Ennätysjuoksu Kiiminki-maratonilla

Jälleen oli edessä kisaviikko. Muu elämä vaan ei pystynyt asiaa oikein huomioimaan. Aikataulutuksia, työmatkaa, palavereita sekä vihoittelevaa hammasta. Hampaan takia oli fiilikset välillä ihan maassa, koska kyllä jäytävä hammassärky jos mikä saa tuntemaan itsensä sairaaksi. Torstaina pääsin hammaslääkäriin uudelleen ja kuun alussa korjattua hammasta sekä sen yläpuolella olevaa hammasta vähän hiottiin ja tämä toimenpide onneksi auttoikin jo pahimpaan kipuun. 

Valmistautuminen tulevaan kisaan jäi ihan nollille. Yritin hampaasta huolimatta kuitenkin syödä suht oikein, mutta minkäänlaista tankkausta ei tullut tehtyä. Paitsi että join kyllä kahden päivän aikana litran Vital tuoremehua, jota en normaalisti olisi kyllä tehnyt, mutta mielessä oli kuitenkin tuo tuleva kisa. Hirmu nopeasti oltiinkiin taas perjantaissa ja kohta olisi kisapäivä. Perjantai-iltana minulla vaan väsytti... Ei ollut yhtään fiilistä, että huomenna juostaan...

Kisapäivään herätessä mieli oli kuitenkin suht levollinen. Hyvin nukuttu yö takana ja ilma näytti minun mielestäni täydelliseltä! Sopivan viileää, pilvistä ja yöllä / aamulla oli myös satanut. Maa oli märkä ja ilmassa olisi paljon happea. Pojallani oli samana päivänä myös jalkapalloturnaus edessä ja aamulla laitoin hänet ensin matkaan ennenkuin aloin itseäni laittamaan juoksukuntoon. Siinä puuhastellessani luin samalla tabletista muiden juoksijoiden fiiliksiä ja mietteitä tulevasta päivästä ja kyllä se itselläkin alkoi hymyilyttämään ja kisafiilis tarttumaan.

Matka Kiiminkiin oli suht nopea. Hyvissä ajoin olin perillä ja parkkipaikalla törmäsinkin heti Sannaan, jonka kanssa lähdettiin kisakansliaa kohti hakemaan numerolappua. Heti näytti, että tapahtumasta oli tulossa suht iso juoksutapahtuma. Porukkaa oli jo hyvin paikalla ja lisää tuli koko ajan. Pukukopissa sitten Lottakin liittyi seuraamme ja lähdimme yhdessä tekemään alkuverkkoja. Tässä vaiheessa fiilikset olivat jo korkealla ja oikein odotin, että pääsen kohta juoksemaan! Hartain toiveeni oli saada tehtyä nyt uusi ennätys ja aikatavoite mielellään alle 2.05. Toki se kahden tunnin alituskin siellä takaraivossa koko ajan oli, mutta usko siihen ei minulla ollut kovin luja.

Lähdimme yhdessä Lotan kanssa taas taivaltamaan alkumatkaa. Sanna me lähetettiin jo heti lähtöviivan jälkeen nopeimpien juoksijoiden perään tekemään omaa huippujuoksuansa. Taival lähtikin mukavasti heti alusta asti käyntiin. Ilma oli täydellinen! Kerrankin kunnon ilma juosta! Meitä oli alkukilometreillä aika paljon juoksijoita samassa porukassa ja yhden miehen bongasin, jonka epäilin juoksevan sitä tahtia, että Lotta hyötyisi hänen vauhdistaan. Mainitsin asiasta Lotalle ja kohta hän olikin jo miehen vieressä juoksemassa samaa vauhtia. Itse en siihen kyytiin mukaan lähtenyt, koska minulle riitti noin kahden tunnin tavoitevauhti ja sitä vauhtia pystyin todella helposti sillä hetkellä juoksemaan.

Ensimmäisen juomapaikan jälkeen minulle nousi hetkeksi kylmä hiki pintaan, kun kauhistuin vatsani reaktiota Dexal urheilujuomaan. Dexal pitäisi olla minulle ihan sopiva ja olen käyttänyt sitä ennenkin, koska sitä saa sopivina annospusseina mitkä helppo kuljettaa mukana. Mutta nyt kuitenkin vähän juomapaikan jälkeen tuntui, että vatsani kääntyy ympäri ja siihen oikeasti myös sattui. Päätin heti, että loppumatkan aikana otan vain  vettä ja käytän Squeezyn geelejä, jotka vähän varmuuden vuoksi otin mukaan. Onneksi otin!

4-5 km kohdalla pitkä punapaitainen mies juoksi eteeni ja hänen tahtiinsa minun askeleet sopivat täydellisesti! Kellosta vilkuilin vauhteja ja vauhti oli juuri sopiva ajatellen kahden tunnin alitusta. Mietin välillä ärsyttiköhän miestä kun juoksin aivan hänen kintereillään. En voinut tai viitsinyt puhuakaan hänelle mitään, koska hänellä oli kuullokkeet korvilla ja oletettavasti hevi pauhasi hänen korvissaan. Noin 7 km kohdalla kaarteessa mies varmaan tarkotuksella päästi minut ohi. Vedin sitten juomapaikalle asti, mutta siellä sitten vähän taktisesti join rauhassa kävellen ja odotin, että mies menee minun ohitse, että pääsen taas peesiin. Jotenkin oli helpompi juosta toisen perässä. Näin jatkoimme sitten puolimatkaan asti.

Juoksu oli ollut aivan älyttömän helppoa! Fiilikset olivat minulla aivan taivaissa. Kelloa en mitenkään hirveästi vilkuillut, mutta sen verran olin tietoinen, että kympin sekä vartin ennätykset olisivat nyt menneet uusiksi aivan heitämällä. Puolimatkassa punapaidan tahti vähän hidastui ja menin ohi. Minulla oli virtaa ihan hirveästi. Pyrin pitämään tahdin kuitenkin tavoitevauhdissa, etten väsähtäisi liikaan yrittämiseen. Harmitti vähän, kun se punapaita jäi jonnekin. Tarkoituksellako hän hiljensi tahtia, kun roikuin hänen perässään? Mutta jatkoin matkaani ja nyt alkoi tulla myös selkiä koko ajan tiheämmin vastaan. Minulla ei ollut väsymyksestä tietoakaan. Olin riemuissani, kun pystyin juoksemaan niin helposti ja aloin uskomaan jo, että tulen tällä juoksulla alittamaan kahden tunnin rajan, joka on tämän kauden tavoitteeni.

Minulle oli kerrottu, että Kiimingin reitti oli nopea, mutta tylsä. Itse en pitänyt reittiä tylsänä ollenkaan. Itseasiassa tykkäsin reitistä kovasti! Reitillä oli aika paljon mutkia ja kaarroksia ja aina niissä "hidastavissa" mutkissa minulla tuli Kari mieleen ja alkoi hymyilyttämään. Kari ei olisi tykännyt niistä mutkista yhtään. :) 15 km taivallettuani havaitsin, että tuttu punapaita meni ohitseni. Riemuitsin mielessäni, että nyt vaan imuun ja perässä maaliin. Siinä vaiheessa meitä olikin useampi juoksija samassa ryppäässä, joten minun roikkuminen ei varmaan häirinnyt tätä miestä niin paljon.

Mutta sitten ennen 17 km minulla alkoi morton olla jo hyvin vihaisella päällä ja sen lisäksi myös matka alkoi painamaan takapuolessa ja se vaikutti jalkoihin. Jalat eivät suostuneet enää liikkumaan niin nopeasti kuin olisin halunnut. Samoihin aikoihin minua juoksi vastaan yksi mies, jonka kanssa alkumatkasta hetki juostiin ja hän huuteli tien toiselta puolelta vieläkö olen alle kahden tunnin vauhdissa. Siinä vaiheessa vielä uskalsin vastata, että vielä olen siinä vauhdissa. Jalkojen painamisesta huolimatta olin tyytyväinen siihen, miten ne kuitenkin sain toimimaan. Vauhti hiipui, mutta ei toivottomasti. Punapaita oli kuitenkin nyt ottanut eroa minuun ja ihan reippaasti.

Jalkojen kanssa jouduin vähän sinnillä tekemään töitä, mutta muutoin jaksoin edelleen juosta hyvin. Ajattelinkin, että kunto minulla on kyllä ihan kohdillaan, mutta takapuoleen pitää lihaskuntoa alkaa kehittämään lisää. Keskityin nyt vaan jatkamaan matkaa kieli keskellä suuta ja pitämään ajatukset kasassa. Yhtään en antanut ajatuksissa valtaa sille missä ajassa nyt maaliviivan tulisin ylittämään. 18-20 kilometrit olivatkin selkeästi hitaimmat kilometrit, ollen reilun 6 minuutin kilometrejä. 20 km jälkeen sain kuitenkin jostain voimaa ja päätin, että ohitan pari edellä juoksevaa tyttöä. Jalat olivat raskaat, mutta siitä huolimatta ne suostuivat liikkumaan. Ohitin tytöt, mutta sitten koitti mielestäni matkan vaikein osuus... Matkaa maaliin varmaan 500m, mutta tuntui ettei se tule ikinä. Eka kieroksella en pitänyt lopun loivaa pitkää nousua ollenkaan pahana, mutta nyt toisella kierroksella se tuntui loputtoman pitkältä matkalta. Tällä matkalla takaa tuli yksi vanhempi mies, joka meni ohi sekä myös pari naista pääsi minusta ohi. Vihdoin koitti maaliviiva ja kuulin, kun kuuluttaja sanoi nimeni ja aikani 2.03 ja jotain... Olin niin tyytyväinen ja siinä vaiheessa edes sen kahden tunnin rajan yli meneminen ei jaksanut harmittaa. Olin parantanut enkkaani kuitenkin yli 6 min!!!

Loppusuoralla... Hei, minähän juoksen! ;) 

Jalat minulla oli pysähtymisen jälkeen todella tönköt. Myös morton oli todella vihainen! Vähän nilkuttaen jouduin kävelemään pukuhuoneeseen ja portaiden kävely alas oli kyllä aika suoritus. Mutta niin vaan ne kaikki vaivat unohtuivat heti, kun pukuhuoneeseen pääsi. Siellä oli iloisia naamoja odottamassa ja kaikki "meidän porukasta" oltiin parannettu enkkojamme yli 6 minuuttia. Huikeita aikoja  ja suorituksia tytöiltä! 

Suihkun jälkeen mentiin sitten katsomaan palkintojenjakoa ja keiton syöntiin. Tässä tapahtumassa meille tosiaan kuului myös jauhelihakeitto osallistumismaksuun ja siitä kyllä iso plussa tapahtuman järjestäjälle. Varsinkin, kun olin omat palautusjuomani unohtanut aamulla kotiin... Kaikkinensa tykkäsin kovasti tästä juoksutapahtumasta. Kaikki toimi loistavasti: reitti oli hyvä, huoltopisteitä riittävästi, niillä homma toimi, kaikkialla ihmiset olivat ystävällisiä ja paljon plussaa tiloista ja tuosta ruokailu mahdollisuudesta. Tähän tapahtumaan tulen varmuudella osallistumaan tulevaisuudessakin!

Paljon tuli nyt mietittävää taas tulevan harjoittelun suhteen. Mietintää myös siitä oliko tämä kauden viimeinen kisa vai ei... Kelit olisivat nyt mitä parhaimmillaan, mutta toisaalta morton jalka vaatisi nyt vähän rauhoittamista... Mutta ehkäpä palaan tähän asiaan sitten uuden blogikirjoituksen merkeissä!

Ylivieskan Kärkimaraton - vähän erilainen puolikas

 Tämä viikko meni lepäillessä, suorittamatta mitään liikuntaa. Edellisen viikonlopun liikuntapäivä painoi aika lailla reisissä ja lauantaille oli kuitenkin puolikas juostavana. Muutoinkin työviikko oli kiireinen  ja vähän jännitin miten saan syötyä oikealla lailla ja riittävästi. Toisaalta nykyään enää en stressaa tuon syömisen suhteen, koska tiedän selviäväni puolikkaasta ilman isoja tankkauksia. Syömisten ja juomisten suhteen sitten kuitenkin onnistuin ihan kohtalaisesti, joskin edes puoleen en hiilihydraatti määrissä päässyt, mutta söin kuitenkin oikeaa ruokaa jota hieman täydensin myös tankkausjuomalla. Itse juoksutapahtumasta kehkeytyikin sitten varsin erilainen kuin mitä koskaan minulla on ollut.

Lauantai aamuna lähdimme miehen kanssa jo ennen puolta kymmentä ajelemaan mutkan kautta kisakaupunkia kohti. Nuorimmainen piti viedä mummolaan päiväksi hoitoon. Matkan aikana vielä "tankkailin", join pullollisen urheilujuomaa sekä lisäksi vettä. Fiilikset olivat hyvät ja rauhalliset. Kisakansliassa numerolapunhaussa törmäsinkin sitten jo heti ensimmäiseen tuttuun juoksijaan, Kariin. Pukuhuoneeseen päästyäni siellä olikin sitten heti kerralla monta tuttua paikalla ja oudommatkin tulivat siinä samalla tutuiksi. Ilmapiiri oli erittäin lämminhenkinen ja kannustava. Siltä pohjalta oli erittäin mukava lähteä juoksemaan tulevaa koitosta. Miehenikin kommentoi jälkikäteen, että oli tykännyt tapahtuman ilmapiiristä ja meistä juoksijoista näki, että meillä oli erittäin kannustava ilmapiiri ja hyvä fiilis. Juuri sellainen sen pitääkin olla!

Palaverin pitoa ennen starttia :)

Vihdoin koitti lähdön aika. Maratonin juoksijat olivat lähteneet tuntia ennen meitä ja vartin juoksijat lähtivät yhtäaikaa meidän kanssa. Ensin meidän oli kierrettävä urheilukenttä kerran ympäri, ennen kuin pääsimme itse maratonreitille. Lähdimme yhdessä Lotan kanssa taivaltamaan matkaa, koska meillä suurinpiirtein oli samat aikatavoitteet, joskin minä tulisin olemaan se hitaampi juoksija. Alkumatka menikin kuin siivillä! Kilometrit vaan soljuivat kuin itsestään. Noin neljän kilometrin kohdalla pukukopista tutuksi tullut nainen liittyi seuraamme ja matka jatkui porukalla mukavia jutustellen.

7 km kohdalla minulla alkoi morton vaivaamaan ja jouduin vähän muuttamaan tahtia. Vähän harmitti, kun vaiva alkoi jo niin varhaisessa vaiheessa. Tiesin kuitenkin entuudestaan, että se vielä turtuisi, mutta seurauksena olisi rakko ja kynnen lähtö, koska tuon vaivan seurauksena vedän aina saman varpaan kippuraan ja se vaurioituu sitten  juostessa. 9 km kohdalla kipu olikin jo turtumassa, mutta olin jo jäänyt hieman muiden vauhdista. Ilma oli lämmin ja aurinko porotti, mutta ihme ja kumma kestin lämmön hyvin tällä kertaa. Kympin kohdalla olin 58-59 min. Ei paha tahti ollut ollut ollenkaan!

Mutta sitten tuli peltotaipaleet ja vastatuuli. Sillä hetkellä juoksin vielä ihan yksin, joten kenenkään kanssa ei voinut vuorotella tuulenhalkojana oloa. Pakko sanoa, että aika raskasta oli juosta vastatuuleen. Joskus 12 km jälkeen minulla alkoi sitten jalat painamaan ja tuntui, etten saa niitä liikuteltua sitä tahtia kuin olisin halunnut. Jaksoin hyvin juosta muuten, mutta jalat olivat yhteistyökyvyttömät... Tämä on jälleen yksi merkki siitä mitä minun täytyy ensi talven aikana tehdä. Pakarat täytyy saada yhtä vahvoiksi kuin reidet, koska ne ovat tällä hetkellä ihan eri paria...

Jalkoja lukuunottamatta juoksu ei ollut vaikeaa kuitenkaan. Vauhti oli hidastunut tavoitevauhdin alle, mutta ei toivottomasti kuitenkaan. Jotenkin tykkäsin reitistäkin, ja jopa vilkuilin maisemiakin. Peltoahan se oli suurimmaksi osaksi kyllä, mutta siitä huolimatta. Vähän välillä vaan ihmettelin, kun juomapisteet olivat niin harvakseltaan. Olisin kaivannut saada juoda vähän tiheämmin, mutta pärjäsin kuitenkin hyvin. Minulla jopa hymyilytti juostessa! Jatkoin yksinäistä taivaltani.

Mutta sitten 16 km kohdalla tapahtui jotain, joka muutti juoksuni sitten lopullisesti. En halua tässä tarkemmin kertoa mitä reitillä sattui, mutta lyhyesti sanottua toinen juoksija tarvitsi apuani, enkä voinut häntä yksin sinne taipaleelle jättää. Seuraavalle juomapisteelle oli aika pitkä matka siinä vaiheessa ja onneksi sain myös toisilta juoksijoilta vähän apuja matkan varrella, että selvisimme seuraavalle juomapaikalle. Sieltä sitten minulle sanottiin, että ensiapua on tulossa pyörällä reitille. Vähän aikaa vielä jatkoin tämän toisen juoksijan kanssa, mutta hän sanoi sitten pärjäävänsä ja siinä vaiheessa oltiinkin jo ihmisten ilmoilla, joten joku oli kuitenkin lähistöllä jos jotain vielä sattuisi.

Kauaa en saanut hölkättyä kun seuraava mahdollinen avuntarvitsija tuli selkä edellä vastaan ja hänen kanssaan hölkkäilin hetken ja yritin tsempata eteenpäin. Hänellä ei kuitenkaan mitään isompaa hätää ollut, joten jatkoin matkaani taas eteenpäin yksin. Mitään tarvetta minulla ei ollut enää kiristää vauhtia, vaan rauhallisesti hölkkäilin loppumatkan maaliin. Viimeisetkin kilometrit menivät varmaan tosi hitaasti (en ole purkanut vielä sykemittaria) ja rauhalliseen tahtiin, koska loppusuoraa hölkätessäni en ollut yhtään väsynyt tai uupunut, vaan olisin voinut lähteä vielä vaikka toisellekin kierrokselle jatkamaan matkaa.

Maalissa tapasinkin sitten heti tuttuja ja myös reitin varrella tapaamia muita juoksijoita tuli minua heti tervehtimään. Yhdessä sitten odotimme ja toivoimme, että maaliin saapuisi myös nämä vaikeuksia kärsineet ja niinhän siinä kävi, että kumpikin pääsi maaliin! :) Upeaa sinnikkyyttä ja taistelua! Kerkesin myös sopivasti paikalle näkemään kun meidän Kari pokkasi palkinnon kakkossijasta. Mahtavaa!

Oma aikani (n. 2.15) jäi sitten ennätyksestä ja tavoitteesta aika rutkasti, mutta en silti ollut pettynyt. Facebookissa kerkesin jo sanoa omaa aikaani vaisuksi, mutta tarkennettakoon, että minulle ja minun tavoitteisiin nähden se on vaisu. Jollekin muulle se voi olla jotain muuta, kuten oli minulle viime vuonna, kun tavoitteeni oli alittaa tuo 2.15. Missään tapauksessa en pidä huonona juoksijana ketään, joka juoksee tuohon aikaan tai hitaammin. Meillä kaikilla on kuitenkin omat tavoitteemme mihin pyrimme ja vertaamme omia tuloksia siihen omaan tasoomme.

Juoksun jälkeen olikin mukava mennä sitten uimahalliin pesytymään ja siellähän sitä heti törmäsi tuttuihin naisiin, joiden kanssa kisaa piti taas käydä läpi. Mahtavia onnistumisia oli sinä päivänä tapahtunut ja hymy oli herkässä kaikilla. Saunan jälkeen jututin myös kahta aika nuorta tyttöä, joista toinen oli nyt juossut ensimmäisen puolikkaansa. Hienoa, että nuoretkin ovat löytäneet juoksun riemun ja lähtevät kisoihin mukaan! Puheista päätellen, tämä kisa ei tule jäämään ainutlaatuiseksi kokemukseksi vaan jatkoa on luvassa! :)

Uimahallireissulla olisin varmaan saanut jättää saunassa käynnin kokonaan väliin, koska eilen illalla minulla kotona alkoi sitten kova päänsärky, joka jatkuu edelleen. Minulla ei juoksun aikana eikä jälkeenkään ollut mitään ongelmaa voinnin kanssa ja heti juoksun jälkeen join reilusti sekä otin kaksi palautusjuomaa ja jatkoin taas juomista. Todennäköisesti olin kuitenkin päässyt kuivahtamaan jonkin verran, jota sitten vähän pitkäksi venähtänyt saunareissukin pahensi. Illalla otin jo ensimmäiset nesteytysporeet, jotka olisi varmaan pitänyt ottaa heti juoksun jälkeen, kun oli tuollainen ilmakin. 

Tänä aamuna poikaa turnausreissuun herättäessä olo oli karsea ja päänsärky järisyttävä. Nyt tiedän, että "krapulan" voi saada vaikka ei alkoholia joisi pisaraakaan. Onneksi poika tultiin hakemaan kotoa, ettei tarvinnut lähteä viemään bussille. Vessassa käynti sitten varmisti epäilyni, että kuivaksihan sitä on päässyt menemään, oli pissa sen verran tummaa. Lisää juotavaa ja nesteytysporetta ja takaisin pehkuihin. Olo kyllä parani, mutta päänsärky ei helpottanut. Tiedän entuudestaan, että tämä kyseinen päänsärky ei helpolla lähde, saattaa kestää useamman päivänkin. Särkylääkkeitä en ota, koska ei niistä juuri ole apua tähän vaivaan ja ainoastaan panadolia voisin ottaakaan. Tulehduskipulääkkeitä ei saa ottaa jos on kuiva. Tiedän, että moni ihmettelee minun särkylääkevastaisuutta, mutta voin sanoa, että kaikkeen löytyy ihan lääketieteelliset perusteet. Otan lääkettä kyllä, jos on ihan pakko.

Päänsärky siis jatkuu edelleen tätä kirjoittaessakin ja ajatuksenjuoksu ei siitä johtuen ole varmaan sitä kaikista terävintä ;) Kahden viikon päästä on Kiiminki-maraton, jossa olin aikonut juosta vartin. Mutta tämän juoksun mennessä vähän pipariksi, taidan juosta sielläkin puolikkaan. Jos vain tuo vesikellukkana oleva varvas ei ole toista mieltä. Mutta kokemuksesta voin sanoa, että ainakin ennen se on jo kahdessa viikossa ollut taas kisakunnossa :) 

Joten uutta koitosta odotellessa...! :)

Pohdintaa kisan alla

Jälleen on kisaviikko. Kiireinen viikko... Tarkoittaa, että en oikein kerkiä huolehtia kunnolla syömisestä ja joudun turvautumaan lisäravinteisiin varmaankin huomenna ja ylihuomenna. Oman ongelmansa syömiseen meinasi aiheuttaa eilen korjattu lohjennut hampaan paikka, mutta onneksi kovemmat kivut vaivasivat vain eilen. Tänään olen jo kohtuudella pystynyt syömään.

Tämän viikon kisasuunnitelmat menivät myös uusiksi jo jokin aika sitten. Alunperin minun piti juosta lauantaina Levillä Ruskamaratonilla, mutta suunnitelmat saivat muutoksen, kun ensi viikonloppulle sattuvat myös sukulaispojan rippijuhlat. Onneksi juoksutapahtumissa löytyy valikoimaa ja Ruskamaraton vain vaihtui Ylivieskan Kärkimaratoniin. Puolikas on siis edessä lauantaina. Kylläpä vain odotankin, että pääsen taas juoksemaan! 

Tulevan kisan lisäksi mielessä on jo pyörinyt ensi talvi ja tuleva peruskuntokausi. Miten minä koostan harjoittelun ensi talvena? Mikä minulle on tärkeää tällä hetkellä? Mistä olen valmis luopumaan tarvittaessa? Yksi asia ainakin on minulle täysin selvää. Juoksu on minulle ehdottomasti kuitenkin se tärkein ja rakkain laji tällä hetkellä ja sen eteen olen valmis tekemään edelleen paljon töitä. Nyt vaan täytyy miettiä mitä asioita teen ja mistä nyt hyötyisin eniten.

Viime kauden harjoittelussa olen tehnyt jotain tai aika paljonkin oikein, koska vaivoja minulla ei ole ollut ollenkaan koko vuonna. Hyvästä lihaskunnosta on ollut siis hyötyä.  Edes Morton ei juurikaan ole minua kiusannut. Olen saanut kisata täysipainoisesti ihan suunnitelmien mukaan koko kesän. Telakka ei ole edes uhannut...

Peruskunto minulla on kehittynyt koko ajan ja se on hyvä asia. Ensisijaisestihan peruskuntohan se onkin rakennettava hyväksi, jonka päälle voi lähteä vauhteja sitten rakentamaan. Ja siinäpä se ongelma sitten tuleekin...Vauhdit minulla ei juurikaan ole koko kesänä kehittyneet. Aika lailla samassa pisteessä olen nyt  kuin olin huhtikuussakin vauhtien osalta. Tähän asiaan minun täytynee siis jatkossa harjoittelussa kiinnittää enemmän huomiota.

Kaikki tämä mietintä on joskus vaan aika vaikeaa. Itselläkin on aika lailla tietoa harjoittelusta sekä ympärillä olevilla ihmisillä on paljon tietoa asioista. Silti on vaikeaa miettiä ja päättää mitä tekee. Tieto lisää tuskaa... Ja mistään entisestä ei haluaisi luopua ja jotain uuttakin haluttaisi alkaa tekemään...

Mutta jos jotain positiivista, niin kotona ainakin ollaan saatu jonkinlainen balanssi aikaan harjoitteluiden suhteen. Olen päättänyt, että kuuntelen miestä lihaskuntoasioissa, koska hän niistä kuitenkin paljon tietää. Ja hän on ehkä päättänyt, että kuuntelee minua juoksuasioissa, kun minä niistä taas enemmän tiedän. Joskus voi olla jopa hyötyä siitä, että hetkeksi unohtaa oman itsepäisyyden ja kuuntelee jonkin toisen mielipiteitä omaankin harjoitteluun liittyen :)

Jos tästä minun sekavasta ajatuksenjuoksusta jotain vetää yhteen, niin aika paljon on vielä mietittävänä ensi kauden harjoittelua ajatellen ja ehkä ihan samanlaisena se ei tule jatkumaan kuin viime kautena. Jos jokin on varmaa, niin juoksemaan ainakin tulen, mutta mitä kaikkea muuta, niin se ei ole vielä selvillä. Kaikki aikanaan...

Niin, ja tämä kausihan on vielä kesken. Useamman kisan kerkiää vielä juoksemaan tälle syksylle ja yrittää saada tavoiteajat rikottua! Lauantaina on yksi mahdollisuus jälleen edessä! :)