Vuoden 2015 yhteenvetoa

Yksi juoksuvuosi on jälleen saatu pakettiin. Loppuvuonna blogissa on ollut hiljaista, mutta elämä on ollut niin hektistä, että aikaa ja energiaa kirjoittamiseen ei vain ole ollut. Valitettavasti tämä vuosi ei muutenkaan mennyt niinkuin piti. Tiedostin hyvissä ajoin normaalin elämäni kiireet ja kuormittavuuden, jonka takia en asettanut mitään isoja tavoitteita itselleni. Joskus kuitenkin asiat menee hyvinkin erilailla kuin oli ajatellut... Vuosi sitten olen kirjoittanut näin:

"Tälle vuodellekaan minulla ei ole numeraalisia tavoitteita. Päätavoite on selviytyä NUTS Pallas 55 km kunnialla maaliin. Minulle pelkästään se on jo iso tavoite ja olen todella onnellinen jos siitä selviän! Muutoinkin tulen osallistumaan enimmäkseen polkujuoksu tapahtumiin. Pallaksen jälkeen kalenteri on auki. Todennäköisesti palauttelen itseäni rauhassa ja pidän juoksusta taukoa hetken.  "

Alkuvuosi meni sairastellessa ja toipuessa vähän rajummasta virusinfektiosta TGC:lle asti. Vielä silloin kun Gran Canarialle lensin, en ollut varma starttaanko kisaan. Sain tuolla viikolla kuitenkin viimeiset verikokeiden tulokset ja pari päivää ennen kisaa voin sen verran hyvin, että näiden asioiden valossa uskalsin startata. En lähtenyt tavoittelemaan muuta kuin maaliin pääsyä. Rauhallinen pitkä lenkki oli tarkoituksena tehdä. Kisa menikin tosi hyvin, vaikka reitti oli rankka, oli kova helle ja auringonporotus sekä minulla väärät kengät jalassa. Jaksoin ja voin koko kisan  ja kisan jälkeenkin todella hyvin! Kisan aikana suostuin myös haastateltavaksi jossa lupasin palata TGC:lle vielä uudestaan ja luonnollisesti seuraavalla kerralla pidemmälle matkalle. Tuo lupaus pitää kyllä vielä toteuttaa, mutta ei vielä vuonna 2016.

Lähdön tunnelmaa

TGC:n jälkeen pystyin harjoittelemaan reilun kuukauden normaalisti, mutta sitten tuli seuraava takapakki. Sairastuin taas ja tällä kertaa kunnon keuhkoputkentulehdukseen ja astmaatikkona olinkin sitten hetkessä ihan tukossa. Tästä toipuminen vei kolmisen viikkoa ja ennen Rukan Karhunkierrosta en montaa varovaistakaan lenkkiä kerinnyt saada alle.

Karhunkierros oli ihan huippu tapahtuma, mutta tähän mennessä elämäni rankin kisa. En tiedä vaikuttiko edeltävä sairastaminen ja huono kunto sen takia asiaan, mutta en ole koskaan ollut niin puhki kuin olin KK:n jälkeen. Toki kisassa tullut nilkkavamma ja myrskykin häiritsi suoritusta jossain määrin. Alkuun ajattelin, ettei ikinä tuonne enää, mutta uudelleen olen taas toukokuussa menossa ja tällä kertaa pidemmälle matkalle! Reitti on rankka, mutta toivottavasti kunnialla selviän pidemmästäkin matkasta.

Kuva: Aapo Laiho

Kesäkuun alussa, kaksi viikkoa KK:n jälkeen juoksin sitten ensimmäisen maratonini Perniössä. Hulluahan se oli noin pian KK:n jälkeen lähteä maratonille, mutta koska kisa järjestettiin viimeisen kerran Perniössä, enhän sitä voinut väliin jättää. Maraton oli vielä yöllä, joka ei ole minulle ollenkaan optimi aika juoksulle. Lähdin tekemään rauhallista pitkää lenkkiä, tavoitteena olla juoksun jälkeen maratoonari. Jaksoin hyvin ja sykkeetkin pysyivät lähellä pk:ta. Jalat olivat vaan jo kympin jälkeen ihan tönkköinä ja kipeät, mutta tulipa todistettua, että täysin tönköillä puupökkelöjaloillakin pystyy juoksemaan reilut 30 km ;)

Kuva: Jari Tomppo

Kisatahtini oli aika nopsa, Perniöstä 3 viikon kuluttua oli seuraava kisa Raahe Trail Run 21 km. Tässä kisassa kohdalleni osuikin sitten elämäni ensimmäinen keskeytys muljautettuani nyt pahemmin jo kerran KK:lla muljahtaneen nilkkani. Autokyydin jouduin soittamaan itselleni metsään, että pääsin sieltä pois. Keskeyttäminen on kova paikka ja millään ei haluttaisi antaa periksi. Mutta mielessä oli kuitenkin päätavoitteeni Pallas 55 km ja toivonkipinä, että kun keskeytän, nilkka kerkeäsi parantua Pallakseen mennessä ja pystyisin siellä starttaamaan. No näinhän ei tietenkään käynyt ja aika pian jo jouduin luopumaan ajatuksesta startata Pallaksella ja myin osallistumisoikeuteni eteenpäin. Harmitti ihan suunnattomasti, mutta tilanne oli vaan hyväksyttävä.

Seuraavan kerran starttasin numerolappu rinnassa vasta elokuussa ensin työkavereiden kanssa ExtremeRunille hauskanpitoon ja seuraavaksi Kempeleen kympille. Lähdin juoksemaan kympin kaverin kanssa tavoitteena juoksuttaa hänet alle tuntiin. Tässä onnistuimmekin ja ihan kevyesti! Nilkka kesti jo hyvin juoksun tasamaalla, mutta poluilla epätasaisella alustalla nilkka muistutteli olemassaolostaan. Yhtään ei kärsinyt vääntää tai muljautella nilkkaa lisää. Elokuussa osallistuin myös Pyssymäki Extreme Polkujuoksuun, joka olikin nimensä mukaisesti todellinen extremejuoksu! Maasto todella haastavaa, paljon suossa rämpimistä ja lähikontakti käärmeen kanssa. Tuolloin sattui myös kesän lähes ainoat hellepäivät, mutta tänä vuonna en kokenut mitään ongelmia helteisissä olosuhteissakaan. En kokenut, että helle olisi haitannut minua mitenkään erityisen paljon. Tässä suhteessa siis on tapahtunut huomattavaa kehitystä.

Laatuaikaa ystävien kanssa ExtremeRunilla

Syyskuussa alkoi uusi harjoitusohjelmani kohti seuraavan vuoden koitoksia. Tunnollisesti syys-marraskuun etenin harjoitusohjelman mukaisesti. Ainoastaan lokakuussa osallistuminen jo pitkään haaveilemalleni Vaarojen Maratonille toi hieman poikkeuksia harjoitusohjelmaan. Vaarojen Maraton ei ollut lähellekkään niin "paha", kuin oletin sen muiden kertomusten perusteella olevan. Reitti oli tekninen ja haastava sekä hidas, mutta ei mielestäni lähellekkään niin rankka kuin Karhunkierros. Toki voi olla, että olin nyt paremmassa kunnossa kuin toukokuussa KK:lla keuhkoputkentulehduksen jälkeen. Reitti oli kyllä muutoin täysin kaikkien kehujen arvoinen! Mahtavat oli maisemat, mieli lepäsi kun siellä taivalsi. Kolille pitää ehdottomasti mennä vielä uudestaan ihan vain vaikka itsekseen metsään rymyämään.

Vaarojen Maraton selvitetty!

Marraskuun lopussa oli jälleen vuorossa NUTS Köykkyri, jossa edustin ensimmäistä kertaa uutta polkujuoksuseuraamme Northern Trail Runnersia. Todella hienoa saada kuulua tähän upeaan porukkaan!  Tänä vuonna olin varannut päivään enemmän aikaa kuin viime vuonna ja kiersin 40 kiekkaa käyttäen aikaa 3 h 25 min. Tarkoitus oli kyllä lopettaa hyvissä ajoin ja keretä käymään paljussakin, mutta kun hyvin ja suht keveästi askel nousi, ei sitä malttanut lopettaa ennen aikojaan! Ja kisapäivähän ei loppunut maaliviivan ylitykseen, vaan jatkui seurakavereiden kanssa muine suorituksineen ja rasteineen ihan seuraavaan aamuun saakka. 

Kuva: NUTS

Köykkyrin jälkeen joulukuu on mennyt enimmäkseen höntsäillessä. Elämän kokonaiskuormitus huonoine yöunineen on ollut niin korkea, että aikaisemmista vuosista olen jo oppinut, että joulukuu kannattaa ottaa ihan iisisti. Myös harjoitusohjelmassa joulukuu on suunniteltu kevyemmäksi. Huhtikuun keuhkoputketulehduksen jälkeen olin saanut olla terveenä (nilkkavammaa lukuunottamatta) koko ajan, mutta tiesin entuudestaan, että joulun aikaan yleensä aina sairastan jonkun taudin. Niin kävi nytkin. Onneksi on ollut vaan pientä flunssaa, mutta sen verran tukossa olen ollut kuitenkin, että puolet kuusta on mennyt flunssasta toipumiseen. Nyt pikkuhiljaa palailen normaalin harjoittelun pariin. Nilkkavamma on parantunut muutoin ihan hyvin, mutta nilkka on jäänyt selkeästi liikerajoitteisemmaksi tai jäykemmäksi häiriten esim. yhden jalan kyykyissä sekä askelkyykyissä. Ei siis toimi läheskään yhtä hyvin kuin toinen nilkka.

Kaikesta sairastamisesta ja nilkkavammasta huolimatta pääsin kilometreissä tuhannen kilometrin paremmalle puolelle ( n. 1100 km). Liikuntaa kaikkinensa ajallisesti on ollut tänä vuonna edellistä vuotta vähemmän (180 tuntia) johtuen edellä mainituista syistä, mutta jaloin kuljettuja kilometrejä on tästä huolimatta päässyt kertymään enemmän kuin viime vuonna, jolloin kilometrejä kertyi hieman vajaa 1000 km. 

Hämärillä poluilla...

Vuodelle 2016 olen asettanut itselleni tavoitteita ja suunnitellut kisakalenteria jo hyvissä ajoin. Aion nyt myös juosta muutaman asfalttikisan. Tänä vuonna ainoastaan yhden kisan juoksin asfaltilla (Perniö), kaikki muut olivat polkukisoja. Muutoin tulevaisuudessa aion keskittyä vain noihin pidempiin polkujuoksuihin. 

Juoksu ja polkujuoksu on minulle edelleen rakas harrastus, ei pakkomielteinen elämäntehtävä. Suhtaudun harrastukseeni asenteella, että sen pitää olla hauskaa ja  sen pitää palauttaa ja tukea minua jaksamaan tätä normaalia hektistä arkea. Rakastan juosta ja vaeltaa metsissä, tuntureilla, vaaroilla ja vuorilla. Juoksun kautta on tullut elämääni uusia ystäviä ja tuttavuuksia. Harrastukseni on myös tukenut ja auttanut minua voittamaan jo monta fyysistä vaivaani. Toivon siis saavani ensi vuonnakin juosta mahdollisimman paljon ja pysyä terveenä sekä välttyväni tapaturmilta. Sitä samaa toivon myös kaikille muillekin! 

Hyvää ja onnellista uutta vuotta 2016!

Ajatukset jo kohti ensi vuotta

Terveisiä kesälomalta! Muutaman päivän kesälomalla ololla oli jo sellaiset seuraukset, että ajatukset päässä alkoivat jäsentyä uudelle mallille. :) 

Viime ja tälle kuluvalle vuodelle en ole oman kiireisen elämäni takia halunnut isompia tulostavoitteita asettaa. Mieluiten olen halunnut fiilistellä ja nauttia matkasta kuin kisata aikaa vastaan. Tavoitteena tälle vuodelle oli kuitenkin juosta ultramatka, mutta kohtalo päätti toisin. Tämä vuosi on nyt mennyt monelta osin aika lailla penkin alle, joten olen katsonut parhaaksi suunnata ajatukset jo kohti ensi vuotta. Todella toivon, että ensi vuodesta tulee ehjempi ja pysyn terveenä eikä vammoja tulisi.

NUTS Pallas on nyt tulevana viikonloppuna ja aina kun luen tapahtumasta jotain, vihlaisee ja kirpaisee tuolla sisällä jossain. Niin kovasti olisin halunnut olla siellä mukana, mutta nilkka ei ole edelleenkään täysin parantunut, joten vamman tultua tein oikean päätöksen jättää Pallas väliin. Nilkka on kuitenkin jo siinä kunnossa, että olen päässyt tasamaalla juoksemaan. Lenkeilläni olen pähkäillyt tätä loppuvuotta ja päätynyt luopumaan kokonaan ultramatkasta. Sen aika on sitten ensi vuonna. Olen menossa Vaarojen maratonille lokakuussa ja siellä haluan olla täysissä sielun ja ruumiin voimissa, enkä halua mennä sinne jumissa ja huonosti palautuneena. Täysin pieleen tämä vuosi ei kuitenkaan ole mennyt, kisamatkat ovat olleet huikeita ja olen kuitenkin juossut ensimmäisen maratonini. 

Nyt elokuussa juoksen Kempeleessä kympin yhdessä kaverini kanssa. Siitä tulee hyvä vk-treeni, en lähde tavoittemaan ennätyksiä, mennään täysin kaverin vauhdeilla. Toivottavasti pysyn perässä. :) Elokuun loppupuolella on Pyssymäki Extreme Polkujuoksu, jossa ensin aioin juosta 58 km matkan. Olen kuitenkin päätynyt tyytymään 25 km matkaan, että jaksan sitten lokakuun alussa Kolilla hyvissä voimissa juosta Vaarojen maratonin. Elokuu on muutoinkin minulle kiireistä ja stressaavaa aikaa, joten ei ole järkevää vetää itseään ihan piippuun. Vaarojen jälkeen ajatukset ja harjoittelu suunnataankin sitten jo ensi vuoteen. Tai oikeastaan ensi vuoteen tähtäävä harjoitusohjelma alkanee jo syyskuussa.

Ensi vuoden kisakalenterikin on jo hyvin hahmottumassa:
Maaliskuu: Transgrancanaria 44 km (vielä hyvin epävarmaa pääsenkö tuonne lähtemään)
Huhtikuu: Puolimaraton Iissä, aikatavoite alle 2 tuntia.
Toukokuu: NUTS Karhunkierros 53 km
Kesäkuu: joku puolikkaan mittainen välikisa: Raahe Trail Run, Rovaniemi Maraton, Paavo Nurmi tai joku muu...
Heinäkuu: NUTS Pallas 55 km
Syyskuu: Maraton Kiimingissä, aikatavoite tarkentuu myöhemmin.

Nyt kun ensi vuosi on suunniteltu ja suunnitelmat julkaistu, voi huokaista ja jatkaa hyvillä mielin kesäloman viettoa. Toteutus vielä puuttuu, mutta eikö hyvin suunniteltu ole jo melkein kuin puoliksi tehty...? ;)

Eihän elämä pelkkää juoksua ole ;)

Ensimmäinen maraton!

Kuva: Jari Tomppo

Yksi iso haave on toteutunut. Olen nyt maratoonari! Lapsuuden maisemissa Perniössä juoksin ensimmäisen maratonini Suomi-Juoksu tapahtumassa. Ei ole kauaa siitä, kun murehdin alkavaa polviartroosivaivaa ja sen takia maratonhaaveiden  ylle tulleita isoja mustia pilviä: Lue täältä Voisi varmaan sanoa, että kun on tarpeeksi asennetta, tahtoa ja motivaatiota, pystyy mihin vaan!

Karhunkierroksen jälkeen palautuminen oli hidasta. Yleensä olen nopea palautumaan, mutta nyt olin tukossa oikeastaan koko kaksi viikkoisen kisojen välillä. Kävin tuona aikana vain kerran lenkillä, koska jalat olivat todella jumissa ja  kaatumisessa kolahtaneet polvet olivat myös todella arat, joten katsoin parhaaksi lepuuttaa niitä kunnolla ennen maratonia. Nykyään näitä minun polvia ei kärsi paljoakaan kolauttaa, kun niihin tulee heti tulehdusreaktio, joka taas on ihan normaalia atroosipotilailla.

Olin tullut Perniöön äidin luo jo keskiviikkona, että pitkä ajomatka ainakaan ei olisi jaloissa painamassa. Jännittää en osannut maratonia, kuten yleensäkään en etukäteen kisoja jännitä. Kisalauantai tuntui pitkältä. Moneen kertaan toivoin, että kumpa pääsisi jo starttaamaan. Vähän hirvitti, että startti olisi vasta klo 23, jolloin normaalisti olisin jo peiton alla lämpimässä nukkumaan menossa. Kuuden aikoihin hain kisakansliasta numerolapun ja chipit. Tämän jälkeen alkoi vielä tuntien odotus omaan starttiin. Nyt myös alkoi jo vähän jännittämään tuleva koitos. Selviäisinkö sitä? Mitä jos en jaksaisikaan?

Eväät valmiina

Laittelin eväät valmiiksi. Northforcen Extreme urheilujuomaa, vettä, geelejä ja mustikkasoppaa. Niillä plus kisassa tarjottavilla juomilla ja eväillä olisi tarkoitus pärjätä. Kymmeneltä menimme äidin ja äidin naapurinmiehen Alvarin kanssa kisapaikalle laittamaan oman huoltopyödän valmiiksi. Äiti olisi minulla huoltajana mukana koko yön. Satoi hieman ja tuuli. Ilma ei ollut kovin lupaava.

Verkkasin rauhallisesti ja minua vaivasi kovasti, kun Ultra Boostit eivät millään meinanneet ongelmitta istua minun jalkoihin. Jos vaikka minkälaista tuntemusta oli. Vaihdoin kengät Salomonin Sense Mantroihin ja kävin niillä pikku hölkällä. Huomattavasti paremmin sopeutuivat jalkoihin. Tein päätöksen lähteä niillä matkaan ja tarvittaessa vaihtaisin kenkiä.

Lähdimme äidin ja Alvarin kanssa starttipaikalle. Halusin tuulen ja vesisateen takia pitää takkia päällä viime hetkille saakka. Hieman oli tuossa vaiheessa huoli siitä, että joutuuko sitä surkeassa kelissä ensimmäisen maratoninsa juoksemaan...

Vihdoin päästiin liikenteeseen ja täytyy sanoa, että sen jälkeen keli ei vaivannut minua enää yhtään! Juoksu lähti mukavasti kulkemaan, jouduin himmailemaan koko ajan etten juoksisi liian lujaa. Minua oli neuvottu ottamaan hyvin rauhallisesti, ei saisi kiirehtiä. Ensimmäinen kymppi meni ihan mukavasti, mutta sitten alkoi kaksi viikkoa aiemmin juostu Karhunkierros painamaan jaloissa. Vaihdoin kengät Ultra boosteihin ja siitä olikin apua polviin. Kipu polvista katosi kokonaan. Mutta muutoin jalat olivat kuin lyijyä ja niihin sattui. Enkä tosiaan ollut juossut kuin reilun kympin siinä vaiheessa...

Kuva: Jari Tomppo

Olen käynyt Perniössä ala-asteen ja kisakeskuksena toiminut koulu on ollut kouluni 3 ensimmäistä luokkaa. Myös osa kisareitistä on vanhaa koulumatkaani. Kisareitin varrella oleva leikkipuisto on nuoruudessani ollut paikka, minne me nuoriso kokoonnuimme. Nytkin siellä oli nuoria miehiä illan vietossa ja kovasti minuakin kannustivat ja oluttakin yrittivät tarjota. Kieltäydyin kohteliaasti enkä raaskinut heille sanoa, että olut ei oikein minulle maistu. En myöskään viitsinyt mainita, että samaisessa leikkipuistossa reilu 25 vuotta aikaisemmin olen ensimmäiset 3 pulloa olutta maistanut ja pitkin pusikkoja sitä oksentanut... Nuoret miehet huikkasivat, että aikoivat olla tukenani koko yön. Ajattelin että se tuki varmaan tuleekin tarpeeseen, kun näillä jaloilla vielä reilu 30 km olisi matkaa taivallettavana.

Huoltopaikalla äiti nopeasti oli oppinut jo etukäteen huutamaan, että mitä tarvitsisin. Poikani ja isäpuoleni olivat myös vuorotellen käymässä huoltopaikalla kannustamassa. Nesteytys minulla toimi hyvin ja energiaa riitti. Ainoastaan jalkojen kanssa oli isoja ongelmia. Matka eteni kierros kierrokselta, otin rauhallisesti ja olin varma että minusta tulee tänä yönä maratoonari.

Reilun puolivälin jälkeen jouduin tekemään vessareissun, jonka jälkeen matka jatkui taas. Matkalla oli mukava jutella muiden kisaajien kanssa ja yhtä sun toista siellä sattuikin, mutta niistä ei sen enempää. Hauskaa oli aamuyön tunteina ohitella joko laidasta laitaan kulkevia baarista kotiin taivaltavia tai matkalla olevia ultraajia. Se on pakko sanoa, että enemmän oli niitä hortoilevia baarista palaavia ;) Pojat oli leikkipistosta siirtyneet kunnantalon "terassille" ja kannustus jatkui edelleen. Itse voin koko ajan tosi hyvin ja jaksamisessa ei mitään ongelmaa.

Kun jäljellä oli enää 4 kierrosta jalat olivat ihan tukossa ja kipeät, jo kaukaa huusin äidille, että nyt buranaa! Pöydän luona epäilin jo että kestääköhän jalat loppun asti. Vieressä oleva 60 km suorittanut naisjuoksija totesi minulle napakasti, että kestää ne, siitä ei ole epäilystäkään! Sanoin, että joo... vaikka kävelen maaliin jos ei muuten! Koko matkalla en kävellyt muuten, kuin näillä neljällä viimeisellä kiekalla kävelin reitillä olevan ainoan yhden pienen ylämäen. Tämänkin siksi, ettei vaan sattuisi mitään, mikä estäisi maaliin pääsyni.

Viimeiselle kierrokselle lähtiessäni olin kuin siipiä vailla. Jos jalat olisivat kestäneet, olisin tanssinut vaikka ripaskaa. Väsymyksestä ei tietoakaan, askel oli yllättävän kevyt. Kohta olisin maalissa ja maratoonari! Kylällä naisten 100 km voittaja Noora suorastaan kiiti ohitseni lentävällä askeleella. Hänkin oli viimeisellä kierroksella. Huutelin tsempit perään ja kohta hän katosikin näköpiiristäni. Uskomatonta, että melkein 100 km juostua joku menee vielä noin lujaa! Kerrostaloilta joku mies pyöräilee rinnalleni ja kysyy aionko juosta koko yön? EN! Tämä on viimeinen kierros! Ja hymyilen kuin Naantalin aurinko! Mies onnittelee minua suorituksesta jo nyt. Loppumatka menee kuin siivillä ja riemu on suunnaton, kun olen koululla. Olin edellisellä kiekalla sanonut äidille että menee minua maaliin vastaan. Muille suoralla oleville huoltajille isoon ääneen kerron tulevani nyt maaliin. Ja sitten olenkin jo maalissa! 

Tältä näyttää vajaa minuutin vanha tuore maratoonari

Lisää kuvateksti

Kokonaisuutena olen suoritukseeni tyytyväinen, vaikka aikaa kuluikin hieman reilu 5 tuntia. Maraton oli minulle ensimmäinen ja halusin vain päästä maaliin. Jalkojen takia olin välillä huolissani, jos ne ei kestäisikään. Jaksaminen ei ollut koetuksella missään vaiheessa. Sykkeet olivat vain hitusen yli pk sykkeiden. Olin myös naisten maratonin 3. ja sain tästä myös palkinnon. Harvoin sitä ekalla maralla pääsee kolmen parhaan joukkoon. Ja vaikka osallistujia ei ollut kuin kolme naista, niin juosta se maraton silti piti tuohonkin sijoitukseen :)

Olin ajatellut, että minulle riittää, että saan juosta tämän yhden maratonin. Jatkossa pysyisin vain poluilla. Mutta heti minulla oli tunne, että tulen juoksemaan maratoneja vielä uudelleenkin. Vaikka asfaltti on minun jaloille myrkkyä, voinen juosta maran kerran tai pari vuodessa myös asfaltilla. Seuraavalla kerralla olen myös rohkeampi ja uskallan lähteä matkaan reippaammin. Jaksan kyllä. Jaksaisin vaikka pidempiäkin matkoja. Ja nyt kun tiedän, että pystyn juoksemaan tönköillä jaloillakin yli 30 km, tiedän että ihan helpolla en millekään matkalle tule hyytymään.

Järjestelyt toimivat kisassa todella hyvin, ja ihmiset olivat todella kannustavia ja ystävällisiä. Iso kiitos järjestelyporukoille kaikesta! Kiitoksen ansaitsee myös äitini, joka aamuyön pikkutunneille asti jaksoi olla kylmässä, tuulessa ja sateessa minua huoltamassa ja kannustamassa. 

Jos vertaa kisoja, niin Karhunkierros oli fyysisesti paljon paljon vaativampi. Sen jälkeen olin aivan poikki. Tämän maratonin jälkeen olisin voinut lähteä vielä vaikka humpalle, mutta harmi vaan, että kaikki humppapaikat olivat jo kiinni :) Palautuminen on ollut myös nopeaa. Keskiviikkona olisin voinut jo lähteä lenkille, mutta irronnut varpaankynsi esti tämän. Vaikka morton ei pahasti vaivannutkaan, taidan aina juosta morton jalan varpaat kippurassa. Lihakset eivät ole olleet kipeät, enkä ole joutunut töissä linkkaamaan portaita. En olisi koskaan uskonut, että palaudun maratonilta näin helposti!

Maratonin merkeissä tullaan palaamaan aivan varmasti vielä uudestaan!