminen ei jaksanut harmittaa. Olin parantanut enkkaani kuitenkin yli 6 min!!!

Loppusuoralla... Hei, minähän juoksen! ;) 

Jalat minulla oli pysähtymisen jälkeen todella tönköt. Myös morton oli todella vihainen! Vähän nilkuttaen jouduin kävelemään pukuhuoneeseen ja portaiden kävely alas oli kyllä aika suoritus. Mutta niin vaan ne kaikki vaivat unohtuivat heti, kun pukuhuoneeseen pääsi. Siellä oli iloisia naamoja odottamassa ja kaikki "meidän porukasta" oltiin parannettu enkkojamme yli 6 minuuttia. Huikeita aikoja  ja suorituksia tytöiltä! 

Suihkun jälkeen mentiin sitten katsomaan palkintojenjakoa ja keiton syöntiin. Tässä tapahtumassa meille tosiaan kuului myös jauhelihakeitto osallistumismaksuun ja siitä kyllä iso plussa tapahtuman järjestäjälle. Varsinkin, kun olin omat palautusjuomani unohtanut aamulla kotiin... Kaikkinensa tykkäsin kovasti tästä juoksutapahtumasta. Kaikki toimi loistavasti: reitti oli hyvä, huoltopisteitä riittävästi, niillä homma toimi, kaikkialla ihmiset olivat ystävällisiä ja paljon plussaa tiloista ja tuosta ruokailu mahdollisuudesta. Tähän tapahtumaan tulen varmuudella osallistumaan tulevaisuudessakin!

Paljon tuli nyt mietittävää taas tulevan harjoittelun suhteen. Mietintää myös siitä oliko tämä kauden viimeinen kisa vai ei... Kelit olisivat nyt mitä parhaimmillaan, mutta toisaalta morton jalka vaatisi nyt vähän rauhoittamista... Mutta ehkäpä palaan tähän asiaan sitten uuden blogikirjoituksen merkeissä!