Ennätysvauhdissa Terwalla, mutta niin kaukana tavoitteesta

Terwamaraton aamuun herätessäni aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta tottakai! 

Ilmojen haltija päätti sitten olla toteuttamatta minun ja monen muun toiveen puolipilvisestä, suht viileästä ja tihkusateisesta säästä. Lämpömittari näytti vielä kuitenkin alle 20 astetta, joten kerkesin jo ajatella, ettei tästä ehkä niin kuuma päivä tulekaan. Mutta optimistiset luuloni karisivat jo maratonin lähtöä katsellessani, kun kuulin jonkun ympärilläni taivastelevan, kun Edenin (?) mittari (auringossa) oli näyttänyt + 37 astetta....

Lähdin taivaltamaan matkaa yhdessä työkaverini Petrin kanssa. Hänelle sopi, että yrittää vetää minut alle kahden tunnin juoksuun. Alkumatka menikin mukavasti. Minulla oli koko ajan tunne, että voisi vieläkin lisätä vauhtia. Onneksi kuitenkin oli ruuhkaa aika lailla, joten ei tullut rynnittyä. Sykkeet pysyivät hyvällä tasolla. Mutta sitten tuli eteen varjoton taival ja suora auringonporotus. Patosillan ylämäessä sykkeet pääsivät nousemaan liian korkeiksi eivätkä sitten enää suostuneet laskemaan alas. Juoksu ei tuntunut pahalta ja laitoin vain sykkeet pois mittarin näytöstä. Mutta sitten järki voitti, etten voi juosta vastoin tiedossa olevia riskejä. Helle jo itsessään on riskitekijä ja se yhdistettynä lähes maksimisykkeisiin, niin ei hyvää luvassa.

Aikani kävin kamppailua ja pakko oli vaan höllätä vauhtia. Sykkeet eivät silti laskeneet. 8 km kohdalla kahden tunnin porukka otti minut kiinni ja juoksin hetken heidän kanssaan. Petrikin oli odotellut minua, mutta kun edelleen sykkeet paukuttivat, oli vieläkin höllättävä. Sanoin Petrille, että etenee omaa tahtia, minä tulen perässä omaa tahtiani. Kun kahden tunnin porukka meni menojaan ja minä edelleen kamppailin sykkeiden kanssa, otti se aika koville. Ajattelin, että keskeytän seuraavaan juomapaikkaan. Juoksu ei ehkä muutoin olisi ollut niin vaikea, mutta henkinen kamppailu ja tavoitteesta luopuminen tekivät siitä painajaisen. Ja jo alkumatkasta!

Kympin tolpalla olin 58 ja jotain. Se jotenkin piristi mieltä, kun tajusin, että tein samalla myös epävirallisen kympin ennätyksen, enkä ollut juossut edes "täysillä". Ajattelin, että vaikka kahden tunnin alitus valui käsistä, niin kyllä tänään ainakin ennätys tehdään! Seuraava juomapaikka oli n. 10,5 km kohdalla ja en tiedä mitä sen jälkeen tapahtui, mutta yhtä-äkkiä kaikki vaan helpotti! Sykkeet laskivat lähes normaaliin kisasykkeeseen ja hymykin palasi huulille. Vaikuttiko se, että Värtön rannassa kävi kuitenkin mukava tuulen vire, vai olinko vaan saanut tasattua vauhtini siihen millä sillä hetkellä pystyin ongelmitta juoksemaan. Muutoinkin loppumatkasta ei enää ollut kovin pitkiä pätkiä suorassa porotuksessa, kun osin sai juosta auringolta piilossa puiden katveessa.

Matka eteni ihan mukavasti, vaikkakaan vauhti ei ollut päätä huimaavaa, mutta nyt olin löytänyt taas sen tunteen miksi juoksen. Minulla oli hauskaa ja nyt jo jaksoin katsella ympärillenikin ja hymyillä kameroille. Toivottavasti sitten myös löytyy hymykuvia, kunhan ne kuvat aikanaan minut tavoittavat. Kaupungissa oli todella paljon porukkaa. Terwan lisäksi kaupungissa oli myös muita tapahtumia. Kannustusta tuli kaikkialta ympäriltä. Se tsemppasi! Oikeastaan koko matkan aikana oli kannustusta ollut kiitettävästi, mutta vasta loppupäästä matkaa tajusin kiinnittää huomiota koko asiaan. Korvaan särähti, kun jotain kanssakilpailijaa kannustettiin kovaan ääneen: Mahtavaa! Huippu juoksu tulossa! Joku oli siis kuitenkin myös onnistumassa juoksussaan...



Löytyihän se hymykin!

Sokerijussilla oli viimeinen juomapaikka. Otin kaksi mukia vettä ja join ne rauhallisesti kävellessäni. Koko matkan ajan otin vettä juomapaikoilla, koska käytin Squeezyn energiageelejä. Normaalisti puolikkaalla minulla menee kolme geeliä, nyt meni viisi. Tällä juomapaikalla minulla oli jo oikeasti vähän jano. Onneksi sitten join ne vesimukilliset huolella, koska hetken päästä minulla nousi oksennus kurkkuun, aspiroin ja aloin yskimään. Selvisin kuitenkin muutamalla kunnon rykimisellä. Mutta sitten välittömästi alkoi vilunväristykset ja mietin, että voi ei... nestehukka! Jatkoin rauhallisesti matkaa ja muutamassa minuutissa vilunväristykset menivät ohi. Vesi oli luojan kiitos yhdessä geelin kanssa alkanut kuitenkin imeytymään!

No eihän ne vaikeudet tietenkään loppuneet, vaan sitten alkoi hanuri painamaan ihan liikaa ja vasen takareisi uhkasi sanoa sopimuksen irti. Loppumatka meni varovaisen hitaasti, kun piti varoa joka askelta, ettei vaan alkaisi kramppaamaan. Siitä huolimatta ohitin selkiä ja kohta olinkin sillä loputtoman pitkällä suoralla. Muistin heti kuinka viime vuonna ohitin suoralla monta selkää. Lisäsin vauhtia ja tein saman taas tänä vuonna. Suoran päässä olevat kannustusjoukot antoivat myös lisää tsemppiä! Viimeisen hiekkapätkän ja sen lopun todella inhottavan murskepätkän jaksoin vielä spurtata kunnolla ja selkiä jäi taakse siinäkin. 

Olin vihdoin maalissa ja sain heti käteeni mitalin ja juomapullon. Sillä hetkellä ainut huoleni oli se, että olihan aika varmasti alle 2.10 eikä yli. Jotenkin en ollut osannut kelloani pysäyttää ja sain sen pysäytettyä vasta mitalin ja juoman saamisen jälkeen. Join heti pullollisen juomaa ja lähdin hakemaan reppuani. Vointi oli hyvä, mutta siitä huolimatta tiesin, että on järkevää ottaa heti myös nesteytys poreeni. Hain repun ja soitin ensimmäiseksi miehelleni, joka tiesi kertoa aikani olevan päälle 2.10. Mutta se oli bruttoaika. Nettoaikaa minulla ei edellään ollut tiedossa. 

Menin evästeltalle otin poreeni ja kohta siinä olikin ympärillä tuttua porukkaa vaikka kuinka. Vähän kaikilla oli ollut ongelmia sykkeiden kanssa ja muutaman juoksu oli epäonnistunut täysin tässä kelissä. Eihän me pohjoisen ihmiset olla vielä toukokuussa totuttu näin lämpimässä juoksemaan. Loppukesästä ehkä sitten paremminkin...? Evästelin vielä jonkin verran banaania ja palautusjuomaa. Takareisi kenkkuili edelleen ja uhkasi alkaa kramppaamaan. Soitin miehelle, ettei tule hakemaan minua Edenistä, vaan ajaa kaupunkiin. Kävelen loppuverkoiksi kaupunkiin, että saisin vähän maitohappoja liikenteeseen. 

Matkalla torille tuli maratoonareita vastaan. Vaikeaa näytti olevan monella juoksijalla ja kramppeja näytti olevan useammalla. Yhdellä naisella oli tosi kovat krampit, kun jalka meinasi väkisin vääntyä virheasentoon. Olin todella onnellinen siinä vaiheessa, että oma urakkani oli jo ohi. 3.45 porukka tuli vastaan ja ihmettelin sitten vähän ajan kuluttua miksi toinen 3.45 jäniksistä tuli niin perässä porukastaan. Syykin selvisi sitten illalla: jänis oli alkanut oksentamaan. Näin voi käydä siis myös  jäniksille. Kohta olinkin torilla ja kuulin jostain tutun äänen ja sanan ÄITI. Juniori se sieltä juoksi äidin luo. :)

Kotona sitten tulospalvelusta kaivoin nettoaikani, joka oli kuin olikin paremmalla kymmenluvulla. Loppuaika 2.09.57. Ruskan aikani parani 3 min. Ei paljon ja ei todellakaan riittävästi, mutta näissä olosuhteissa en olisi parempaan pystynyt. Omaa kuntoani en ala edes pohtimaan, koska omasta mielestäni ja juostujen lenkkien perusteella kuntoni pitäisi olla kyllä tuossa 2 tunnin vauhdissa. Mutta jääpähän nyt tavoiteltavaa ja pettymyksen tunteetkin pitää vaan kestää. Ne kuuluvat myös urheiluun.

Vaurioita juoksusta ei juurikaan tullut. Morton ei vaivannut ei juoksun aikana eikä jälkeen. Ei yhtään rakkoa, yhtään varpaankynttäkään ei taida irrota. Edes haarat eivät ole hiertyneet. Lonkat ja takareidet ovat olleet raskaahkot, mutta muutoin palautuminen on ollut nopeaa. Päiväunet jouduin aamupäivällä ottamaan, sen eilinen urakka varmaan aiheutti. Muutoin ollaan nautittu kauniista ja lämpimästä kesäpäivästä. Auringonporotuskin on ollut omalla pihalla touhutessa ihan siedetävää. Ensimmäiset ruukkukukat laitettu ja kaikki ikkunat ulkopuolelta pesty. Jonkun sadepäivän aikana kerkiää sitten pesemään ikkunoiden välitkin. 

Nyt palaudutaan muutama päivä. Palauttavana treeninä alkuun pyöräilyä, kunnes loppuviikosta viimeistään käydään taas ottamassa juoksuaskelia. Seuraava koitos on kuukauden päästä kotikaupungissa Rovaniemellä. Nyt siis palautellaan ensin tästä urakasta, ja sittenpä heti alkaakin valmistautuminen kohti Rovaniemi Marathonia. Siellä minulla on tarkoituksena juosta myös puolikas, mutta sen päätöksen tein jo eilen, että jos on helle, niin matka vaihtuu kymppiin!