Ajatukset jo kohti ensi vuotta

Terveisiä kesälomalta! Muutaman päivän kesälomalla ololla oli jo sellaiset seuraukset, että ajatukset päässä alkoivat jäsentyä uudelle mallille. :) 

Viime ja tälle kuluvalle vuodelle en ole oman kiireisen elämäni takia halunnut isompia tulostavoitteita asettaa. Mieluiten olen halunnut fiilistellä ja nauttia matkasta kuin kisata aikaa vastaan. Tavoitteena tälle vuodelle oli kuitenkin juosta ultramatka, mutta kohtalo päätti toisin. Tämä vuosi on nyt mennyt monelta osin aika lailla penkin alle, joten olen katsonut parhaaksi suunnata ajatukset jo kohti ensi vuotta. Todella toivon, että ensi vuodesta tulee ehjempi ja pysyn terveenä eikä vammoja tulisi.

NUTS Pallas on nyt tulevana viikonloppuna ja aina kun luen tapahtumasta jotain, vihlaisee ja kirpaisee tuolla sisällä jossain. Niin kovasti olisin halunnut olla siellä mukana, mutta nilkka ei ole edelleenkään täysin parantunut, joten vamman tultua tein oikean päätöksen jättää Pallas väliin. Nilkka on kuitenkin jo siinä kunnossa, että olen päässyt tasamaalla juoksemaan. Lenkeilläni olen pähkäillyt tätä loppuvuotta ja päätynyt luopumaan kokonaan ultramatkasta. Sen aika on sitten ensi vuonna. Olen menossa Vaarojen maratonille lokakuussa ja siellä haluan olla täysissä sielun ja ruumiin voimissa, enkä halua mennä sinne jumissa ja huonosti palautuneena. Täysin pieleen tämä vuosi ei kuitenkaan ole mennyt, kisamatkat ovat olleet huikeita ja olen kuitenkin juossut ensimmäisen maratonini. 

Nyt elokuussa juoksen Kempeleessä kympin yhdessä kaverini kanssa. Siitä tulee hyvä vk-treeni, en lähde tavoittemaan ennätyksiä, mennään täysin kaverin vauhdeilla. Toivottavasti pysyn perässä. :) Elokuun loppupuolella on Pyssymäki Extreme Polkujuoksu, jossa ensin aioin juosta 58 km matkan. Olen kuitenkin päätynyt tyytymään 25 km matkaan, että jaksan sitten lokakuun alussa Kolilla hyvissä voimissa juosta Vaarojen maratonin. Elokuu on muutoinkin minulle kiireistä ja stressaavaa aikaa, joten ei ole järkevää vetää itseään ihan piippuun. Vaarojen jälkeen ajatukset ja harjoittelu suunnataankin sitten jo ensi vuoteen. Tai oikeastaan ensi vuoteen tähtäävä harjoitusohjelma alkanee jo syyskuussa.

Ensi vuoden kisakalenterikin on jo hyvin hahmottumassa:
Maaliskuu: Transgrancanaria 44 km (vielä hyvin epävarmaa pääsenkö tuonne lähtemään)
Huhtikuu: Puolimaraton Iissä, aikatavoite alle 2 tuntia.
Toukokuu: NUTS Karhunkierros 53 km
Kesäkuu: joku puolikkaan mittainen välikisa: Raahe Trail Run, Rovaniemi Maraton, Paavo Nurmi tai joku muu...
Heinäkuu: NUTS Pallas 55 km
Syyskuu: Maraton Kiimingissä, aikatavoite tarkentuu myöhemmin.

Nyt kun ensi vuosi on suunniteltu ja suunnitelmat julkaistu, voi huokaista ja jatkaa hyvillä mielin kesäloman viettoa. Toteutus vielä puuttuu, mutta eikö hyvin suunniteltu ole jo melkein kuin puoliksi tehty...? ;)

Eihän elämä pelkkää juoksua ole ;)

Vuoden yhteenvetoa ja jouluja!

Seija-tonttu ja Pelastakaa Lapset Joulujuoksu 2013

Niin se koitti vihdoin joulukin ja itselleni hieman ankeissa merkeissä. Sairastuin vähän pahempaan infektioon juuri joulun alla ja viimeisillä voimilla olen yrittänyt joulun selvitä kunnialla läpi. Eräänlainen ultasuoritus...

Blogirintamalla on nyt loppuvuoden ollut hieman hiljaista johtuen siitä, että olen ollut tajuttoman kiireinen. Niin töissä kuin treenien suhteenkin ja myös lapset pitäneet sopivasti säpinää elämässä. Myös lomamatkalla käytiin nyt joulukuussa lasten kanssa. 

Mutta kaikkinensa, vuosi vaihtuu kohta ja on aika vähän vetää yhteen kulunutta vuotta.

Vuosi sitten olin kirjoittanut facebookiin itselleni seuraavan "uudenvuodenlupauksen": "Uusi vuosi 2013 aloitettu kevyellä juoksulenkillä sekä lumitöillä. Kyllä teki lenkki räntäsateessa hyvää muutaman viikon tauon jälkeen  Lupauksia en ole tehnyt uudelle vuodelle, mutta uusia suunnitelmia kyllä. "Pelkkää" juoksua ei tule tämä vuosi olemaan, vaan uusia liikunnallisia suunnitelmia on tehty. Juoksuvammojen tai muiden vaivojen vaivatessa on hyvä, kun on laaja skaala mistä valita tekemisensä sekä näin tulee myös huolehdittua itsestä ja kropastaan monipuolisemmin. Näistä suunnitelmista on hyvä aloittaa tämä uusi vuosi ja toivotaan, että kaikille meille suotaisiin myös hyvää ja vahvaa terveyttä!"

Tämä minun ajatukseni treenaamisesta tammikuun alkupäiviltä myös toteutuivat. Pelkkää juoksua ei vuosi sisältynyt, vaan alkuvuosi huhtikuun loppuun asti tuli hiihdeltyä ja treenattua crossfit salilla.  Juoksua toki koko ajan siinä ohella. Toukokuusta lokakuuhun käytännössä katsoen vain juoksin. Tein myös lihaskuntoa, mutta enemmän sellaista lajinomaista harjoittelua: hyppyjä, loikkia, ylämäkeen, tasamaalla, alamäkeen jne... Muutamia juoksua tukevia crossfit harjoitteita mahtui myös kesään.

Juoksutavoitteet eivät toteutuneet siten kuin olin ajatellut. Puolimaraton on minulle se päämatka ja tavoitteena siinä oli alittaa kahden tunnin raja. Se tavoite jäi loppujen lopuksi kuitenkin reilun kolmen minuutin päähän. Kovin paljoa asia ei ole minua harmittanut, koska tämä Kiiminki-maratonilla juoksemani ennätysjuoksu oli minulle kuitenkin hyvin helppo ja nautinnollinen juoksu. Tämä juoksu oli minulle oikeastaan kauden ainoa juoksu, jonka juoksin minulle inhimillisissä olosuhteissa. Kaikki muut menivät enemmän tai vähemmän helteessä juostuna, josta minun kroppa ei tykkää yhtään. Toki loppukesää kohden sitä oli jo vähän toleranssi kasvanut auringonpaahteen suhteenkin.

Kympillä oli tavoitteena 55 min alittaminen kisassa ja enemmän minua harmitti, kun tämä tavoite ei toteutunut. Reilun minuutin huonompi aika on kirjattu viralliseksi ennätyksekseni. Harjoituksissa kyllä olen juossut reippaita kympin lenkkejä 55 min tuntumaan ja epävirallisesti esim. Kiimingin puolikkaalla pääsin tuohon tavoitteeseen, mutta se ei ole sama asia. Mutta jäipä nyt ensi kaudelle jotain tavoiteltavaa.

Koko kesän kilpailukausi oli minulla ehyt. Minua ei vaivannut mikään. Loppukesästä morton kylläkin, mutta ei läheskään niin pahana kuin edellisenä kesänä. Pystyin osallistumaan kaikkiin kisoihin, mihin olin suunnitellutkin. Tästä olen erityisen iloinen! Olen selkeästi tehnyt harjoittelun suhteen jotain oikein, vaikkakin ehkä vauhtien kustannuksella, mutta pistän kuitenkin terveyden ja vaivattomuuden vauhtien kehittymisen edelle.

Tästä päästäänkiin taas siihen tosiasiaan, että juoksijaksi olen liian iso ja raskastekoinen ja minun pitäisi painaa huomattavasti vähemmän, että vauhtini kehittyisivät edes jonkinlaisiksi, mutta olenko valmis luopumaan lihaksistani, niin vastaus on: EN. Rasvoista olisin  kyllä valmis luopumaan siinä määrin kuin se on terveellistä ;) Katson kuitenkin hyötyväni terveydellisesti enemmän siitä, että minulla on vahvat lihakset, kuin että juoksisin nopeampaa ja olisin kevyempi. Eli edelleenkään tulostavoitteet juoksun suhteen eivät tule olemaan kovin korkealla, mutta tottakai kehittymistä toivoo tapahtuvan ja sen eteen töitä tullaan tekemään.

Syksyllä pohdin pitkään miten ja missä harjoittelen talven ajan lihaskuntoani. Veto crossfit salille oli kova, mutta toisaalta toivoin saavani harjoitella vähän lähempänä kotia aikatauluongelmien takia. Loppujen lopuksi päätöstä asiaan helpotti, kun OMT-terapeutti huomasi lantioni olevan ihan jumissa ja kierossa, josta johtuen polveni olivat kääntyneet sisäänpäin ja sääret ulospäin - kaikki johtui juoksusta. Vaikka olin mielestäni venytellyt paljon, niin en selkeästikään riittävästi ja oikeita paikkoja. Vaivoja minulle ei ollut tästä vielä tullut, mutta ennen pitkää olisin isoissa ongelmissa, jos en nyt hoitaisi asiaa kuntoon. "Pehmeämpää" harjoittelua pitäisi nyt siis ottaa ohjelmaan ja paljon.

Etelän yössä...

Nyt olen sitten käynyt lokakuusta asti paikallisella kuntosalilla ryhmäliikuntatunneilla: mm. bodybalance, pilates, bodypump, bodyattack. Kehonhuoltotunteja on viikossa ollut n. 2-3 ja lihaskuntotreenejä 2. Juoksua on tietenkin koko ajan myös ollut. Myös samoina päivinä, kuin muitakin treenejä. Eli aika paljon kahden tai jopa kolmen erilaisen harjoituksen päiviä on ollut. Mutta niistä on siis paljon ollut palauttavaa, kehoa huoltavaa liikuntaa. Pakko kertoa, että ensimmäisellä balancetunnilla en päässyt edes risti-istuntaan. Nyt jo sentään siihen, mutta lootusasentoon on vielä pitkä matka. Pilateksesta taas on ollut iso apu minulle niska-hartiavaivoihin! Suosittelen ja kannustan ehdottomasti kaikkia harrastamaan myös pehmeämpää kehoa huoltavaa liikuntaa!

Kyykkäämisestä sen sijaan tuli minulle vaiva. Vasemman polveni ulkosyrjän yläpuolella kipeytyi kohta, joka vaikutti koko polven liikkuvuuteen. Tämä ongelma tuli esille joulukuun alussa, juuri ennen lomamatkaamme. Siksi päätin, että lomalla vain olen, en juokse, enkä käy salilla. Annan paikkojen palautua kunnolla. Ensimmäisellä bodypump tunnilla loman jälkeen kuitenkin jouduin toteamaan, että vaikka lihakset olivat palautuneet ja levänneet, polvi ei edelleenkään kestänyt kyykkäystä. Kyykyt ovat nyt taolla ehkä pitkänkin aikaa.

Ja eihän ne ongelmat tietenkään yhteen polveen loppuneet. Olen tottunut siihen, että joka vuosi vuoden lopulla sairastan jonkin kunnon taudin. Yleensä on ollut jokin pahempi flunssa tms. Nyt sitten tulikin vähän vakavampi infektio, joka lähti ihan viattomasta korvakäytävän tulehduksesta. Korva kutisi kovasti ja unissasi kynsin korvaa ja sain aikaan ihorikon korvaan, josta sitten lähti tämä paha infektio, jota nyt koko joulun olen sairastanut. 

Infektion nimi on cellulitis. Infektio on syvällä ihonalaiskudoksessa ja sitä normaalisti hoidetaan sairaalassa suonensisäisin antibiootein. Minä en kuitenkaan halunnut lähteä sairaalaan, kun joulukin oli tulossa ja heti oireiden alkaessa olin itsekin jo osannut sairauden diagnosoida ja antibiootin siihen jo kotona aloitin. Eka kerran lääkärissä käydessäni olin ihan hyvissä voimissa ja itsekin uskoin, että kun hoito vahvoilla antibiooteilla päästiin niin nopeasti aloittamaan, niin se ei kerkiäisi lehahtaa kovin pahaksi. Mutta jo muutama tunti lääkärissä käynnin jälkeen vointi oli ihan toinen ja kivut kovat. Melkein jo lähdin sairaalaan, mutta keskustelin lääkärini kanssa ja hän nosti antibioottiannoksen korkeammaksi ja päätin kuitenkin vielä katsoa miten tilanne etenisi. Aamulla menisin kuitenkin uudelleen lääkäriin ja verikokeisiin.

Aattoiltana apu tuli kylmäpussista,
kun lääkkeillä ei kipuja saanut hallintaan

Sinnillä olen pärjäillyt joulun yli ja todettava on, että taudin eteneminen oli ihan oppikirjamaisesti nopea ja itse tauti todella raju. Joulupäivä oli vähän helpompi, mutta lähinnä vaan makoilin ja nukuin, koska aika paljon tuli univelkaa kipujen takia valvottujen öiden takia. Mutta... jos joskus minulle vielä tulee jokin sairaalahoitoa ja iv-antibiootteja vaativa sairaus, aion mennä kiltisti sairaalaan saamaan hoidon, edes alkuhoidon... Tämä siis lähinnä itselleni tänne muistukseksi! Vaikka kuinka olisi itse alan ammattilainen ja ymmärtäisi miten hoidetaan muita (!) ja miten oireita seurataan, niin itseään on kuitenkin ihan eri asia hoitaa. Minullakin meni kipulääkeannokset sekaisin, kun kovien kipujen takia en varmaan ollut ihan tolkuissani ja sekoilin laskujen kanssa. Sairaalassa näin ei olisi tapahtunut ja siellä olisin voinut saada kipuihin myös tuhdimpaa kipulääkitystä, joka olisi myös turvallisempaa käyttää, kuin nämä "normaalit" kipulääkkeet.

Tapaninpäivänä kävin korvalääkärin vastaanotolla, joka puhdisti korvan moskasta ja huuhteli pirtulla. Hän sanoi kyllä, että vaikka olisi hoidettu alussa suonensisäisesti, ei voi sanoa tai luvata, että taudinkulku olisi ollut yhtään helpompi. Tauti vaan on kova ja tuskallinen. Antibioottiannosta laskettiin tänään, joten voiton puolella ollaan! Tällä hetkellä näyttäisi siis siltä, että olisin saamassa voiton taudista tällä kotihoidollakin. Tämä tie on ollut vaikea, mutta olen kuitenkin saanut nyt viettää joulun perheeni kanssa. Sekin on jotain!

Joulu meidän perheessä on sujunut muutoin rauhallisesti ja lepposasti. Pakko kehua ihania poikiani, että ovat kyllä olleet joulun alla ja joulun aikaankin ihmeen kilttejä ja omatoimisia. Leikkineet ja pelanneet sulassa sovussa, eikä ylimääräisiä kätinöitä ole kuulunut. Tämä on kyllä lämmittänyt kipeän äidin mieltä!

Liikunnat on nyt siis liikututtu ja juoksut juostu tälle vuodelle. Ensi vuosi aloitellaan todennäköisesti varovaisesti kehonhuollon merkeissä sitten, kun ollaan tervehdytty tästä taudista. Varovaiset lenkit tulevat mukaan sitten pikkuhiljaa, kun vointi alkaa sen sallimaan. Antibioottihoito tulee todennäköisesti jatkumaan hyvän matkaa tammikuun puolelle.

Hieman minua nyt jo mietityttää huhtikuussa oleva ensimmäinen puolimaratonini. Mitenköhän käy nyt, kun tämä tauti tuli sotkemaan hyvässä vauhdissa olleen harjoittelun...? Joskaan juuri nyt en sitä jaksa murehtia... kaikki aikanaan!

Mukavaa loppuvuotta kaikille!

Joulupäivän iltana... meillä pelattiin ulkopelejä sisällä ;)

Kympille uusi ennätys Kempele-Z-Maratonilla

Kesän todennäköisesti viimeinen kymppi tuli laputeltua tänään kotikylässä Kempeleessä. Juoksu sujuikin mukavasti ilman isompia ongelmia ja uusi ennätys kirjattiin nyt lukemiin 56.18. 

Olin jo ajat sitten päättänyt, että tässä kotikisassa juoksen kympin enkä puolikasta. Syy tähän on se, että elokuussa yleensä näihin aikoihin on turhan lämpimät olosuhteet minulle puolikkaan juoksemiseen. Viikolla kuitenkin kun säätiedotuksia seurailin, alkoi mielessä itää, että ehkä sittenkin juoksen sen puolikkaan. Luvattiin nimittäin vesisadetta kisapäiväksi ja suht viileää keliä. Torstai-iltana varmuuden vuoksi join pari mukillista tankkausjuomaa, kun en sen kummemmin ollut kisaan valmistautunut, kun ei kympille tarvitse. Perjantaina käytiin pyöräilemässä puolikkaan reitti ja keli olisi silloin ollut täydellinen juoksuun: hienosta tihkusadetta ja pilviä. Lämmintä oli +18. Olin siinä vaiheessa täysin varma, että matka vaihtuu puolikkaaseen.

Lauantaiaamuun herätessä epäilys alkoi kuitenkin hiipiä mieleen, kun jo kahdeksalta aurinko paistoi täydeltä terältä ja lämmintä oli + 15 astetta. Säätiedotus olikin muuttunut hieman yön aikana ja sadetta ei olisi kisan aikana tiedossa, vähän myöhemmin kylläkin. Juostut hellekisat ovat varmaan jättäneet minuun jonkinlaiset traumat, koska juostuani Zeppeliiniin kisakansliaan, en hetkeäkään epäröinyt hakiessani numerolappua, että haluaisin sen vaihtaa puolikkaaseen. Hiki oli jo minulla jo tuossa vaiheessa... Samalla reissulla hain Squeezyn kojulta vähän täydennystä, koska urheilujuoma oli päässyt juuri loppumaan. Myös Squeezyn energia"pastillit" lähtivät mukaan, koska niitä olen tykännyt napostella joskus pitkiksillä.

Kisakansliasta sain ystävällisen palvelun ja hyvien juoksujen toivotusten lisäksi mukaani myös tuotepaketin kuten viime vuonnakin. 500 ensimmäistä ilmoittautunutta olivat oikeutettuja kyseiseen pakettiin. Paketin sisältö ei ollut pettymys tälläkään kertaa ja kyllä pitää ihan kehua, että missään muussa kisassa ei ole yhtä hyvää tuotekassia mukaansa saanut! Yleensähän kun ei saa yhtään mitään! Paitsi joissain kisoissa saa juoksupaidan kylläkin. Sekin on erittäin hyvä bonus juoksutapahtumaan osallistumisesta. Kylläpä vain Elovenat olivat kisan jälkeen kova sana välipalaksi ja nyt illalla on Tupla kummasti maistunut! :)

Kisapaikalle menin pojan kyydillä aika viime tinkaan. Sen verran ajoissa, että kerkesi Lidlistä hakea juomaa ja sitten vessareissu ja vielä pienet verryttelyvedot ottamaan ja tietenkin niin, että kerkesi tuttujakin tapaamaan. Sitten lähtöön, jossa lisää tuttuja. Yritin katsella juoksijoita myös sillä silmällä, olisiko sellaisia juoksijoita kenen peesiin voisi lähteä, mutta en löytänyt ketään. Hyvä fiilis oli lähdössä ja ei edes jännittänyt yhtään!

Ensimmäinen kilometri meni aika vauhdilla, koska oli alamäkivoittoinen. Tasoittelin sitten vauhtia ja juoksu tuntui hyvältä. Sen kun juoksin vaan menemään ja todella yritin keskittyäkin juoksemiseen, en siihen mitä kello näyttää missäkin vaiheessa. En halunnut, että ajatus karkaa yhtään muualle kuin juoksemiseen sillä hetkellä. Keli oli hyvä, ei ollut liian kuuma. Ainoastaan puuskittainen tuuli vähän antoi lisähaastetta juoksuun.

Parin kilometrin jälkeen koin sitten sellaisen deja vun. Takaa kuului sellaisia ääniä, että tuli tunne, että olen elänyt hetken aikaisemminkin. Äänet ei olleet sen kummempaa kuin miehen rykimistä ja yskimistä, mutta jotain tuttua siinä oli. Jatkoin kuitenkin matkaani asiaa sen kummemmin miettimättä. Ensimmäisellä juomapaikalla hörppäsin suuhuni tarjotun urheilujuoman ja kaadoin veden päälleni. Olin erittäin tyytyväinen itseeni, kun tämä kaikki meni ihan putkeen! Mielestäni en edes kävellyt, vaan kaikki tapahtui juostessa. Kehittymistä!

Muutoinkin olin tyytyväinen, koska juoksu vaan sujui ihan itsestään. Välillä katsoin sykemittarista keskiaikaa ja olin tyytyväinen. Ainut ongelma kisassa muodostui vaatevalinnastani. Laitoin Lidlistä ostamani juoksuhameen päälle ja seurauksena oli sitten mojovat hiertymät sisäreisissä. Huolimatta siitä, että laitoin reisiin vaseliinia, koska epäilinkin "lahkeiden" olevan liian lyhyet. Opetus: juokse kisat aina hyviksi todetuilla juoksuvaatteilla, vaikka ne olisivatkin jo viime vuonna hankitut ja useammat kisat jo käyneet! Sisäreidet olivat siis jo juostessa aika kivuliaat ja pelkäsin, että olen lopulta niin ruhjeilla, että verikin alkaa valumaan valtoimenaan.

Kotikisan "huono" puoli on se, että pitää olla skarppi ympäristön suhteen. Mies ja pikkupoika olivat matkan varrella pyöräillen useammassa paikassa kannustamassa ja en tietenkään halunnut missata heitä. Pojalle on pakko vilkuttaa. Ja mies oli kameran kanssa liikenteessä, joten hymykään ei olisi pahitteeksi. Vanhempi poikakin tuli kaverinsa kanssa vastaan ja tottakai piti yrittää näyttää "iloiselta".  Pikkupoika ei meinannut millään käsittää, miksi äiti aina jatkoi juoksua, eikä koskaan pysähtynyt kohdalle. Aina jäi huutelemaan äitiä perään, kun nähtiin. Ja yhden kohdan olen missannut täysin, enkä ole rekisteröinyt, että he ovat paikan päällä. Nimittäin puolinvälin kääntöpaikan.

Olin varmaan niin onnessani, kun pääsi kääntymään jälkimmäiselle puoliskolle, koska en ole ympäristöstä rekisteröinyt juuri mitään. Paitsi, että hetken päästä tajusin sen deja vun. Vastaan tuli tuttu mies, sama mies jonka kanssa Rovaniemen niin iki-ihanassa kesäsäässäkin juostiin lähes koko matka yhdessä! Ja taas juostaan...

Kuudes kilometri olikin sitten vaikein. Siihen sisältyi matkan kovin ylämäki. Oikeasti kirosin mielessäni ja teki mieli huutaa, että vihaan ylämäkijuoksua! Mutta mies ja poika olivat ylämäen päällä odottamassa. Ei auttanut kuin hymyillä ja vilkuttaa... Sitten taas vähän helpotti ja matka sujui normaalisti kohti huoltopaikkaa. Takaa kuului koko ajan tutut "äänet". Mietin vaan, että tuo ääni on kyllä pakko pitää takana. 

Toinen juomapaikka (siis sama paikka kuin edellinenkin) sujui yhtä mallikkaasti kuin ensimmäinenkin. Nyt vaan järjestyksessä vesi päälle ja Squeezy naamariin ja matka jatkuu sen kummempia miettimättä. Tässä kohdin ohitin pari juoksijaa, jotka lähes koko matkan olivat juosseet näköpiirissäni vähän etäämmällä. Hyvin menee! Mutta se ääni seuraa minua edelleen... Juoksu kulki muuten hyvin, mutta taas seuraavassa ylämäessä, joka oli alikulun ylämäki, tuntui että vauhti taas hiipuu. Hitto, että mie edelleen inhoan ylämäkiä! Alamäet on paljon mukavampia. Niitä osaan sentään juosta! Ja se ääni kuului vieläkin tuossa jossain minun selän takana...

Enää vajaa 2 km maaliin ja hymy ei hyydy!

Kokonaisuutena olin ollut tyytyväinen juoksuun. Olin edelleen ohittanut muita juoksijoita. Olin myös ihan varma, että nyt alittuu tavoiteaika. Olin seuraillut sykemittaria ja se oli viimeiset kerrat näyttänyt keskivauhteja 5.27-5.29. Vajaa kaksi kilometriä ennen maalia taas vilkaisin ja vähän hätäännyin kun näytti keskiaikaa 5.30. Ajattelin, että nyt pitää juosta ja lujaa, että aika riittää. Sitten vaihdoin näytön tilaan, missä näkyy juokseva aika. Tajusin, että ei hemmetti, en millään kerkiä enää alittamaan 55 min! Matkaa reilu kilometri ja aikaa 5 min... No ei kai se auttanut kuin laittaa tassua toisen eteen ja yrittää kuitenkin. 

Viimeinen kilometri tai oikeastaan viimeiset kaksikin olivat aika rankkoja. Alussa ne olivat alamäki voittoisia, mutta nyt lopussa päinvastoin. Yritin kovasti, mutta ihan hillittömään loppukiriin en pystynyt. Edessä juoksi mies, jonka halusin ottaa kiinni. Rekisteröin, että takaa tuli myös joku joka pyrki ohi. Voi ei, se deja vu, se yrittää päässä ohi peesattuaan ensin koko kisan. Juoksija menikin ohi, mutta se ei ollut se mies keneksi luulin. Se deja vu olikin jäänyt jo johonkin! Edessä oli nyt kaksi miestä, jotka halusin ohittaa! Yritin kyllä, mutta en loppusuoran ylämäessä yksinkertaisesti jaksanut enää juosta kovempaa. Hävisin siis näille miehille hieman. Mutta tämän vanhan kisakumppanin voitin kuitenkin vähän isommalla erolla kuin viimeksi ;)

Maalissa!

Kokonaisuutena tämä oli hyvä juoksu, vaikka pieni harmitus jäikin tuon ajan suhteen. Mutta ennätys parani 2 min ja siihenhän ei kuitenkaan voi olla tyytymätön! Erityisen tyytyväinen olen omaan suoritukseeni juomapaikoilla, koska nyt jälkeen käyriä tarkastellessakin, ne ovat menneet tosi hyvin! Vauhti ei ole hiipunut juuri yhtään. Tässä asiassa jos jossain olen nyt ihan eri tasolla kuin esim. viime vuonna, jolloin yleensä aina vedin juomat vaan henkeen ja sitten yskin kauan aikaa :) 

Kempele-Z-Maratonilla on myös aina erittäin hyvät arvotapalkinnot ja tänä vuonnakin maalissa nostin numeron arpalaatikosta. Kävin Zeppelinin kisakansliasta lunastamassa voiton, joka oli sateenvarjo. Niitähän tarvitsee aina! :)

Jatkoa ajatellen mieltä jää vähän kaivelemaan, kun tavoiteaikaa kympillä edelleenkään en ole saavuttanut. Myöskään puolikkaan suhteen en hirveän toiveikas ole tavoitteen saavuttamisen suhteen, koska se tarkoittaisi sitä, että kolmen viikon päästä minun täytyisi juosta kaksi samanlaista kymppiä putkeen, minkä tänään juoksin. En jaksa uskoa, että ihan samaa tahtia pystyn puolikkaalla kummatkin kympit juosta. Mutta jos ei muuta, niin ainakin uutta ennätystä lähdetään Leviltä hakemaan! Vähempään en tyydy! :) Näissä positiivisissa ja odottavissa ajatuksissa kohti Leviä ja Ruskamaratonia!