Move Maraton - onnistuminen

Äiti ja poika

Rovaniemen kympiltä alkanut vähän tiiviimpi kisaputki päättyi eilen Iissä Move Maratonin varttiin. Tuloksena oli hyvä ja helpottunut mieli.

Suunnittelin vielä viikko sitten juoksevani puolikkaan, mutta koska poika päätti osallistua juoksutapahtumaan myös, päädyttiin juoksemaan kuitenkin vain vartti. Poika ei ole pitkiä lenkkejä juossut ollenkaan, joten puolikas olisi ollut varmaan liian pitkä matka näin yhtä-äkkiä juostavaksi.

Itsellä kisaviikko oli hyvin rauhallinen harjoitusten suhteen. Ainoastaan maanantaina tein 3 min vetoja. Hyvin tukkoisilla reisillä... Edellisen päivän yleisurheiluhullutukset olivat saaneet lihakset ihan tukkoon ja pakkolepo jaloille oli edessä. Lauantaihin asti. Viikolla jalkoja hoidettiin akunpunktiolla sekä fysioterapeuttini opetti minulle myös hyviä, varsinkin takareisiä avaavia pumppaavia venytysliikkeitä kuminauhan avulla. Ja täytyy sanoa, että päivittäin tehtynä huomasi kuinka hommasta todella oli apua!

Kisa-aamuna kävin kevyen muutaman kilometrin mittaisen lenkin hölkyttelemässä. Jalat tuntuivat hyviltä. Ruoka minulle tuttuun tapaan ei maistunut, banaanilla, urheilujuomalla ja Gainomaxilla mentiin. Väkisin ei voi syödä. Matkalla Iihin poikkesimme ensin Haukiputaalla viemässä pienimmän pojan Anna-Leenalle hoitoon. Iissä olimme jo hyvissä ajoin numerolapun haussa ja paikkoihin tutustumassa. Jäi myös hyvin aikaa jututtaa tuttuja, verkata ja venytellä. Avata niitä takareisiä.

Startti oli kello 14.00. Sekä vartin että puolikkaan juoksijat lähtivät matkaan yhtä aikaa. Ilma oli hyvä. + 16 astetta, aurinko paistoi, viileä tuuli. Lähdimme aika takaa liikenteeseen ja alussa ruuhka oli aikamoinen. Kovin kovaan aloitukseen ei ollut mahdollisuutta, mutta ei sillä niin väliä ollutkaan. Heti alussa bongasin pari vanhempaa herrasmiestä, oman kylän juoksijoita, joiden tiesin olevan hyviä vauhdinpitäjiä. Sanoin pojalle, että yritetään pysyä heidän kannoillaan, niin varmasti tulee hyvä aika. Helposti pysyimmekin heidän vauhdissa, minä olisin halunnut jopa mennä vähän lujempaa, mutta maltoin mieleni.

Mutta sitten ennen viiden kilometrin kohtaa poika alkoi valittaa jalkaansa. Oire kuullosti penikkaoireelta. Viiden ja kuuden kilometrin välillä tämä mieskaksikko otti sitten meistä vähän kaulaa, kun meidän vauhti vähän hiipui. Poika sanoi sitten minulle, ettei pysty juoksemaan kipeällä jalalla minun tahtia, että jatka vaan omaa tahtia eteenpäin hän tulee perästä. Minulla taas  juoksu oli sujunut koko matkan todella helposti eikä mitään ongelmia ollut. Kilometrit olivat kuluneet jotenkin niin huomaamatta!

Poika jäi kyydistä ja jatkoin matkaani sitten yhden puolikasta juoksevan naisen kanssa, jonka kanssa jutusteltiin niitä näitä juostessa. En lähtenyt enää edes yrittää ottaa mieskaksikkoa kiinni, vaan tyydyin juoksemaan vähän rauhallisempaa vauhtia naisen kanssa. Urheilukentälle asti juostiin yhtä matkaa, mutta koska minun matka oli tulossa päätökseen, juoksin vähän reippaammin urheilukenttä kierroksen. Kyllä oli niin mukava juosta urheilukentän hyvällä ja vauhdikkaalla alustalla! Jo kenttää kiertäessä minulla harmitti, että matka päättyy kohta. Tosi mielellään olisin lähtenyt kiertämään vielä toisen kiekan. Voimia olisi ollut vielä vaikka kuinka. 

Juoksinko liian lujaa, kun poika sai otettua kuvan vasta minun mentyä ohi?

Tiesin jo kenttää kiertäessäni, että tulen pääsemään alle tunnin, minkä olin asettanut itselleni tavoiteajaksi. Kympin kohdalla olin ollut asiasta jo melko varma. Nyt olisi kympille tullut myös uusi ennätys. Pari minuuttia parempi, kuin mikä virallinen ennätys tällä hetkellä on. Kuuluttaja kuulutti minut maaliin ja kertoi myös ajan. Olin tosi tyytyväinen! Vartti meni aikaan 59.43. Omaa kelloa en ollut laittanut päälle heti lähtölaukauksesta, vaan vasta kun ohitin lähtöviivan, että saisin "todellisen" juoksuun käytetyn ajan. 5 sekuntia oli parempi tämä aika. Vauhti ei edelleenkään ole sitä mitä tavoittelen, mutta siitä huolimatta olen tyytyväinen. Tarvitsin nyt tämän tunteen: juoksu voi olla joskus myös helppoakin :)

Maalissa sitten odottelin maaliin saapuvaksi poikaani ja muutamaa oman kylän tyttöä. Ja sitten pian myös puolikkaan juoksijoita. Poika pääsi maaliin, mutta vaikeaa oli ollut juosta kipeällä kintulla. Harmitus oli hänellä kova, mutta eihän asialle mitään voi. Itselleni ei hieman palanutta päälakea lukuunottamatta tullut mitään vaivoja. Olo ei ollut sen kummempi kuin normi lenkin jälkeen :)

Kotona oltiin vasta illalla seitsemän aikoihin ja minä lähdin heti kotiin tultuani pyöräilemään naapurikylään kaverin luo syömään ja saunomaan. Sillä reissulla menikin sitten melkein aamuun asti. Maailmaa kun ei paranneta ihan hetkessä! ;) Kaiken kaikkiaan aivan loistava kesäloman aloituslauantai tästä päivästä muodostui!

Palauttavaa evästä! :)

Onnistunut harjoitus

Viime aikoina on ollut vähän epätoivoiset fiilikset. Miksi juoksu ei ole kulkenut toivotulla tavalla? En ole voinut käsittää miksi aikaisemmin vk-lenkitkin kulkivat lujempaa kuin tämän kesän kympin kisat...? Voiko helteellä olla niin suuri merkitys suoritukseen? Mieli on ollut aika ailahteleva kun näitä asioita on miettinyt. Kotonakin se on näkynyt ja välillä meinannut tulla vähän turhaa kipinöintiä sen takia, kun toinen tarjonnut omia muka hyviä teorioitaan ylikunnosta ym. 

Viikonlopun kisan jälkeen ajattelin, että vähän löysään juoksemista tällä viikolla. Se päätös piti kaksi päivää. Eilen oli pakko jo päästä kevyelle hölkyttelylle ja tänään oli vuorossa tv-reipas 50 min + alku- ja loppuverkat. Ja tänään juoksu vaan kulki! Ei mitään tietoa viime aikojen ongelmista, jalka nousi keveästi ja haluja olisi ollut kovempaankin juoksuun. Juoksu oli niin helppoa!

Olin säätänyt sykemittariin harjoituksen valmiiksi. 10 min alkuverkat. 50 min veto max anaerobisen sykkeen tuntumassa + loppuverkat. Sää: +16 astetta, aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, reipas viileä tuuli. Hyvä juoksukeli. En aikonut seurata vauhteja ollenkaan. Enkä juuri muutenkaan katsoa mittaria, kuullostella vaan jos se hälyyttää sykkeistä. Ei hälyyttänyt. Annoin vaan mennä. Kun olin juossut jo hyvän matkaa Tupoksen risteyksestäkin ohi, tuli mieleen, että kyllä minä varmaan aika hyvää vauhtia olen juossut, kun näin pitkällä olen. Puolessa välissä vetoa käännyin sitten takaisin kotia päin. Sykkeet eivät olleet hälyyttäneet kertaakaan ja juoksu oli aivan älyttömän helppoa. 

Kun vetoa oli jäljellä n. 12 min, sykeraja ylittyi ensimmäisen kerran. Silloin ajattelin, että ei haittaa, loppu saa mennäkin ihan reippailla sykkeillä . Mittari ilmoitti vedon loppuvaiheessa kymmenennen kilometrin vauhdista.  Huomasin, että olin juossut kympin verkkojen kanssa 58 minuuttiin. Eli lenkin vk-osuus on täytynyt mennä nyt todella mukavaa vauhtia! Loppuverkat enimmäkseen kävelin kotiin takaisin. Sykkeet meinasivat nyt helposti nousahtaa vähän turhan korkeiksi hölkätessä.

Purettuani tiedot koneelle mukavaa dataahan sieltä löytyi. Olin juossut 50 min aikana 9,1 km. Kymppi olisi mennyt nyt n. 55 minuuttiin.  Vk-osuuden keskisyke vain 158, eli kovatehoinen harjoitus tästä tuli niinkuin pitikin.

Harjoituksen data: Tv-reipas 50 min verkat 11.07.2013 17:29

Mutta edelleen tässä on paljon mietittävää. Mitä olen tehnyt kisoissa väärin? Miksi juoksu on ollut  niin vaikeaa? Pitääkö minun jatkossa kisoihinkin laittaa sykemittariin sykerajat ja juosta ainakin reilu puolet niiden mukaan ja sitten antaa vaan mennä? Toisaalta en kyllä kisoissakaan koskaan mitenkään rynnimään lähde, vaan enemmän olen sellainen rauhallinen taivaltaja. Vai kannattaako näitä edes miettiä? Juoksen vaan menemään ja hyväksyn sen, että aina ei kulje...?

Tänään kulki. Vaikka oli vain harjoitus kyseessä, joka ei ollut edes mitenkään rankka. Minä todella tarvitsin tämän onnistumisen. Epätoivoinen fiilis on nyt hetkeksi historiaa. Alan jo kohta uudelleen uskoa siihen, että se kahden tunnin raja puolikkaalla on ehkä mahdollista vielä alittaa tällä kaudella... :)

Rantalakeusjuoksu - peltojen keskellä auringonporotuksessa

Heräsin lauantaihin erittäin hyvin nukutun yön jälkeen. Kymmenen jälkeen aamupäivällä oli vielä pilvistä ja mittari näytti + 16 astetta. Sama pilvisyys jatkui vielä iltapäivällä. Kerkesin jo ajatella, että ihanaa, illalla saa juosta pilvisessä viileässä kelissä. Mutta kissan viikset! Ennen neljää alkoi pilvet rakoilemaan ja aurinkohan se kohta möllötti pilvettömältä taivaalta niin iloisena tai enemmänkin vahingoniloisena. Aurinko selvästi vainoaa minua...

Suurin osa ihmisistä on  varmasti iloisia auringonpaisteesta eivätkä yhtään ymmärrä, kun minä aina toivon pilviä ja tihkusadetta. Mutta yrittäkää ymmärtää, että jos edes kerran saisin sen kokea tänä kesänä kisapäivänä, niin olisin tosi iloinen. En missään tapauksessa toivo kenellekään huonoja lomakelejä, mutta toivoisin itselleni edes kerran inhimilliset olosuhteet kilpailupäivänä. Vai olenkohan vaan yksinkertaisesti niin huono, etten pysty kunnon suorituksiin normaaleissa Suomen kesäolosuhteissa? 

Rantalakeusjuoksun lähtöpaikka oli peltojen keskellä Lumijoen puolella. Sinne meidät kuljetettiin bussikyydillä. Matka (10 km) juostiin yhteen suuntaan kevyenliikenteenväylää pitkin Limingan keskustaan. Juoksu oli minulle vaikea. Paljon vaikeampi kuin viikko sitten Rovaniemen juoksu, vaikka Rovaniemellä oli vieläkin kuumempi. Vannoin itselleni, että en IKINÄ ENÄÄ juokse helteellä. Sain elämäni ensimmäisen palleakrampin ja aivan hirveän vaikeahan sen kanssa oli juosta. Monta kilometriä meni ihan löntystäessä. Jos ei oltaisi oltu siellä peltojen keskellä, keskellä ei mitään, olisin varmaan keskeyttänyt.  Mutta onneksi on tuota sinnikkyyttä... Kanssakilpailijalla oli myös vastaavia ongelmia juoksun aikana, häntä vähän yritin neuvoa, kun tuntui, että kivun takia jää sinne tien päälle. Sai ilmeisesti krampin menemään ohi, kun myöhemmin ohitti minut kuitenkin.

Sitten n. 8 km kohdalla juoksu taas alkoi sujumaan. En tiedä menikö kramppi ohi vai mitä, mutta oli taas ihan helppo juosta. Viimeisen kilometrin aikana sain myös juostua edellä juoksevia kiinni ja yhden ohituksenkin sain tehtyä. Maalissa olin ajassa 58.33. Aikalailla samaa tahtia kuin viikko sitten. Sähköistä ajanottoa ei ollut, joten nettoaikaa ei mitattu. Vähän kyllä ihmettelen, miten pystyin tuohonkin aikaan noiden vaikeuksien kanssa. Olin ihan varma juostessa, että nyt tulee kaikkien aikojen pohjanoteraausjuoksu...

Tyytyväinen en ole suoritukseen, mutta en nyt hirveän pettynytkään. Vaikka juostessa vannoin, ettei enää ikinä hellejuoksua, niin muutama minuutti maaliintulon jälkeen jo suunniteltiin seuraavaa kisaa Move Maratonia, joka on parin viikon päästä. Oli helle tai ei. Kovin äkkiä ne vaikeudet unohtuu... :) Silloin aion sääsolosuhteista riippuen juosta joko vartin tai puolikkaan.  ExtremeRun aika varmasti jää minulla väliin, kun pitää lähteä lomailemaankin perheen kanssa. Seuraava kymppi on todennäköisesti vasta elokuussa Kempeleessä ja silloinkin aika varmuudella joutuu lämpimissä olosuhteissa juoksemaan. Miten saisinkin itseni toimimaan niin, että juoksu lämpimässä sujuisi ongelmitta...?

Rantalakeusjuoksusta jäi kaikkinensa kuitenkin positiiviset fiilikset. Mukava oli nähdä jälleen juoksukavereita ja jutustella uusien tuttavuuksienkin kanssa. Järjestelyt olivat hyvät ja ihmiset olivat ystävällisiä. Ainut ehkä mikä olisi voinut olla toisin, niin noinkin kuumalla ilmalla vesipisteitä olisi voinut olla edes yksi enemmän. Edes sellainen mistä olisi voinut kaataa vettä päälleen. Jatkossakin aion tapahtumaan osallistua, jos vain tapahtuma sopii aikatauluihin.

Ensi viikolla ajattelin vähän löysäillä juoksun suhteen, kun nuo sykekäyrät vähän pistävät miettimään, että olenkohan ihan kunnolla palautunut, kun ihan en näyttänyt nyt saavan itsestäni irti kaikkea... Vai vaikuttiko kramppi asiaan vai mikä... Mutta joka tapauksessa ensi viikolla ajattelin palailla vähän CrossFitin maailmaan ja harjoitella ainakin leuanvetoja sekä punnerruksia. Ja siihen lisäksi keksiä itselle joitain mukavia metconeja :)

Helteinen kymppi Rovaniemi Marathonilla

Tämän kesän toinen kisani oli entisessä kotikaupungissani Rovaniemellä, jossa alunperin minun piti juosta puolimaraton. Hellettä lupaava sääennuste kuitenkin pakotti minut vaihtamaan matkan kymppiin jo alkuviikosta, koska vastaavaa en halunnut kokea, mitä koin Terwalla kuukausi aiemmin. Ja hyvä että vaihdoin! Keli oli vieläkin raaempi kuin Terwalla! Lauantaiaamuun herätessä mittarissa oli jo yli 20 astetta ja kolme varttia ennen kympin starttia Sampoaukion (vai Lordiaukion?) mittari näytti + 24 astetta. 

Verkkasin aika pitkät verkat, mutta suurimman osan kävelin, koska ilma oli mikä oli. Jo verkatessa sykkeet näyttivät nousevan aika helposti korkealle. Lähdin ennen omaa starttia kannustamaan maratoonarit matkaan. Iso hatunnosto niille sisseille, jotka tuossa kelissä pitkälle hölkälle lähtivät! Minä en varmaan olisi puolikkaastakaan selvinnyt näissä olosuhteissa.

Oma juoksu-urakka alkoi vartti maratoonareiden jälkeen. Lähdin aika rauhallisesti taivaltamaan matkaa. Olin tietoinen, että täysin mahdoton on mihinkään kovin kummoisiin suorituksiin päästä tänään. Ajattelin, että kunhan alle tuntiin saisin kuitenkin kympin hölkättyä. Ensimmäiset 5 km menivätkin ihan mukavasti ilman mitään vaikeuksia. Mutta sitten alkoi helle pehmittää päätä. Taivallus muuttui aika tuskaisaksi ja kyllä piti hammasta purra, etten olisi alkanut kiroilemaan. Olin etukäteen ajatellut, että ihana juosta entisessä kotikaupungissa ja katsella tuttuja maisemia ja fiilistellä, mutta eipä näitä ajatuksia sitten juostessa käynyt edes mielessä...

Join joka juomapaikalla, joita oli kympilläkin neljä. Keli oli niin vaativa, että pakko oli juoda joka pisteellä. Viileämmällä kelillä olisin juonut ehkä vain kerran. Rauhaisaa tahtia kohti maalia matka jatkui ja jälleen huomasi sen, kuinka saa lisää voimia, kun ohittaa selkiä. Loppumatkalla en ohittanut kuin yhden naisen, mutta muutaman miehen pääsin ohittamaan. Mutta vastaavasti myös yksi nainen tyttärensä kanssa ohitti minut loppukilometreillä. 

Viimeinen mäki oli hyydyttävä. Hölkkäsin sen ylös hyvin rauhalliseen tahtiin. Samaa matkaa minun kanssa melkein koko matkan juossut herrasmies oli siinä vaiheessa minua vähän edellä, mutta taisi hyytyä siinä mäessä. Mäen jälkeen otin loppukirin ja voitin hänet lopulta ilmeisesti 7 sekunnilla :) Maalissa olin ajassa 58.18 (netto). Tulos on uusi ennätys, joten ei voi olla kuin tyytyväinen päivän suoritukseen! Sijoitus oli 13. Fiilikset ovat kyllä olleet ihan huiput! Kaikkinensa todella onnistunut kisareissu ja aion kyllä osallistua jatkossakin entisen kotikaupunkini juoksuihin.

Sykkeitä en seurannut koko kisan aikana. Menin vaan tuntemusten mukaan. Nyt kun purin sykekäyrän koneelle, niin aika hurjia lukemia siellä kyllä oli! :) Maksimisykekin meni uusiksi. Aikaisemmin 183, nyt loppuspurtissa 187! Keskisyke 171. Juoksun data: Rovaniemi Marathon 29.06.2013 12:13

Kaupungissa oli samaan aikaan myös Jutajaiset sekä Kultavaskooliturnaus. Paljon oli siis porukkaa liikenteessä. Jutajaisia ajatellen sääkin oli täydellinen. Urakan jälkeen palautumisen kanssa minulla ei ollut mitään ongelmia. Olin heti juoksun jälkeen valmis jo lähtemään jatkosuoritukseen, tutustumaan kotikaupungin kulttuuri- ja yöelämään. Saunaa ja hyvää ruokaa tietenkin ensin! Loppujen lopuksi jaksoinkin sitten ihan aamuun asti. Eli kokonaisuutena huikea suoritus! Kunto alkaa olla siis pikkuhiljaa kohdillaan ;) 

Näistä fiiliksistä on nyt hyvä jatkaa seuraavaan koitokseen, joka onkin jo ensi viikonloppuna Rantalakeusjuoksu Limingassa. Kympin uunituoretta ennätystä lähdetään silloin laittamaan jälleen uusiksi. Toivotaan, että pikkuhiljaa alkaisi jo myös tavoitelukemat paukkumaan! Niin, ja sitä hellettä en toivo edelleenkään. Toivottavasti ei mene syksyyn asti, ennen kuin tuo toive täyttyy!

Muutakin elämää kuin juoksemista

Viime viikko oli edelleen hyvin kevyt viikko. Ainoastaan alkuviikosta kävin tekemässä pidemmän vk-harjoituksen. Harjoitus sujui hyvin, vauhti oli hyvä ja sykkeet pysyi matalalla. Kävi mielessä, ettei miksei näin voinut olla myös Terwalla?! Mutta se juoksu on nyt jo juostu ja ajatukset ovat suuntautuneet jo seuraavaan kisaan.

Ennen seuraavaa koitosta pojan Särkänniemi Cup katkaisi arjen ja myös harjoittelunkin oikeastaan ihan sopivasti. Olen kulkenut mukana kaikilla pojan pidemmillä turnausreissuilla. Tällä kertaa olin mukana joukkueen huoltajana ja majoitus oli koulumajoituksessa luokan lattialla. Ihan hyvin se sujui, vaikka tähän asti olenkin yöni nukkunut hotellin sängyssä näillä pelireissuilla.

Perjantaina saatiin nauttia runsaasta vesisateesta ja isoista lätäköistä kentällä. Eihän se olisi mikään turnausreissu, jos ei edes yhtenä päivänä vettä sataisi. Lauantaina oli vain yksi peli ja sitten iltapäivällä Särkänniemeen. Pojilla taisi enemmän ollakin Särkänniemi mielessä, kuin päivän peli... Ei oikein peli tahtonut luonnistua, kun mielessä taisi jo pyöriä huvipuiston houkutukset hetken päästä.

Minäkin uskaltauduin vemputtimiin ja oli kyllä pojan ilme näkemisen arvoinen, kun näki että äiti istuu Tornadon kyydissä ja juuri tuli kieputusmatkalta ja ihan hymy huulilla kaiken lisäksi. Seuraava ihmetyksen aihe pojalle oli, kun äiti kävelee vastaan hattara toisessa kädessä ja toisessa pehmis. En osannut päättää kumpaa halusin enemmän, joten valmennustiimin kannustamana otin molemmat... ;) Mutta... omaksi yllätykseksi Särkänniemessä oli hauskaa ja ilman rohkaisevaa ja loppuun asti kannustavaa valmennustiimiä, en minäkään ikikuuna päivänä olisi niihin laitteisiin astunut! :)

Unikeko

Kaikkinensa reissu meni oikein mukavasti ja poikien kanssa pärjäsi erittäin hyvin. Hyvin kasvattetuja poikia ihan normaaleilla vinkeillä varustettuna. Oma poika oli porukan unikeko. Perjantaina hän väsähti (äidin petiin) jo puoli kahdeksalta illalla ja nukkui 12 h putkeen. Viimeinen yökin meni äidin vieressä nukkuessa. Eivätkä toiset edes kuittailleet pojalle asiasta. Mietin vaan miten olisi pojan käynyt, jos äiti ei olisi ollut mukana ja äidin peti ollut käytettävissä...? Mihinköhän olisi nukahtanut? :)

Minäkin käyttäydyin oikein hyvin pelien aikana. Ainoastaan kerran sunnuntain pelissä pelasin kentän laidalla paremmin kuin poika kentällä. ;)

Sunnuntaina meni puolille öin, kun oltiin kotona. Maanantaina taas normaaliin arkeen kiinni ja myös takaisin treeniohjelman pariin. Tonnin vetoja tein urheilukentällä, jossa oli taas jälleen kerran ruuhkaa. Vaikka Tampereella en käynyt lenkillä enkä tehnyt yhtään mitään, niin silti oli kroppa aika "hakattu". Tulihan toki käveltyä paljon ja kannettua laukkuja ym. Tai ehkä se johtuikin siitä lattialla nukkumisesta?

Eilen oli juniorin viimeinen jalkapallokoulutreeni. Myös vanhempien toivottiin osallistuvan. Pelattiinkin lapsukaisia vastaan ja lopussa oli rankkarikisa. Vanhemman täytyi olla maalissa torjumassa oman lapsen laukaus. Pakko sanoa, että meidän pieneltä pojalta lähti sellainen tykki, että en ihan oikeasti olisi pystynyt sitä torjumaan! :) Taitaa olla jalkapallo niin verissä, että samalla harrastuksella jatketaan tulevaisuudessakin. Hyvä niin! Mutta poika on myös aika nopsa kinttuinen, joten yleisurheiluakin meidän täytynee jo tänä kesänä kokeilla. Siis jos poika haluaa... Hän kun on vasta 4 vuotias.



Pikkumies, jolla on jo kova potku

Treenien jälkeen yritin ensin pojan kanssa lenkille. Hän pyörällä ja minä juosten, mutta jo reilun kilometrin jälkeen piti kääntyä takaisin. Poika taisi olla jo niin väsynyt, että vain kiukutteli. Isot pojat olivat vielä kotona, mutta olivat lähdössä kalareissulle. Suostuivat kuitenkin pihalla pikkuveljeä leikittämään sen aikaa, kun tekivät lähtöä, että minä sain hölkytellä kotitiellä reilun puolen kilometrin lenkuraa. Ihan mukavan palauttavan treenin siitä sainkin aikaiseksi.

Tänään on ollut lepopäivä. Huomenna olisi Iissä Illin vitonen, jonne olin miettinyt osallistua. Mutta saapi nähdä nuo aikataulut sitten ja sekin, että kuinka sitä on huomenna taas illalla väsynyt... Ja kun Juhannukseksi on pakko käydä kaupassakin... Ehkä juoksen täällä kotikylässä tutuilla reiteillä viimeistelevän vitosen puolimaraton vauhtia. Rovaniemi Marathon kun on jo viikon päästä! Eli valmistautuminen siihen on nyt jo käynnissä.

Oikein ihanaa ja ennenkaikkea turvallista Juhannusta kaikille!

Kevyt viikko

Harvinainen viikonloppu eletty: ei yhtään harjoitusta koko viikonloppuna. Aikataulut olleet tiukat ja lauantain työpaikan kesäjuhlat vaikuttivat harjoittelemiseen. Mutta toisaalta olen oikeastaan koko viikon ollut aika väsynytkin, joten kevyempi viikko tuli varmasti tarpeeseenkin.

Tiistaina taas tuttuun tapaan olin treenamassa urheilukentällä poikien treenien aikaan. Nyt vaan oli kenttä täynnä myös jalkapallokoululaisia sekä heidän vanhempia. Ensin vähän epäröin, että viitsinkö mennä juoksemaan, kun porukkaa kentällä oli niin paljon, mutta pojan joukkuekavereiden vanhemmat kannustivat, että tottakai menen ja teen aiotun treenin. Ja kyllähän ne vanhemmat sieltä radalta älysivät väistää, kun sinne juoksemaan menin. Tein lyhyitä intervalleja 6 x 200 m veto, 100 kävelypalautus ja 100 m hölkkä. Loppuun minulla oli tarkoitus tehdä crossfit harjoittelusta poimimani metcon 800 m juoksua, 400 m takaperin juoksua, 800 m juoksua ja 400 m takaperin juoksua. Mutta niin paljon minulla ei ollut pokkaa, että siellä ihmispaljoudessa olisin alkanut takaperin hölkkäämään. Korvasin tämän osuuden sitten muunlaisella harjoituksella, askelkyykkyjä, hyppyjä, kyykkyjä, portaissa juoksua ja loikkia...

Pikkumieskin tuli treeniensä jälkeen äidin kanssa juoksemaan.

Seuraava treeni oli torstaina ja se alkoi pk-hölkyttelyllä pururadalla. Sain lenkille myös seuraa, kun pojan joukkuekaverin äiti sattui lenkille yhtä aikaa. Juoksuhan kulki yhdessä juostessa ihan huomaamatta, kun samalla sai siinä jutustella niitä näitä.











Juoksun päälle olin suunnitellut mielestäni loistavan metconin, mutta mieheni ei ollut ollenkaan innostunut asiasta. Pojallani on sellainen n. 20 kg:n harjoittelusäkki jota voi hyödyntää hyvin monipuolisesti erilaisissa harjoituksissa. Olin suunnitellut juoksevani se harteilla kotiteillä 550 m lenkuran, päälle 12 kahvakuula svingiä ja 10 burpeeta. Pyysin että mieheni tulisi ottamaan kuvia treenistä, mutta eipä hän kehdannut tulla edes pihalle yhtäaikaa. Hänen mielestään minun olisi pitänyt mennä metsään piiloon juoksemaan... No enpä mennyt, vaan tein mitä aioinkin.











Treeni oli kyllä loistava! 20 kg harteilla kyllä tuntui, mutta ei paha ollenkaan. Kevesti pystyin vaihtelemaan säkkiä olalta toiselle. Tein vain yhden kiekan ja aikaa kului 5:41. Seuraavalla kerralla voisi tehdä kaksi kiekkaa. Myös muunlaiset harjoitukset on suunnitelmissa, eli miehen on jatkossakin pakko vaan tottua mitä erilaisempiin treeneihin. ;)

Perjantaina olin suunnitellut meneväni Iihin juoksemaan maastovitosen, mutta tiukat aikataulut eivät antaneet myöten ja toisaalta olin perjantai-iltana niin rättipoikkiväsynyt, ettei olisi ollut järkeä edes lähteä juoksemaan. Lepoa siis ja aikaisin nukkumaan.

Lauantai kului ensin pojan jalkapalloturnauksen merkeissä ja sitten oli tiedossa juhlia. Onneksi kuitenkaan seurauksena ei ollut haikea huominen, vaikka pikkutunneille asti meni. Hauskaa oli, se on pääasia!

Ensi viikollakaan ei ihan normaaliin harjoittelurytmiin edelleenkään päästä, koska torstaina suunnataan kohti Tamperetta Särkänniemi-Cuppiin. Siellä kuluukin mukavasti jalkapallon parissa koko loppu viikko ja päästäänhän me huvittelemaan Särkänniemeenkin!

Palautumista, hellettä ja juhlia

Helle on hellinyt meitä Terwan jälkeenkin ja kesä tuli sitten yhdessä hujauksessa. Fiilikset ovat olleet juoksusta ihan hyvät, mutta väkisinkin on tullut mietittyä, tuliko lähdettyä olosuhteisiin nähden kuitenkin liian innokkaasti liian kovalla vauhdilla matkaan... Mutta juoksu on juostu ja seuraavaan koitokseen ovat jo ajatukset kääntyneet. Tässä välissä saatan käydä ehkä Iissäkin vitosen pyrähtämässä, jos vain aikataulut sen sallivat. Kiire on meinannut viime aikoina olla välillä aikamoinen...

Palautuminen puolikkaalta minulta on sujunut nopeasti. Jo tiistaina olin ensimmäisellä keveällä hellelenkillä pururadalla poikien treenien aikaan. Jaloissa ei mitään ongelmia. Ainut ongelma on ollut se, kun olen jostain syystä huono syömään kisojen jälkeen. Maanantaina myöhään iltapäivällä töissä vointi meni vähän heikoksi, kun olin kasviskeitolla yrittänyt koko päivän pärjätä. Normaalisti olisinkin pärjännyt, mutta kun taustalla oli aikamoiset energiavajeet. Olin toki palautusjuomia nauttinut kisan jäljiltä, ne menee alas, mutta ruuan kanssa on toinen juttu. Jotenkin ruoka vaan ällöttää. Vähän väkisin olin syönyt edes jotain.

Torstaina käytiin juoksukouluporukan kanssa pikku lenkki ja edelleen helteisissä olosuhteissa. Juoksu sujui mukavasti, ei ongelmia. Jalat minulla siis säästyivät puolikkaalla ilman mitään vaurioita, yksi pikkukynsi ehkä taitaa lähteä ajan kanssa, ei muuta.

Perjantaina oli töiden jälkeen ohjelmassa valmistujaisjuhlia. Ja vasta silloin minulla alkoi ruokahalu olla normaalilla mallilla. Herkut upposi kyllä ongelmitta! Illalla kotona tein hieman pihahommia ja sitten hain äitienpäivälahjaksi saamani kahvakuulan ja treenailin sillä niin kauan kun öttiäiset antoivat minun  olla suht rauhassa. Lopulta oli pakko luovuttaa, kun hikinen iho taisi houkutella koko kulmakunnan sääsket meidän pihalle. 

Lauantaina juhlahumu jatkui. Aamulla ensin matka suuntasi kirkkoon, missä yksi pojistani sai peruskoulun päästötodistuksen. Todella upeita musiikkiesityksiä olivat oppilaat sinne harjoitelleet! Loppupäivä meni hyvän ystäväni pojan ylioppilasjuhlissa, jonne olin lupautunut auttamaan järjestelyissä. Oli kyllä niin ihanat ja lämminhenkiset juhlat! Ja juhlapaikkana toimi aivan ihana paikka meren rannalla! 

Tänään sunnuntaina lähdin sitten heti aamupalan jälkeen pyöräilemään kaupunkiin. Lähdin hakemaan autoani, joka eilisten juhlien takia jäi työpaikalleni. Ensin ajattelin juosta matkan, mutta mittari näytti jo aamulla melkein 30 astetta, joten päädyin kuitenkin pyöräilyyn. Hain auton kaupungista ja lähdin heti sitten pyörän kotiin tuotuani urheilukentälle. Urheilunkenttä oli ihan autio. Tarkoituksena oli tehdä CrossFit harjoittelusta poimimani metcon: 10 x (100 m juoksu + 10 burpee). Burpeet  voivat aiheittaa ihmisissä aina vähän hilpeyttä, joten minulle sopi oikein hyvin, että olin kentällä yksin. Mutta eipäs kaikki mennytkään niinkuin piti. Metcon kutistui 4 x (100 m juoksu + 10 burpee).

Tuli monta ongelmaa, joista vain yhden sain ratkaistua. Nimittäin polvet kolahtivat burpeissa aina startaniin ja ekan 10 jälkeen ne olivat jo rikki. Tämän sain ratkaistua, että laitoin mukanani olleet pikkupyyhkeen aina seuraavilla kerroilla maahan suojaamaan polvia. Mutta kämmenet... Ne eivät myöskään tykänneet karkeasta startanista ja äitiyvät todella kipeiksi. Pelkäsin, että niihin tulee mojovat rakot. Hanskat olisi pitänyt olla kädessä käsiä suojaamassa. 

Käsien ja myös treenin aikana tulleen päänsäryn takia jouduin keskeyttämään harjoituksen jo neljännen sarjan jälkeen. Mutta vahingosta viisastuu, jatkossa parempi ja suojaavampi varustus ja ehkä kolmenkympin helteessä kannattaa harkita mitä tekee ;) Mutta hauskaa oli silti! Nyt illalla kädet edelleen punoittavat ja ovat arat, mutta ilmeisesti rakoilta säästyn! 

Uusi viikko on alkamassa ja treenimäärät jäänevät edelleen normaalia pienemmiksi. Nyt ei ole syynä palautuminen urheilusuorituksesta, vaan ensi  viikonloppuna on edessä taas juhlimista ja se saattaa sunnuntaina sitten vaatia veronsa...