Ylimenokaudesta peruskuntokauteen

Tonttukausi on jo alkanut...

Kiimingin jälkeen fiilikset ovat olleet erittäin hyvät. Olin kyseisen puolikkaan jälkeen vielä varma, että juoksisin ainakin yhden puolikkaan tälle syksyä. Mutta onneksi olen oppinut tulkitsemaan kehoni viestejä ja ymmärsin muutamassa päivässä, että nyt on aika pienelle ylimenokaudelle. Oli aika vaan olla ja levätä sekä tehdä muita hommia, kuten niitä tekemättömiä koti- ja pihatöitä, jotka yleensä jäävät kakkossijalle, kun pitää valita lenkin tai niiden väliltä... 

Kiimingin juoksun jälkeen Morton oli jalassa aika ärhäkkäänä. Luonnollisesti se nyt syksyllä oireileekin, koska juoksurasitusta on jalka saanut kesän aikana aika tavalla. Yllätykseksi jalka rauhottui kuitenkin muutamassa päivässä. Vaurioiksi minulle jäivät vain kyseisen jalat keskimmäiset varpaat, jotka olivat mustat ja verimössöiset. Mortonin kipuilessa juoksen kyseiset varpaat kippurassa ja siinä ne sitten pääsevät vaurioitumaan, kun iskeytyvät kärki edellä maahan.

Yleensä jatkan kevyttä lenkkeilyä jo muutaman päivän kuluttua kisasta. Nyt ei huvittanut. Yhtään ei haluttanut lähteä minkäänlaiselle lenkille. Viikon kuluttua Kiimingistä olimme lasten kanssa etelässä hautajaisreissussa. Olin ajatellut, että siellä viimeistään lähden lapsuuden maisemiin pururadalle juoksemaan. Edelleenkään ei huvittanut. Mutta en ottanut asiasta stressiä. Ehkä olin jo sopeutunut ajatukseen, että tästä tulee nyt pieni ylimenokausi. 

Perheessä oli ollut flunssaa ja etelän reissulta kotiuduttamme yksi pojista tuli sairaaksi. Ja itsellekin tuli lihakset ja kurkku kipeäksi sekä kahtena iltana nousi myös lämpö. Rytmihäiriöt vähän myös viestittivät, että kropassa ei ole kaikki ihan kunnossa. Muutoin ei vaivannut mikään. Eli viimeistään nyt tiesin, että ylimenokausi on nyt tässä ja liikunnat unohdetaan niin kauaksi, kun ollaan taas täysin terveitä. Mutta sen verran tein kuitenkin uusia juoksusuunnitelmia, että ilmoittauduin kevääksi Prahan puolikkaalle. On jotain konkreettista mitä odottaa ja mitä varten alkaa taas treenaamaan.

Työelämässä eletään joka vuosi kiireistä aikaa näin lokakuussa, koska on budjetointiaika ja tällä hetkellä on vielä kaikkea muutakin  uuden suunnittelua siihen päälle. Keskityin koko viikon sitten täysillä vain työntekoon, kotiin ja koti-/pihatöihin. Kaverin kanssa yhteistuumin olimme päättäneet viettää lauantain laittamalla hyvää ruokaa sekä laitellen pihaa talvikuntoon sekä istuttaa jotain syyskukkiakin ilahduttamaan pimenevää syksyä. Ja varsin hauska ja terapeuttinen päivähän siitä muodostuikin. Yhtään ei haitannut, vaikka pieni vesisade oli ilonamme koko päivän. Olisi itseasiassa ollut varsin mukava kisakeli!

Hyvässä seurassa ja loistavilla eväillä saa vaikka mitä aikaan!

Taustalla näkyvistä "pikkutontuista" oli iso apu, kun jaksoivat kuskata meitä puutarhakauppaan monta kertaa, kun huomasimme, että jokin loppui tai keksimme jotain uutta mitä tarvitsisimme :)

Nyt olikin sitten jo kaksi viikkoa kulunut ja mieli alkoi jo haluamaan juoksun pariin. Vointi oli hyvä ja flunssa ei tullut tuon pahempana päälle. Viikonloppuna oli ollut myös Vaarojen Maraton Kolilla, jossa oli useampi tuttu juoksemassa. Olin tiiviisti seurannut livetulosseurantaa sekä livekeskustelua facebookryhmässämme, miten juoksukaverit siellä pärjäävät. Matkat siellä olivat 15 km - 84 km erittäin haastavassa maastossa. Huikeita suorituksia seuraamalla alkoi itsellekin tulla sellainen polte päästä maastoon kisaamaan, että ihan piti itseä ottaa jo niskasta kiinni, että nyt pitää rauhoittua ja miettiä realiteetteja... ;)

Pakko myös tunnustaa, että jälleen kävin itseni kanssa keskustelua tuosta pidemmän matkan (maratonin) juoksemisesta. Joko maantiellä tai maastossa... Jos juoksisin viileällä kelillä ja juoksisin oikein rauhallisesti ja varmasti huolehtisin oikein huolella nestetasapainosta matkankin aikana... Enkö silloin voisi lähteä pidemmällekin matkalle...? Varmaan voisinkin, mutta on eri asia kuinka järkevää se on. Varmaan tähän asiaan tulen palaamaan vielä monta kertaa. Miehenikin sanoi minulle, että mikä kumma siinä on että sen puolikkaan juokseminen ja siinä kehittyminen ei riitä? Niin mikä siinä on? Sen haluaisinkin tietää...

Alkuviikosta sitten lähdin reilun kahden viikon totaalitauon jälkeen kevyelle lenkille. Ja voi elämä, että juoksu tuntuikin hyvältä! Jalat olivat todella keveät ja olisi haluttanut juosta kovempaakin, mutta jätin sen suosiolla seuraavaan lenkkiin, jossa ohjelmassa oli alkuverkat 10 min + 30 min tv-reipas + loppuverkat 10 min . Vauhtiosuus meni todella kevyellä ja helpolla juoksulla niinkuin pitikin ja hyvillä sykkeillä, jotka pysyivät alle anaerobisen. Olin todella tyytyväinen juoksun helppoudesta. Tauko todellakin oli tehnyt minulle erittäin hyvää!

Pohdinnassa ja mietinnässä on oikeastaan koko syksyn ollut myös lihaskuntoharjoittelu. Miten ja missä harjoittelen tulevan peruskuntokauden aikana... Ja vieläkään en ole osannut tehdä päätöstä! Joka toinen päivä olen menossa crossfit salille, kuten viime talvena ja joka toinen päivä normisali erilaisine jumppineen ja spinningeineen on viemässä voiton. Pikkuhiljaa pitäisi päätös tehdä tuonkin suhteen!

Tänään oli kuitenkin ohjelmassa lajinomaista voimaharjoittelua mäkijuoksutreenien ihmeellisessä ja tänään vähän rajussakin maailmassa. Normaalisti olen tehnyt mäkijuoksutreenejä loivissa pitkissä ylämäissä tai lyhyissä jyrkemmissä mäissä, mutta kai ne Kolin juoksijoiden hehkutukset saivat sen aikaan, että päätinkin tehdä vähän rajumman treenin Köykkyrin rinteessä. 

Verryttelin ensin pururadalla ja sitten hölkkäämään rinnettä ylös. Eka nousu menikin ihan mukavasti. Kevyesti hölkkäsin ja helposti pääsin kipuamaan rinteen ylös ja alas kävellen ja palautellen. Alhaalla juomahörppy ja sama uudestaan. Nyt ei enää ihan yhtä helposti mennytkään. Sain tosissaan tehdä töitä, että juoksuaskelin pääsin ylös. Sama toistui kolmannella kerralla. Sitten oli puolen välin 3 min palautumistauko. Neljäs kerta oli taas vähän helpompi, mutta viides kävi niin voimille, että puolessa välissä oli pakko laittaa kävelyksi ja päätäkin alkoi särkemään. Päätä jyskytti sydämen sykkeen tahtiin... Minun oli pakko luovuttaa ja päätin jättää viimeisen kuudennen kerran tekemättä. Alas päästessäni jalat tärisivät ja olo ei ollut mitenkään loistava. Loput vedet juomapullosta huiviin ja autoa kohti. Vielä autossakin minulla jalat tärräsivät niin paljon, että hetki piti istua vaan aloillaan, ennenkuin uskalsin lähteä ajamaan.

Varmaan ne lihaskuntoharjoittelut tulevat minulle tarpeeseen, koska nytkin huomasi että lihaskestävyys ei pitänyt niin kauan kuin olisi pitänyt. Toki harjoitus on normaalia rajumpi, mutta kyllä tuo kuusi vetoa olisi pitänyt pystyä tekemään. Seuraavalla kerralla sitten! Tai ehkä seuraavalla kerralla kävelenkin rinteen ylös ja juoksen sen alas. 

Tämän päivän treenimaasto

Uusi peruskuntokausi on nyt saatu sitten aluilleen. En vielä analysoinut ja vetänyt yhteen tätä kulunutta kautta, mutta palaan siihen vielä myöhemmin. Ensi kauden tavoitteet ja kisat ovat vielä vähän auki ja kun ne ovat selvillä kirjoittelen sitten niistä ajatuksista erillisessa blogitekstissä. Kaikkinensa voin kuitenkin todeta, että vaikka asettamiini tavoitteisiin en päässytkään tällä kaudella, siitä huolimatta olen kauteen ihan tyytyväinen! Se oli kuitenkin nousujohteinen. Loppuvuonna tulen juoksemaan ainakin Iin testijuoksuja (5 - 10 km) ja katsotaan miten niissä onnistutaan. Lauantaina 2.11. pääsen siis jo seuraavan kerran ulkoiluttamaan numerolappua!