sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Ylivieskan Kärkimaraton - vähän erilainen puolikas

 Tämä viikko meni lepäillessä, suorittamatta mitään liikuntaa. Edellisen viikonlopun liikuntapäivä painoi aika lailla reisissä ja lauantaille oli kuitenkin puolikas juostavana. Muutoinkin työviikko oli kiireinen  ja vähän jännitin miten saan syötyä oikealla lailla ja riittävästi. Toisaalta nykyään enää en stressaa tuon syömisen suhteen, koska tiedän selviäväni puolikkaasta ilman isoja tankkauksia. Syömisten ja juomisten suhteen sitten kuitenkin onnistuin ihan kohtalaisesti, joskin edes puoleen en hiilihydraatti määrissä päässyt, mutta söin kuitenkin oikeaa ruokaa jota hieman täydensin myös tankkausjuomalla. Itse juoksutapahtumasta kehkeytyikin sitten varsin erilainen kuin mitä koskaan minulla on ollut.

Lauantai aamuna lähdimme miehen kanssa jo ennen puolta kymmentä ajelemaan mutkan kautta kisakaupunkia kohti. Nuorimmainen piti viedä mummolaan päiväksi hoitoon. Matkan aikana vielä "tankkailin", join pullollisen urheilujuomaa sekä lisäksi vettä. Fiilikset olivat hyvät ja rauhalliset. Kisakansliassa numerolapunhaussa törmäsinkin sitten jo heti ensimmäiseen tuttuun juoksijaan, Kariin. Pukuhuoneeseen päästyäni siellä olikin sitten heti kerralla monta tuttua paikalla ja oudommatkin tulivat siinä samalla tutuiksi. Ilmapiiri oli erittäin lämminhenkinen ja kannustava. Siltä pohjalta oli erittäin mukava lähteä juoksemaan tulevaa koitosta. Miehenikin kommentoi jälkikäteen, että oli tykännyt tapahtuman ilmapiiristä ja meistä juoksijoista näki, että meillä oli erittäin kannustava ilmapiiri ja hyvä fiilis. Juuri sellainen sen pitääkin olla!


Palaverin pitoa ennen starttia :)

Vihdoin koitti lähdön aika. Maratonin juoksijat olivat lähteneet tuntia ennen meitä ja vartin juoksijat lähtivät yhtäaikaa meidän kanssa. Ensin meidän oli kierrettävä urheilukenttä kerran ympäri, ennen kuin pääsimme itse maratonreitille. Lähdimme yhdessä Lotan kanssa taivaltamaan matkaa, koska meillä suurinpiirtein oli samat aikatavoitteet, joskin minä tulisin olemaan se hitaampi juoksija. Alkumatka menikin kuin siivillä! Kilometrit vaan soljuivat kuin itsestään. Noin neljän kilometrin kohdalla pukukopista tutuksi tullut nainen liittyi seuraamme ja matka jatkui porukalla mukavia jutustellen.

7 km kohdalla minulla alkoi morton vaivaamaan ja jouduin vähän muuttamaan tahtia. Vähän harmitti, kun vaiva alkoi jo niin varhaisessa vaiheessa. Tiesin kuitenkin entuudestaan, että se vielä turtuisi, mutta seurauksena olisi rakko ja kynnen lähtö, koska tuon vaivan seurauksena vedän aina saman varpaan kippuraan ja se vaurioituu sitten  juostessa. 9 km kohdalla kipu olikin jo turtumassa, mutta olin jo jäänyt hieman muiden vauhdista. Ilma oli lämmin ja aurinko porotti, mutta ihme ja kumma kestin lämmön hyvin tällä kertaa. Kympin kohdalla olin 58-59 min. Ei paha tahti ollut ollut ollenkaan!

Mutta sitten tuli peltotaipaleet ja vastatuuli. Sillä hetkellä juoksin vielä ihan yksin, joten kenenkään kanssa ei voinut vuorotella tuulenhalkojana oloa. Pakko sanoa, että aika raskasta oli juosta vastatuuleen. Joskus 12 km jälkeen minulla alkoi sitten jalat painamaan ja tuntui, etten saa niitä liikuteltua sitä tahtia kuin olisin halunnut. Jaksoin hyvin juosta muuten, mutta jalat olivat yhteistyökyvyttömät... Tämä on jälleen yksi merkki siitä mitä minun täytyy ensi talven aikana tehdä. Pakarat täytyy saada yhtä vahvoiksi kuin reidet, koska ne ovat tällä hetkellä ihan eri paria...

Jalkoja lukuunottamatta juoksu ei ollut vaikeaa kuitenkaan. Vauhti oli hidastunut tavoitevauhdin alle, mutta ei toivottomasti kuitenkaan. Jotenkin tykkäsin reitistäkin, ja jopa vilkuilin maisemiakin. Peltoahan se oli suurimmaksi osaksi kyllä, mutta siitä huolimatta. Vähän välillä vaan ihmettelin, kun juomapisteet olivat niin harvakseltaan. Olisin kaivannut saada juoda vähän tiheämmin, mutta pärjäsin kuitenkin hyvin. Minulla jopa hymyilytti juostessa! Jatkoin yksinäistä taivaltani.

Mutta sitten 16 km kohdalla tapahtui jotain, joka muutti juoksuni sitten lopullisesti. En halua tässä tarkemmin kertoa mitä reitillä sattui, mutta lyhyesti sanottua toinen juoksija tarvitsi apuani, enkä voinut häntä yksin sinne taipaleelle jättää. Seuraavalle juomapisteelle oli aika pitkä matka siinä vaiheessa ja onneksi sain myös toisilta juoksijoilta vähän apuja matkan varrella, että selvisimme seuraavalle juomapaikalle. Sieltä sitten minulle sanottiin, että ensiapua on tulossa pyörällä reitille. Vähän aikaa vielä jatkoin tämän toisen juoksijan kanssa, mutta hän sanoi sitten pärjäävänsä ja siinä vaiheessa oltiinkin jo ihmisten ilmoilla, joten joku oli kuitenkin lähistöllä jos jotain vielä sattuisi.

Kauaa en saanut hölkättyä kun seuraava mahdollinen avuntarvitsija tuli selkä edellä vastaan ja hänen kanssaan hölkkäilin hetken ja yritin tsempata eteenpäin. Hänellä ei kuitenkaan mitään isompaa hätää ollut, joten jatkoin matkaani taas eteenpäin yksin. Mitään tarvetta minulla ei ollut enää kiristää vauhtia, vaan rauhallisesti hölkkäilin loppumatkan maaliin. Viimeisetkin kilometrit menivät varmaan tosi hitaasti (en ole purkanut vielä sykemittaria) ja rauhalliseen tahtiin, koska loppusuoraa hölkätessäni en ollut yhtään väsynyt tai uupunut, vaan olisin voinut lähteä vielä vaikka toisellekin kierrokselle jatkamaan matkaa.




Maalissa tapasinkin sitten heti tuttuja ja myös reitin varrella tapaamia muita juoksijoita tuli minua heti tervehtimään. Yhdessä sitten odotimme ja toivoimme, että maaliin saapuisi myös nämä vaikeuksia kärsineet ja niinhän siinä kävi, että kumpikin pääsi maaliin! :) Upeaa sinnikkyyttä ja taistelua! Kerkesin myös sopivasti paikalle näkemään kun meidän Kari pokkasi palkinnon kakkossijasta. Mahtavaa!

Oma aikani (n. 2.15) jäi sitten ennätyksestä ja tavoitteesta aika rutkasti, mutta en silti ollut pettynyt. Facebookissa kerkesin jo sanoa omaa aikaani vaisuksi, mutta tarkennettakoon, että minulle ja minun tavoitteisiin nähden se on vaisu. Jollekin muulle se voi olla jotain muuta, kuten oli minulle viime vuonna, kun tavoitteeni oli alittaa tuo 2.15. Missään tapauksessa en pidä huonona juoksijana ketään, joka juoksee tuohon aikaan tai hitaammin. Meillä kaikilla on kuitenkin omat tavoitteemme mihin pyrimme ja vertaamme omia tuloksia siihen omaan tasoomme.

Juoksun jälkeen olikin mukava mennä sitten uimahalliin pesytymään ja siellähän sitä heti törmäsi tuttuihin naisiin, joiden kanssa kisaa piti taas käydä läpi. Mahtavia onnistumisia oli sinä päivänä tapahtunut ja hymy oli herkässä kaikilla. Saunan jälkeen jututin myös kahta aika nuorta tyttöä, joista toinen oli nyt juossut ensimmäisen puolikkaansa. Hienoa, että nuoretkin ovat löytäneet juoksun riemun ja lähtevät kisoihin mukaan! Puheista päätellen, tämä kisa ei tule jäämään ainutlaatuiseksi kokemukseksi vaan jatkoa on luvassa! :)

Uimahallireissulla olisin varmaan saanut jättää saunassa käynnin kokonaan väliin, koska eilen illalla minulla kotona alkoi sitten kova päänsärky, joka jatkuu edelleen. Minulla ei juoksun aikana eikä jälkeenkään ollut mitään ongelmaa voinnin kanssa ja heti juoksun jälkeen join reilusti sekä otin kaksi palautusjuomaa ja jatkoin taas juomista. Todennäköisesti olin kuitenkin päässyt kuivahtamaan jonkin verran, jota sitten vähän pitkäksi venähtänyt saunareissukin pahensi. Illalla otin jo ensimmäiset nesteytysporeet, jotka olisi varmaan pitänyt ottaa heti juoksun jälkeen, kun oli tuollainen ilmakin. 

Tänä aamuna poikaa turnausreissuun herättäessä olo oli karsea ja päänsärky järisyttävä. Nyt tiedän, että "krapulan" voi saada vaikka ei alkoholia joisi pisaraakaan. Onneksi poika tultiin hakemaan kotoa, ettei tarvinnut lähteä viemään bussille. Vessassa käynti sitten varmisti epäilyni, että kuivaksihan sitä on päässyt menemään, oli pissa sen verran tummaa. Lisää juotavaa ja nesteytysporetta ja takaisin pehkuihin. Olo kyllä parani, mutta päänsärky ei helpottanut. Tiedän entuudestaan, että tämä kyseinen päänsärky ei helpolla lähde, saattaa kestää useamman päivänkin. Särkylääkkeitä en ota, koska ei niistä juuri ole apua tähän vaivaan ja ainoastaan panadolia voisin ottaakaan. Tulehduskipulääkkeitä ei saa ottaa jos on kuiva. Tiedän, että moni ihmettelee minun särkylääkevastaisuutta, mutta voin sanoa, että kaikkeen löytyy ihan lääketieteelliset perusteet. Otan lääkettä kyllä, jos on ihan pakko.

Päänsärky siis jatkuu edelleen tätä kirjoittaessakin ja ajatuksenjuoksu ei siitä johtuen ole varmaan sitä kaikista terävintä ;) Kahden viikon päästä on Kiiminki-maraton, jossa olin aikonut juosta vartin. Mutta tämän juoksun mennessä vähän pipariksi, taidan juosta sielläkin puolikkaan. Jos vain tuo vesikellukkana oleva varvas ei ole toista mieltä. Mutta kokemuksesta voin sanoa, että ainakin ennen se on jo kahdessa viikossa ollut taas kisakunnossa :) 

Joten uutta koitosta odotellessa...! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti