Vuoden 2015 yhteenvetoa

Yksi juoksuvuosi on jälleen saatu pakettiin. Loppuvuonna blogissa on ollut hiljaista, mutta elämä on ollut niin hektistä, että aikaa ja energiaa kirjoittamiseen ei vain ole ollut. Valitettavasti tämä vuosi ei muutenkaan mennyt niinkuin piti. Tiedostin hyvissä ajoin normaalin elämäni kiireet ja kuormittavuuden, jonka takia en asettanut mitään isoja tavoitteita itselleni. Joskus kuitenkin asiat menee hyvinkin erilailla kuin oli ajatellut... Vuosi sitten olen kirjoittanut näin:

"Tälle vuodellekaan minulla ei ole numeraalisia tavoitteita. Päätavoite on selviytyä NUTS Pallas 55 km kunnialla maaliin. Minulle pelkästään se on jo iso tavoite ja olen todella onnellinen jos siitä selviän! Muutoinkin tulen osallistumaan enimmäkseen polkujuoksu tapahtumiin. Pallaksen jälkeen kalenteri on auki. Todennäköisesti palauttelen itseäni rauhassa ja pidän juoksusta taukoa hetken.  "

Alkuvuosi meni sairastellessa ja toipuessa vähän rajummasta virusinfektiosta TGC:lle asti. Vielä silloin kun Gran Canarialle lensin, en ollut varma starttaanko kisaan. Sain tuolla viikolla kuitenkin viimeiset verikokeiden tulokset ja pari päivää ennen kisaa voin sen verran hyvin, että näiden asioiden valossa uskalsin startata. En lähtenyt tavoittelemaan muuta kuin maaliin pääsyä. Rauhallinen pitkä lenkki oli tarkoituksena tehdä. Kisa menikin tosi hyvin, vaikka reitti oli rankka, oli kova helle ja auringonporotus sekä minulla väärät kengät jalassa. Jaksoin ja voin koko kisan  ja kisan jälkeenkin todella hyvin! Kisan aikana suostuin myös haastateltavaksi jossa lupasin palata TGC:lle vielä uudestaan ja luonnollisesti seuraavalla kerralla pidemmälle matkalle. Tuo lupaus pitää kyllä vielä toteuttaa, mutta ei vielä vuonna 2016.

Lähdön tunnelmaa

TGC:n jälkeen pystyin harjoittelemaan reilun kuukauden normaalisti, mutta sitten tuli seuraava takapakki. Sairastuin taas ja tällä kertaa kunnon keuhkoputkentulehdukseen ja astmaatikkona olinkin sitten hetkessä ihan tukossa. Tästä toipuminen vei kolmisen viikkoa ja ennen Rukan Karhunkierrosta en montaa varovaistakaan lenkkiä kerinnyt saada alle.

Karhunkierros oli ihan huippu tapahtuma, mutta tähän mennessä elämäni rankin kisa. En tiedä vaikuttiko edeltävä sairastaminen ja huono kunto sen takia asiaan, mutta en ole koskaan ollut niin puhki kuin olin KK:n jälkeen. Toki kisassa tullut nilkkavamma ja myrskykin häiritsi suoritusta jossain määrin. Alkuun ajattelin, ettei ikinä tuonne enää, mutta uudelleen olen taas toukokuussa menossa ja tällä kertaa pidemmälle matkalle! Reitti on rankka, mutta toivottavasti kunnialla selviän pidemmästäkin matkasta.

Kuva: Aapo Laiho

Kesäkuun alussa, kaksi viikkoa KK:n jälkeen juoksin sitten ensimmäisen maratonini Perniössä. Hulluahan se oli noin pian KK:n jälkeen lähteä maratonille, mutta koska kisa järjestettiin viimeisen kerran Perniössä, enhän sitä voinut väliin jättää. Maraton oli vielä yöllä, joka ei ole minulle ollenkaan optimi aika juoksulle. Lähdin tekemään rauhallista pitkää lenkkiä, tavoitteena olla juoksun jälkeen maratoonari. Jaksoin hyvin ja sykkeetkin pysyivät lähellä pk:ta. Jalat olivat vaan jo kympin jälkeen ihan tönkköinä ja kipeät, mutta tulipa todistettua, että täysin tönköillä puupökkelöjaloillakin pystyy juoksemaan reilut 30 km ;)

Kuva: Jari Tomppo

Kisatahtini oli aika nopsa, Perniöstä 3 viikon kuluttua oli seuraava kisa Raahe Trail Run 21 km. Tässä kisassa kohdalleni osuikin sitten elämäni ensimmäinen keskeytys muljautettuani nyt pahemmin jo kerran KK:lla muljahtaneen nilkkani. Autokyydin jouduin soittamaan itselleni metsään, että pääsin sieltä pois. Keskeyttäminen on kova paikka ja millään ei haluttaisi antaa periksi. Mutta mielessä oli kuitenkin päätavoitteeni Pallas 55 km ja toivonkipinä, että kun keskeytän, nilkka kerkeäsi parantua Pallakseen mennessä ja pystyisin siellä starttaamaan. No näinhän ei tietenkään käynyt ja aika pian jo jouduin luopumaan ajatuksesta startata Pallaksella ja myin osallistumisoikeuteni eteenpäin. Harmitti ihan suunnattomasti, mutta tilanne oli vaan hyväksyttävä.

Seuraavan kerran starttasin numerolappu rinnassa vasta elokuussa ensin työkavereiden kanssa ExtremeRunille hauskanpitoon ja seuraavaksi Kempeleen kympille. Lähdin juoksemaan kympin kaverin kanssa tavoitteena juoksuttaa hänet alle tuntiin. Tässä onnistuimmekin ja ihan kevyesti! Nilkka kesti jo hyvin juoksun tasamaalla, mutta poluilla epätasaisella alustalla nilkka muistutteli olemassaolostaan. Yhtään ei kärsinyt vääntää tai muljautella nilkkaa lisää. Elokuussa osallistuin myös Pyssymäki Extreme Polkujuoksuun, joka olikin nimensä mukaisesti todellinen extremejuoksu! Maasto todella haastavaa, paljon suossa rämpimistä ja lähikontakti käärmeen kanssa. Tuolloin sattui myös kesän lähes ainoat hellepäivät, mutta tänä vuonna en kokenut mitään ongelmia helteisissä olosuhteissakaan. En kokenut, että helle olisi haitannut minua mitenkään erityisen paljon. Tässä suhteessa siis on tapahtunut huomattavaa kehitystä.

Laatuaikaa ystävien kanssa ExtremeRunilla

Syyskuussa alkoi uusi harjoitusohjelmani kohti seuraavan vuoden koitoksia. Tunnollisesti syys-marraskuun etenin harjoitusohjelman mukaisesti. Ainoastaan lokakuussa osallistuminen jo pitkään haaveilemalleni Vaarojen Maratonille toi hieman poikkeuksia harjoitusohjelmaan. Vaarojen Maraton ei ollut lähellekkään niin "paha", kuin oletin sen muiden kertomusten perusteella olevan. Reitti oli tekninen ja haastava sekä hidas, mutta ei mielestäni lähellekkään niin rankka kuin Karhunkierros. Toki voi olla, että olin nyt paremmassa kunnossa kuin toukokuussa KK:lla keuhkoputkentulehduksen jälkeen. Reitti oli kyllä muutoin täysin kaikkien kehujen arvoinen! Mahtavat oli maisemat, mieli lepäsi kun siellä taivalsi. Kolille pitää ehdottomasti mennä vielä uudestaan ihan vain vaikka itsekseen metsään rymyämään.

Vaarojen Maraton selvitetty!

Marraskuun lopussa oli jälleen vuorossa NUTS Köykkyri, jossa edustin ensimmäistä kertaa uutta polkujuoksuseuraamme Northern Trail Runnersia. Todella hienoa saada kuulua tähän upeaan porukkaan!  Tänä vuonna olin varannut päivään enemmän aikaa kuin viime vuonna ja kiersin 40 kiekkaa käyttäen aikaa 3 h 25 min. Tarkoitus oli kyllä lopettaa hyvissä ajoin ja keretä käymään paljussakin, mutta kun hyvin ja suht keveästi askel nousi, ei sitä malttanut lopettaa ennen aikojaan! Ja kisapäivähän ei loppunut maaliviivan ylitykseen, vaan jatkui seurakavereiden kanssa muine suorituksineen ja rasteineen ihan seuraavaan aamuun saakka. 

Kuva: NUTS

Köykkyrin jälkeen joulukuu on mennyt enimmäkseen höntsäillessä. Elämän kokonaiskuormitus huonoine yöunineen on ollut niin korkea, että aikaisemmista vuosista olen jo oppinut, että joulukuu kannattaa ottaa ihan iisisti. Myös harjoitusohjelmassa joulukuu on suunniteltu kevyemmäksi. Huhtikuun keuhkoputketulehduksen jälkeen olin saanut olla terveenä (nilkkavammaa lukuunottamatta) koko ajan, mutta tiesin entuudestaan, että joulun aikaan yleensä aina sairastan jonkun taudin. Niin kävi nytkin. Onneksi on ollut vaan pientä flunssaa, mutta sen verran tukossa olen ollut kuitenkin, että puolet kuusta on mennyt flunssasta toipumiseen. Nyt pikkuhiljaa palailen normaalin harjoittelun pariin. Nilkkavamma on parantunut muutoin ihan hyvin, mutta nilkka on jäänyt selkeästi liikerajoitteisemmaksi tai jäykemmäksi häiriten esim. yhden jalan kyykyissä sekä askelkyykyissä. Ei siis toimi läheskään yhtä hyvin kuin toinen nilkka.

Kaikesta sairastamisesta ja nilkkavammasta huolimatta pääsin kilometreissä tuhannen kilometrin paremmalle puolelle ( n. 1100 km). Liikuntaa kaikkinensa ajallisesti on ollut tänä vuonna edellistä vuotta vähemmän (180 tuntia) johtuen edellä mainituista syistä, mutta jaloin kuljettuja kilometrejä on tästä huolimatta päässyt kertymään enemmän kuin viime vuonna, jolloin kilometrejä kertyi hieman vajaa 1000 km. 

Hämärillä poluilla...

Vuodelle 2016 olen asettanut itselleni tavoitteita ja suunnitellut kisakalenteria jo hyvissä ajoin. Aion nyt myös juosta muutaman asfalttikisan. Tänä vuonna ainoastaan yhden kisan juoksin asfaltilla (Perniö), kaikki muut olivat polkukisoja. Muutoin tulevaisuudessa aion keskittyä vain noihin pidempiin polkujuoksuihin. 

Juoksu ja polkujuoksu on minulle edelleen rakas harrastus, ei pakkomielteinen elämäntehtävä. Suhtaudun harrastukseeni asenteella, että sen pitää olla hauskaa ja  sen pitää palauttaa ja tukea minua jaksamaan tätä normaalia hektistä arkea. Rakastan juosta ja vaeltaa metsissä, tuntureilla, vaaroilla ja vuorilla. Juoksun kautta on tullut elämääni uusia ystäviä ja tuttavuuksia. Harrastukseni on myös tukenut ja auttanut minua voittamaan jo monta fyysistä vaivaani. Toivon siis saavani ensi vuonnakin juosta mahdollisimman paljon ja pysyä terveenä sekä välttyväni tapaturmilta. Sitä samaa toivon myös kaikille muillekin! 

Hyvää ja onnellista uutta vuotta 2016!

Ajatukset jo kohti ensi vuotta

Terveisiä kesälomalta! Muutaman päivän kesälomalla ololla oli jo sellaiset seuraukset, että ajatukset päässä alkoivat jäsentyä uudelle mallille. :) 

Viime ja tälle kuluvalle vuodelle en ole oman kiireisen elämäni takia halunnut isompia tulostavoitteita asettaa. Mieluiten olen halunnut fiilistellä ja nauttia matkasta kuin kisata aikaa vastaan. Tavoitteena tälle vuodelle oli kuitenkin juosta ultramatka, mutta kohtalo päätti toisin. Tämä vuosi on nyt mennyt monelta osin aika lailla penkin alle, joten olen katsonut parhaaksi suunnata ajatukset jo kohti ensi vuotta. Todella toivon, että ensi vuodesta tulee ehjempi ja pysyn terveenä eikä vammoja tulisi.

NUTS Pallas on nyt tulevana viikonloppuna ja aina kun luen tapahtumasta jotain, vihlaisee ja kirpaisee tuolla sisällä jossain. Niin kovasti olisin halunnut olla siellä mukana, mutta nilkka ei ole edelleenkään täysin parantunut, joten vamman tultua tein oikean päätöksen jättää Pallas väliin. Nilkka on kuitenkin jo siinä kunnossa, että olen päässyt tasamaalla juoksemaan. Lenkeilläni olen pähkäillyt tätä loppuvuotta ja päätynyt luopumaan kokonaan ultramatkasta. Sen aika on sitten ensi vuonna. Olen menossa Vaarojen maratonille lokakuussa ja siellä haluan olla täysissä sielun ja ruumiin voimissa, enkä halua mennä sinne jumissa ja huonosti palautuneena. Täysin pieleen tämä vuosi ei kuitenkaan ole mennyt, kisamatkat ovat olleet huikeita ja olen kuitenkin juossut ensimmäisen maratonini. 

Nyt elokuussa juoksen Kempeleessä kympin yhdessä kaverini kanssa. Siitä tulee hyvä vk-treeni, en lähde tavoittemaan ennätyksiä, mennään täysin kaverin vauhdeilla. Toivottavasti pysyn perässä. :) Elokuun loppupuolella on Pyssymäki Extreme Polkujuoksu, jossa ensin aioin juosta 58 km matkan. Olen kuitenkin päätynyt tyytymään 25 km matkaan, että jaksan sitten lokakuun alussa Kolilla hyvissä voimissa juosta Vaarojen maratonin. Elokuu on muutoinkin minulle kiireistä ja stressaavaa aikaa, joten ei ole järkevää vetää itseään ihan piippuun. Vaarojen jälkeen ajatukset ja harjoittelu suunnataankin sitten jo ensi vuoteen. Tai oikeastaan ensi vuoteen tähtäävä harjoitusohjelma alkanee jo syyskuussa.

Ensi vuoden kisakalenterikin on jo hyvin hahmottumassa:
Maaliskuu: Transgrancanaria 44 km (vielä hyvin epävarmaa pääsenkö tuonne lähtemään)
Huhtikuu: Puolimaraton Iissä, aikatavoite alle 2 tuntia.
Toukokuu: NUTS Karhunkierros 53 km
Kesäkuu: joku puolikkaan mittainen välikisa: Raahe Trail Run, Rovaniemi Maraton, Paavo Nurmi tai joku muu...
Heinäkuu: NUTS Pallas 55 km
Syyskuu: Maraton Kiimingissä, aikatavoite tarkentuu myöhemmin.

Nyt kun ensi vuosi on suunniteltu ja suunnitelmat julkaistu, voi huokaista ja jatkaa hyvillä mielin kesäloman viettoa. Toteutus vielä puuttuu, mutta eikö hyvin suunniteltu ole jo melkein kuin puoliksi tehty...? ;)

Eihän elämä pelkkää juoksua ole ;)

Elämäni ensimmäinen DNF Raahe Trail Runilla

Pintakaasuttelijat lähtötunnelmissa :)

Niin siinä kävi, että tämäkin päivä tuli vastaan: tuloksiin merkintä DNF ja keskeltä metsää autokyydillä takaisin kisakeskukseen.

Raahe Trail Runin 21 km piti olla minulle hyvä välietappi ja hyvä treeni kohti NUTS Pallasta. Mitenkään tavoitteellisesti en siihen suhtautunut, tarkoitus oli vain juosta hyvä, reipas pitkähkö polkulenkki ja harjoitella edelleen energian ottamista kisan aikana.

Olin hyvissä ajoin kisapaikalla numerolapun haussa. Pukuhuoneessa jutusteltiin muiden kisaajien kanssa. Monella jännitti aika paljon, mutta minä en tällä kertaa hermoillut vähääkään. Päivikin tuli pian myös paikanpäälle ja yhdessä lähdettiin hieman verkkaamaan. Päiville tämä olisi ensimmäinen polkujuoksukisa. Startissa sitten tavattiinkin muita tuttuja juoksijoita ja hyvällä fiiliksellä lähdimme Wanhan Herran paukusta matkaan.

Lähdin rauhallista vauhtia juoksemaan. Ajattelin, että otan alun rauhallisesti ja sitten jos lopussa siltä tuntuu, niin juoksen reippaammin viimeiset kilometrit. Matkan teko alkoikin ihan mukavasti, olo tuntui hyvältä ja kroppa tuntui pelaavan hyvin. Tästä tulisi kyllä vielä hyvä lenkki! Metsässä oli hyvin märkää. Käytönnössä mudassa ja ravassa juoksimme heti alusta alkaen. Minusta se oli vaan hauskaa vaihtelua. 

Mutta jo noin 3 km (en ole vielä purkanut Polaria, joten korjaan oikean paikan myöhemmin) juoksun jälkeen jo sattui. Juoksin pieneltä sillalta takaisin leimikkoon ja jalka astui jotenkin tyhjään. Alla piti olla maata, mutta heinän alla taisi olla kuoppa tai jotain... Nilkka pyörähti ja tajusin heti, että nyt sattui... Päivi tuli minun perässä ja kysyi sattuiko pahasti. Sanoin, että jatkaa matkaa vaan minä tulen omaa vauhtia. Nilkutin eteenpäin ja pian pahin kipu hellittikin. Keskeyttäminen ei tuolloin vielä ollut vaihtoehto, toivoin että jalka kestäisi maaliin asti. Otin buranan.

Maasto oli mielenkiintoista. Välillä mentiin puolta säärtä myöten vedessä ja välillä oli hyvää juostavaa alustaa tai pehmeää hiekkaa. Nilkan kipu alkoi taas yltyä. Ensimmäisellä juomapaikalla otin motillisen urheilujuomaa ja jatkoin edelleen matkaa. Pian alkoi mieleen tulla ajatuksia, että jos nilkka olikin mennyt niin pahasti, että en juoksisi pitkään aikaan? Jos en pääsisikään Pallakselle, joka on ollut koko kauden päätavoitteeni? Nilkka turposi ja kenkä alkoi ahdistaa, jouduin hölläämään Salomonien nauhoja...

Yllättävän kova kamppailu piti itsensä kanssa käydä päätöksestä keskeyttää. Mutta vaakakupissa painoi loppukausi ja halu päästä Pallakselle. Ja järjellä ajateltuna hullua olisi juosta, kun jalka ei juuri enää kestänyt astua. Ensin soitin miehelleni, että näin on käynyt, että joudun keskeyttämään ja sitten soitin kisan turvallisuusvastaavalle. Olin tuossa vaiheessa taivaltanut 6,7 km ja turvallisuusvastaavalta sain ohjeet jatkaa matkaa 8 km kohdille, josta hän pääsisi autolla minut hakemaan. Takaa tuli juoksijoita ohi, kun kävelin ja välillä löysäilin kenkää lisää, kun jalkaa pakotti. Kaikki kysyivät onko kaikki ok ja tarvitsisinko apua. Kerroin pärjääväni, hätää ei ole ja apua olisi jo tulossa. 

Tuon pätkän aikana kun kävelin, kerkesi ajatella monenmoista polkujuoksuun liittyvää. Monesti kisoihin valmistautuessa ja pakatessa sitä on mielessään harmitellut, miksi pitää ottaa näin paljon tavaraa matkaan turhaan kannettavaksi. Nyt olin mm. meinannut jättää puhelimen kokonaan pois, koska kyseessä oli näin lyhyt matka. Se ei ollut pakollinen varuste, mutta otin onneksi kuitenkin sen mukaan. Mietin, jos Rukalla olisin loukannut nilkkani näin pahasti, melkein kaikki pakolliset varusteet olisivat siinä kelissä olleet tarpeen, etten olisi paleltunut ja jäätynyt sinne korpeen. Vauhdin hidastuessa kävelyksi huonossa kelissä sitä olisi jäähtynyt hyvin nopeasti ja kaikki lisäenergiakin on enemmän tarpeen tuossa tilanteessa. Monesti myös ennen pitkiä polkukisoja käydään erilaisia keskusteluja siitä, että onko todella tarpeen ottaa noin paljon tavaraa mukaan kannettavaksi. Uskokaa vain, kyllä se kaikki on arvioitu tarpeelliseksi pahimman varalle ja lopulta se pahin ei välttämättä ole kuin niin yksinkertainen asia kuin nilkan nyrjähdys.

Pääsin turvallisesti autokyydillä takaisin kisakeskukseen jonne myös soitin mieheni hakemaan minulle puhdasta kampetta autolta. Jalkaa hoidin kylmällä ja kohoasennolla. Kisakansliasta myös kuulin, että olin arvonnasta voittanut hierontalahjakortin. Ihan tyhjin käsin ei siis täältä tarvinnut poistua. Itse kisasta jäi hyvä fiilis, järjestelyt toimivat hyvin. Myös  se tuli nyt koettua, että loukkaantuneen kisaajan evakuointi sujuu juohevasti. Kiitokset järjestäjille kaikesta!

Kylmähoitoa 

Vuorokausi kisan jälkeen

Kaikkinensa nyt kuitenkin käy niin, että keskeytyksestä huolimatta juoksutaukoa varsinkin epätasaisilta poluilta tulee nyt reilusti. Pallakseen mennessä jalka ei ole vielä siinä kunnossa, että lähtisin riskeeraamaan parantumisen. Joudun kauden päätavoitteeni jättämään nyt sydän särkyen väliin. Todennäköisesti tasaisella pystyn jo juoksemaan reilun kuukauden kuluttua, mutta epätasaisille maastoille nilkan toipumiseen menee enemmän aikaa. Epätasaisella uudelleen revähtäminen on riskinä, joka taas viivästyttäisi paranemista.Toivottavasti viimeistään Vaarojen maratonille mennessä nilkka olisi täysin terve. Siellä on tiedossa paljon juurakkoa ja muuta mukavaa maastoa :) Nyt elän toivossa, että ilmat lämpeäsivät niin paljon, että merikin lämpeäsi ja pääsisi Nallikariin uimaan avovedessä. Pitää edes uimalla yrittää nyt pitää peruskuntoa yllä... :)

Alla Raahe Trail Runin virallinen kisavideo

Vuoden 2014 yhteenvetoa

Hieman on päässyt jo vierähtämään tämä päivitys, mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan...

Alkuvuosi on mennyt ensin lomaillessa ja sitten heti iskikin kunnon flunssa, josta edelleen toivutaan. Myös viime vuodesta jäi valitettavasti päällimmäisenä mieleen vammat ja loppuvuoden sairastelu. Edellisestä vuodesta 2013 olin kirjoittanut seuraavaa: 

"Koko kesän kilpailukausi oli minulla ehyt. Minua ei vaivannut mikään. Loppukesästä morton kylläkin, mutta ei läheskään niin pahana kuin edellisenä kesänä. Pystyin osallistumaan kaikkiin kisoihin, mihin olin suunnitellutkin. Tästä olen erityisen iloinen! Olen selkeästi tehnyt harjoittelun suhteen jotain oikein, vaikkakin ehkä vauhtien kustannuksella, mutta pistän kuitenkin terveyden ja vaivattomuuden vauhtien kehittymisen edelle."

Alkuvuosi 2014 oli ehjä ja sain hyvän harjoittelukauden kesää ajatellen alle. Tavoitteita ei ollut sen kummemmin, koska tiesin vuoden etukäteen olevan muutoinkin aika rankan, joten harrastuksesta en halunnut enempää lisäkuormitusta itselleni ottaa. Menisin vain fiiliksellä. Nyt jälkikäteen kun ajattelee, tuo päätös oli hyvä. 

Keväällä kisakausi aukesi Prahan puolikkaalla. Kokonaisuutena olen tyytyväinen kisaan, vaikka onkin ollut tähän asti ainut kisa missä olen kärsinyt kunnon krampeista. Alkuun ajattelin kramppien johtuneen mukulakivistä, mutta jälkikäteen mietittynä edellisen päivän lennot sekä illan kävelymaraton Prahaan tutustuen plus kisareitin mukulakivet taisivat olla kaikki yhteisvaikuttamassa kramppien syntyyn. Juoksin kaikesta huolimatta hyvän juoksun, joka ei jäänyt edes kauas ennätyksestä.

Terwalla sitten oli jälleen kerran hellettä ja se sai minut varovaiseksi ja jälkiviisaana ajatellen, liian varovaiseksi. Helteestä huolimatta juoksu oli minulle tosi helppo ja hitaan alun jälkeen kiristin loppua kohden. Jos olisin ollut rohkeampi, ennätys olisi aika varmasti tullut. Nyt jäin siitä vajaa kolme minuuttia. Tämä kisa on ainut kisa mikä on jäänyt harmittamaan, etten juossut kunnon juoksua. Varaa ja voimia parempaan juoksuun olisi ollut reilusti.

Terwan jälkeen sain pienen flunssan ja kesäkuun puolivälin Santa Claus Maraton oli hetken vähän vaarassa. Mutta tokenin niin, että pääsin juoksemaan. Jos Terwa oli helppo, niin tämä juoksu olikin sitten ihan kauhea! Yhtään parempaan suoritukseen ei olisi ollut rahkeita. Isoin ongelma taisi olla syömättömyyteni, koska kisa oli illalla enkä oikein uskaltanut syödä koko päivänä. Tämäkin asia on nyt opittu kantapään kautta. Aika oli kuitenkin hitusen parempi kuin Terwalla. 

Kesäkuun lopussa oli Turussa Paavo Nurmen kymppi, jossa oikeasti halusin juosta uuden ennätyksen, koska en noita kymppejä juurikaan juokse. Pettymys oli suuri, kun kauan ennen maalia tajusin, etten kerkeä. En myöskään suostunut käsittämään, että miksi näin kävi. Juoksu oli sujunut hyvin ja vaikka lopussa vähän helteessä väsähdin, niin en pahasti kuitenkaan. Illalla sitten selvisikin, että Paavon kymppi oli 300-400 metriä ylipitkä. Jos olisi ollut oikean mittainen, ennätys olisi tullut. Tämä jäikin ainoaksi kympiksi tälle vuodelle.

Heinäkuussa olikin koko vuoden paras kisani. Salla Midnight Marathon, elämäni ensimmäinen polkujuoksukisa. Minulla ei ollut mitään käsitystä mitä mahdollisesti eteen tulee ja minkälainen reitti on. Matkan teko oli aivan huippua! Poluilla eteneminen oli minulle vaivatonta ja helppoa. Toki en vetänyt lujaa, kun oli vasta eka kerta metsissä. Tapahtuma oli hyvin järjestetty ja ihmiset kaikki siellä todella ystävällisiä. Sain reissusta muistoksi reiteeni kunnon mustelman sekä puujalan, mutta ei haitannut. Tiesin, että jatkossa askeleeni tulevat mitä enenevässä määrin johtamaan metsiin. Kuinka oikeassa olinkaan! Tällä reissulla opin myös syömään kisaa edeltävästi, kun otin mallia matkaseuralaisistani, kokeneista ultraajista, jotka surutta vetelivät suuhunsa kaiken mahdollisen. Ilman heitä olisin todennäköisesti vain näykkinyt jotain pientä, mutta nyt meni nassuun niin pastat, suklaat kuin lihapullatkin. Ja itse kisassa ei mitään ongelmia vatsan kanssa!

Polkujuoksija!

Elokuun alussa oli ExtremeRun. Tässä tapahtumassa saatujen vammojen takia, koko loppukauteni meni pieleen. Edelleen tapahtumasta on muistona peukalovamma, joka ei meinaa näköjään parantua millään. Mutta eniten ongelmia minulle aiheutti rajun haavainfektion takia turvonnut polvi ja pohje. Ensin luulin heinäkuun pyöräilyreissuilta polvitapeeseen saadun rasitusvamman äityneen, mutta saman polven haavat tulehtuivat rajusti ja aiheuttivat runsaasti ongelmia minulle. Juoksutaukoa tuli jonkin verran, kovalla alustalla juokseminen oli käytännössä mahdotonta. Siirryinkin kokonaan metsiin ja soille pehmeille alustoille. Siellä polven kanssa pärjäsi kohtuudella. 

Vammautunut juoksija

Juoksutapahtumia jäi juoksematta ja syyskuussa uskaltauduin kuitenkin Kiiminkiin puolikkaalle. Alunperin minun piti siellä juosta elämäni ensimmäinen maraton. Mutta ei puhettakaan, että polvella olisi vielä kokonaiselle uskaltanut. Kiimingissä minulla oli jalat tosi tönkkönä varmaan monestakin asiasta, ei yksin polvesta johtuvaa. Niin hullua kuin noilla jaloilla juoksu olikin, puolikas oli minun koko kauden paras. Jäin ennätyksestä vain puolitoista minuuttia. Kaikenlisäksi kämmäilin juoksun aikana ja menetin aikaa niidenkin takia. Lähdin juoksuun hänniltä, kun luulin, että mitataan nettoaikaa ja lopussa vahingossa juoksin harhaan. Ilman näitä kämmejä olisi ollut mahdollisuudet ennätykseen. Ja ilman tönkköjalkoja mahdollisuudet vaikka mihin...

Sitten lokakuun alussa alkoi flunssakierre, joka yhä jatkuu. Virpiniemen maastomaraton jäi välistä ja loppukuusta flunssa alkoi uudelleen mennen myös keuhkoihin. Astmalääkityksellä sain itseni kuntoon pikkuhiljaa ja pikkuhiljaa aloittelin lenkkeilyä taas. Juoksu tuntui heti hyvältä ja kunto ei tuntunut laskeneen yhtään sairastelusta huolimatta. Palasin heti normaaliin harjoittelutahtiin. Marraskuun lopussa osallistuin NUTS Köykkyriin, jossa kiikutaan Köykkyrin rinnettä ylös ja juostaan polkua pitkin alas. Hyvin sujui, eikä mäessä kiikkuminen tuottanut hankaluutta. Olin kyllä Köykkyrissä kerinnyt jo useamman kerran kesän jälkeen käydä harjoittelemassa, joten mäki ei juurikaan tuottanut ongelmia. Minua jopa harmitti jättää kisa kahden tunnin jälkeen, kun oli kiire toisiin pikkujouluihin.

Joulukuun puolivälissä minulla alkoi sitten sykeongelmat vaivaamaan. Ei pystynyt juoksemaan ollenkaan, etteikö sykkeet olisi olleet vk-tasolla. Suosiolla rauhoitin menoa, pidin ihan kunnolla taukoakin juoksusta. Ennen vuodenvaihdetta ja tämän vuoden eka viikolla lomaillessa Gran Canarialla tilanne oli jo ihan hyvä, pystyin taas juoksemaan ilman, että sykkeet hätäilivät. Mutta kun kotiuduttiin lomalta, sairastuttiin poikien kanssa flunssaan heti. Flunssa on ollut myös sellainen, että minun lisäksi urheilevalla pojallani tuli "sydänongelmia", joiden takia me ollaan nyt pidetty harjoittelutaukoa molemmat. 

Tammikuussa juosten hiekkarannalla

Näin jälkiviisaana kun omaa tilannetta ajattelee, minun olisi pitänyt jo silloin marraskuussa sairastelun jälkeen ottaa selkeästi rauhallisemmin, eikä heti palata normaaliin harjoittelutahtiin. Arkikin on kuormittavaa, kun on työt mitkä pitää hoitaa sekä koko perheen harrastukset, joiden takia monesti viikonloputkin menevät kuskatessa milloin mihinkin. Saattaa mennä viikkoja, ettei nuku kunnon öitä, kun aina pitää olla aamuisin johonkin suuntaan menossa. Sairastelun jälkeen kunnon levolla ja  maltillisella harjoittelun aloituksella olisin varmaan välttänyt lievän ylirasitustilan ja mahdollisesti myös tämän flunssan sairastamisen. Ylikuormittuneessa elimistössä vastustuskyky kun on normaalia alhaisempi ja flunssapöpöt pääsevät jylläämään helpommin.

Vaikka etukäteen olen tiennyt kaiken tämän jo, niin siitä huolimatta itsellenikin näin pääsi käymään. Tiedostan asian nyt, mutta en tiedostanut sitä vielä marraskuussa.  Ehkä uskoin, että aikaisempien vuosien sairastamattomuus olisi pysyvä tila. Jos nyt jotain viime vuodesta olen oppinut, niin sen että jos sairastan, otan hyvin rauhallisesti ainakin tupla-ajan kuin mitä sairaus on kestänyt. Tällä hetkellä minulla se tarkoittaa sauvakävelyä juoksun sijaan. 
Mutta jos jotain hyvää vuoden aikana on on tapahtunut, niin venyttelyillä olen saanut mortonini lähes vaivattomaksi!

Sauvakävelylenkin jälkeenkin hymyilyttää...

Tälle vuodellekaan minulla ei ole numeraalisia tavoitteita. Päätavoite on selviytyä NUTS Pallas 55 km kunnialla maaliin. Minulle pelkästään se on jo iso tavoite ja olen todella onnellinen jos siitä selviän! Muutoinkin tulen osallistumaan enimmäkseen polkujuoksu tapahtumiin. Pallaksen jälkeen kalenteri on auki. Todennäköisesti palauttelen itseäni rauhassa ja pidän juoksusta taukoa hetken.  

Ai niin, yksi muutos viime vuoteen on tapahtunut. Juoksen tänä vuonna eri sarjassa kuin viime vuonna... :) 

NUTS Köykkyri Pre-Xmas Uphill Race

Hieno on numerolappu!

Lauantaipäivä ja -ilta oli kahden pikkujoulun juhlaa. Toiset pikkujoulut vietin Köykkyrin mäessä ja toiset työporukan kesken kaupungissa. Hauskaa oli molemmista, mutta toisista minulla harmitti suunnattomasti lähteä ennen aikojaan pois...

Koko loppukesähän minulla meni harjoittelun ja kisojen suhteen vähän pilalle ExtremeRunissa saatujen haavojen ja niistä seuranneen todella rajun haavainfektion takia. Lokakuussa taas alkoi flunssa vaivaamaan ja lopulta flunssa iski oikeinkin kunnolla ja ärsytti uinuvan astmani todella ärhäkkäänä esiin. Edelleenkään en pärjää ilman kortisonisuihkeita. Marraskuussa kuitenkin sain jo kaksi suht ehjää harjoitusviikkoa alle ja olin huikean tyytyväinen, koska pitkä sairastelu ja parin kuukauden keventely ei näyttänyt aiheuttaneen kovinkaan suurta tuhoa kunnon suhteen. Tehdyt juoksulenkit sujuivat yllättävän kevyesti ja vauhtia oli sykkeisiin nähden normaalia enemmän. Mietinkin jo, että onkohan tehnyt jopa hyvää harjoitella pari kuukautta suht kevyesti ja totaalilevot sairastamisen takia ovat tulleet tarpeeseen?

Viime vuonna ei tullut mieleenikään, että olisin osallistunut NUTS Köykkyri Pre-Xmas Uphill Raceen. Olin käynyt harjoittelemassa jonkin verran Köykkyrissä ja inhosin kiikkua ja juosta mäkeä. Mieluummin pysyin tasamaalla. Muutama kisajuoksu kesällä kuitenkin pakotti minut mäkiinkin harjoittelemaan, koska yksinkertaisesti aina hyydyin, jos reitille sattui vähänkin isompi mäki. Köykkyri ja Sarkkirannan hyppyrimonttu tulivat tänä kesänä ja syksynä hyvinkin tutuksi. Opin, ettei sitä mäkeä tarvitse aina niin verenmaku suussa kiikua ylös. Syyskuussa Santorin Kamarissa minulla ei enää yhtään ketuttanut kiivetä vuorta ylös yli kolmenkympin helteessä. 

Tänä vuonna en sitten epäröinyt yhtään, ettenkö olisi Köykkyrin mäkikisaan mukaan lähtenyt. Alunperin olin lähdössä 4 tunnin kisaan mukaan, mutta sitten tajusin, että kisa sattuu samalle päivälle firman pikkujoulujen kanssa, joten oli soviteltava molemmat tapahtumat kalenteriin sopiviksi. Onneksi tapahtumassa on olemassa myös sarja FUN RUN, jossa saa juosta niin vähän tai niin kauan kuin haluaa tai jaksaa. Olin tehnyt päätöksen, että juoksen kahden tunnin pyrähdyksen ja sitten kiiruhdan valmistautumaan illan pikkujouluihin. Tosissaan kisaamaan minulla ei ollut tarvetta lähteä, hyvä pitkätreeni riittäisi.

Köykkyri - Kuva:Mari Maier

Kisaviikko oli kiireinen. Hätäisesti sain syötyä päivittäin, mutta joka päivä kuitenkin oikean ruuan sain syötyä, siitä pidin kiinni. Perjantaina alkoi migreeni, joka vaikutti niin, etten perjantai - lauantai yönä nukkunut juurikaan. Lauantai aamuna kuudelta laitoin pojan jalkapalloturnaukseen menemään ja itsellä oli olo epätoivoinen. Yökkäilin tyhjää ja päätä särki. Rauhoitin itseä, että joskus ennenkin on olo ollut samanlainen ja hyväksi on olo muuttunut juostessa. 

Facebookista sitten ennen omaa starttia kerkesin lukea toisten tyttöjen fiiliksiä ja heidän hyvä fiilis tarttui itseenkin. 6 tunnin urakoijilla startti oli tuntia ennenkuin meillä Fun Runilaisilla tai aamuvuoron 1 tunnin juoksijoilla. Pakkailin kamat sekä eväät ja lähdin Köykkyriin. Siellä oli iloisia ihmisiä vastassa ja uusia tuttavuuksiakin kerkesi ennen starttia syntyä. Tuosta ylempänä olevasta Marin kuvasta olin jo kotona nähnyt, että on nastakenkäkeli, joten kenkävalintani oli Salomonin Spikecrossit.

Reittinä kisassa oli tuo kuvassa näkyvä mäki ylös ja alas tultiin metsän laitaa polkua pitkin. Minulla GPS näyttää kierroksen mitaksi 470-480 m. Lähdin tonttulakki päässäni rauhallisesti matkaan mäkeä ylöspäin. En aikonut voimia polttaa turhaan hötkyilyyn. Ensimmäisillä 3-4 kiekoilla tuoreilla jaloilla tarkoituksellisesti tulin alamäen aika reippaasti alas, koska halusin testata miten alamäkijuoksu minulla sujuu. Hyvinhän se sujui, olin ihan tyytyväinen. Alämäessä olin jopa edellä meneviä vauhdikkaampi. Mutta seuraavilla kiekoilla jo otin alamäenkin rauhallisesti, ihan ajatuksella etten nyt turhaa vain kaatuisi ja loukkaisi itseäni. Yhtään en enää halunnut harjoitteluaikaa menettää turhiin tapaturmiin. Tonttulakki oli kuuma varustus, kävin se jo aika pian vaihtamassa pintakaasupipoon.

Hyvin kerkesi myös kuvaamaan :)
Kuva mäen päältä.

Mäen päällä oli hieman liejuinen keli :)

Vaikka lähdin innoissani kisaan mukaan, olin kuitenkin yllättynyt. Etukäteen jännitin tuota mäen kiikkumista, mutta homma olikin minusta hauskaa ja minulla ei yhtään harmittanut kiikkua mäkeä ylös, kuten normaalisti tekee! Kannustusta tuli niin mäen ylhäällä kuin alhaalla ja ohi juoksevat juoksukaverit jaksoivat joka kerta kannustaa! Päänsärkykin hävisi jo ensimmäisten kiekkojen aikana! Pahoinvointi oli ja pysyi, mutta sen kanssa pärjäsi. 

Puoli tuntia taivallettuani, alamäkeä juostessani kuulin kuuluttajan kuuluttavan, että olin voittanut ensimmäisessä arvonnassa lahjakortin Dynamosalille. Kyseinen sali sijaitsee meidän talosta noin 400 metrin päässä ja olin sinne suunnitellutkin mennä piakkoin tutustumaan. Aikaisemmin Oulussa Crossfit salilla käyneenä uskon, että tämä sali voisi olla minulle juuri sopiva ja sijainti on minua ajatellen täydellinen! Juuri oikean palkinnon siis sain! Ja kerrankin sentään voitin jotain!

Puolilta päivin oli 4 tunnin sarjan startti. Tajusin, että olen jo puolet aikomastani ajasta mäessä könynnyt. Enää tunti jäljellä... En kyllä ala! En tiedä mitä minulle oli tapahtunut, entisenä mäkien vihaajana en halunnutkaan lopettaa! Vaikka ylämäki puuskututti ja otti voimille, alamäki aina palautti tosi hyvin. Missään vaiheessa jalat eivät vihoitelleet tai olleet yhteistyöhaluttomat. Vimeisen vartin aikana kävin itseni kanssa keskusteluja, että jatkaisin mäessä vielä tunnin ainakin. Mutta lopulta järki minussa voitti, kaksi tuntia riittäisi mitkä olin aikonutkin. Että jäisi voimia vielä illan toisiin pikkujouluihin ja että ylipäätään kerkeän niihin. Vastahakoisesti 26 kierrosta kiertäneenä ja GPS:n mukaan 12,52 km taivaltaneena luovutin, hain lahjakorttini ja vähin äänin poistuin pizzerian kautta kotiin pikkujouluihin osa 2 valmistautumaan...

Olin huonoilla tankkauksilla liikenteessä, siksi otin evästystä mukaan, että energiat ei ihan pääse kesken loppumaan. Eväänä minulla oli mukana mustikka- ja tyrnisoppaa ja taas tuli todistettua kuinka hyviä ne ovat! Minulla ne imeytyvät kyllä tosi hyvin eivätkä kuohu mahassa. Otin parituntisen aikana yhden kumpaakin ja kerran kauhaisin sipsejä ja suklaata mukaani ja pari kertaa otin urheilujuomaa. Huolto oli hyvä ja periaatteessa niilläkin olisi tuon parituntisen hyvinkin pärjännyt. Palautusjuoman otin heti urakan lopetettuani. Kisan jälkeen olen aina huono syömään, mutta nyt sain kotona hyvällä ruokahalulla jopa kaksi palasta pizzaa syötyä. Jaffaa minulla ei olisi ollut mitään halua vaihtaa siideriin, mutta pikkujoulujen kunniaksi korkkasin kuitenkin siideripullon.

Selvisin juurikin ajoissa toiseen pikkujoulupaikkaan ja nyt voin jo tunnustaa, että ensimmäisen tunnin aikana minulla ei mielessä juuri muuta pyörinyt, kuin että haluan ruokaa! Jouduimme vielä noutopöytään nähden kaukaisimpaan pöytään istumaan ja ajattelin vain, että joudumme odottamaan hirveän kauan ennenkuin saamme ruokaa... Odotellessa pöytämme vuoroa en varmaan puhunut juurikaan mitään. Noin 2000 kalorin vaje alkoi jo tuntumaan. Vihdoin sain kuin sainkin alkupalalautasen haettua ja melko nopeasti se minulla myös katosi ;) Sen jälkeen alkoikin jo helpottamaan ja pääruuan jaksoinkin sitten maltillisemmin syödä ja myös muiden kanssa keskustella. Että tiedoksi vaan, että jos wannabeurheilija on joskus normaalia totisempi tai äreä, hänellä saattaa olla nälkä!

Nälkäinen pikkujoulujuhlija

Kakkinensa olen erittäin tyytyväinen, että osallistuin NUTS Köykkyri Pre-Xmas Uphill Raceen. Homma toimi loistavasti ja tapahtuman henki oli erittäin lämmin. Isot kiitokset NUTSin porukalle järjestelyistä! Kisan maltoin mennä sykkeiden perusteella hyvinkin maltillisesti. Mitään vaivoja minulle ei parituntisesta tullut, vasta tänään on vähän kivistänyt reisilihaksia ja hitusen pohkeita. Tämä oli minulle todella hyvää harjoitusta kevään kisoja TGC:aa ja NUTS Karhunkierrosta varten. Haaveena olisi myös NUTS Pallas heinäkuussa, mutta vielä en ole uskaltanut tehdä päätöstä uskallanko niin pitkälle matkalle lähteä. Mutta onhan tässä aikaa vielä miettiä!