sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Move Maraton - onnistuminen

Äiti ja poika
Rovaniemen kympiltä alkanut vähän tiiviimpi kisaputki päättyi eilen Iissä Move Maratonin varttiin. Tuloksena oli hyvä ja helpottunut mieli.

Suunnittelin vielä viikko sitten juoksevani puolikkaan, mutta koska poika päätti osallistua juoksutapahtumaan myös, päädyttiin juoksemaan kuitenkin vain vartti. Poika ei ole pitkiä lenkkejä juossut ollenkaan, joten puolikas olisi ollut varmaan liian pitkä matka näin yhtä-äkkiä juostavaksi.

Itsellä kisaviikko oli hyvin rauhallinen harjoitusten suhteen. Ainoastaan maanantaina tein 3 min vetoja. Hyvin tukkoisilla reisillä... Edellisen päivän yleisurheiluhullutukset olivat saaneet lihakset ihan tukkoon ja pakkolepo jaloille oli edessä. Lauantaihin asti. Viikolla jalkoja hoidettiin akunpunktiolla sekä fysioterapeuttini opetti minulle myös hyviä, varsinkin takareisiä avaavia pumppaavia venytysliikkeitä kuminauhan avulla. Ja täytyy sanoa, että päivittäin tehtynä huomasi kuinka hommasta todella oli apua!

Kisa-aamuna kävin kevyen muutaman kilometrin mittaisen lenkin hölkyttelemässä. Jalat tuntuivat hyviltä. Ruoka minulle tuttuun tapaan ei maistunut, banaanilla, urheilujuomalla ja Gainomaxilla mentiin. Väkisin ei voi syödä. Matkalla Iihin poikkesimme ensin Haukiputaalla viemässä pienimmän pojan Anna-Leenalle hoitoon. Iissä olimme jo hyvissä ajoin numerolapun haussa ja paikkoihin tutustumassa. Jäi myös hyvin aikaa jututtaa tuttuja, verkata ja venytellä. Avata niitä takareisiä.


Startti oli kello 14.00. Sekä vartin että puolikkaan juoksijat lähtivät matkaan yhtä aikaa. Ilma oli hyvä. + 16 astetta, aurinko paistoi, viileä tuuli. Lähdimme aika takaa liikenteeseen ja alussa ruuhka oli aikamoinen. Kovin kovaan aloitukseen ei ollut mahdollisuutta, mutta ei sillä niin väliä ollutkaan. Heti alussa bongasin pari vanhempaa herrasmiestä, oman kylän juoksijoita, joiden tiesin olevan hyviä vauhdinpitäjiä. Sanoin pojalle, että yritetään pysyä heidän kannoillaan, niin varmasti tulee hyvä aika. Helposti pysyimmekin heidän vauhdissa, minä olisin halunnut jopa mennä vähän lujempaa, mutta maltoin mieleni.

Mutta sitten ennen viiden kilometrin kohtaa poika alkoi valittaa jalkaansa. Oire kuullosti penikkaoireelta. Viiden ja kuuden kilometrin välillä tämä mieskaksikko otti sitten meistä vähän kaulaa, kun meidän vauhti vähän hiipui. Poika sanoi sitten minulle, ettei pysty juoksemaan kipeällä jalalla minun tahtia, että jatka vaan omaa tahtia eteenpäin hän tulee perästä. Minulla taas  juoksu oli sujunut koko matkan todella helposti eikä mitään ongelmia ollut. Kilometrit olivat kuluneet jotenkin niin huomaamatta!

Poika jäi kyydistä ja jatkoin matkaani sitten yhden puolikasta juoksevan naisen kanssa, jonka kanssa jutusteltiin niitä näitä juostessa. En lähtenyt enää edes yrittää ottaa mieskaksikkoa kiinni, vaan tyydyin juoksemaan vähän rauhallisempaa vauhtia naisen kanssa. Urheilukentälle asti juostiin yhtä matkaa, mutta koska minun matka oli tulossa päätökseen, juoksin vähän reippaammin urheilukenttä kierroksen. Kyllä oli niin mukava juosta urheilukentän hyvällä ja vauhdikkaalla alustalla! Jo kenttää kiertäessä minulla harmitti, että matka päättyy kohta. Tosi mielellään olisin lähtenyt kiertämään vielä toisen kiekan. Voimia olisi ollut vielä vaikka kuinka. 


Juoksinko liian lujaa, kun poika sai otettua kuvan vasta minun mentyä ohi?
Tiesin jo kenttää kiertäessäni, että tulen pääsemään alle tunnin, minkä olin asettanut itselleni tavoiteajaksi. Kympin kohdalla olin ollut asiasta jo melko varma. Nyt olisi kympille tullut myös uusi ennätys. Pari minuuttia parempi, kuin mikä virallinen ennätys tällä hetkellä on. Kuuluttaja kuulutti minut maaliin ja kertoi myös ajan. Olin tosi tyytyväinen! Vartti meni aikaan 59.43. Omaa kelloa en ollut laittanut päälle heti lähtölaukauksesta, vaan vasta kun ohitin lähtöviivan, että saisin "todellisen" juoksuun käytetyn ajan. 5 sekuntia oli parempi tämä aika. Vauhti ei edelleenkään ole sitä mitä tavoittelen, mutta siitä huolimatta olen tyytyväinen. Tarvitsin nyt tämän tunteen: juoksu voi olla joskus myös helppoakin :)

Maalissa sitten odottelin maaliin saapuvaksi poikaani ja muutamaa oman kylän tyttöä. Ja sitten pian myös puolikkaan juoksijoita. Poika pääsi maaliin, mutta vaikeaa oli ollut juosta kipeällä kintulla. Harmitus oli hänellä kova, mutta eihän asialle mitään voi. Itselleni ei hieman palanutta päälakea lukuunottamatta tullut mitään vaivoja. Olo ei ollut sen kummempi kuin normi lenkin jälkeen :)

Kotona oltiin vasta illalla seitsemän aikoihin ja minä lähdin heti kotiin tultuani pyöräilemään naapurikylään kaverin luo syömään ja saunomaan. Sillä reissulla menikin sitten melkein aamuun asti. Maailmaa kun ei paranneta ihan hetkessä! ;) Kaiken kaikkiaan aivan loistava kesäloman aloituslauantai tästä päivästä muodostui!


Palauttavaa evästä! :)

4 kommenttia:

  1. Jos pystyit kympin juoksulla "jutustelemaan niitä näitä" :D, niin varmasti jäi käyttämättä aika paljon vauhtireserviä :D

    Mutta onnittelut hyvästä juoksusta! Se on aina mukavaa, kun tuntuu että kulkee hyvin. Ja pojalle onnittelut myös :) Aika pitkä mies näyttää kuvan perusteella olevan, meneekö 190 rikki?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tiedostin kyllä että ihan täydellä vauhdilla ei menty. Mutta toisaalta halusin juosta sen juoksun silleen vaan helposti. Tuo antaa kuitenkin nyt itseluottamusta puolikkaan suhteen, koska tuolla vauhdilla olisin pystynyt jatkamaan matkaa vielä helposti. Toivottavasti samanlaisen juoksun saa sitten aikaiseksi seuraavalla puolikkaalla :)

      Siksi tykkäänkin puolikkaasta enemmän kuin näistä lyhyemmistä, kun sen saa juosta silleen "mukavammalla vauhdilla" ;)

      Poika on pitkä ja laiha ;) 186 taisi olla pituus kutsuntatarkastuksessa. Vanhin poika on on yli 190 :)

      Poista
  2. Kuulostaa hienolle Seija :) Z-maralla kympin ennätys uusiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kympin tai puolikkaan :) Jos keli inhimillinen, harkitsen puolikasta. Onhan siinä kuitenkin 3 vkoa väliä Ruskaan :)

      Poista