maanantai 29. heinäkuuta 2013

Me olemme Sankareita - Erämaan Sankareita!


Olemme eilen kotiutuneet poikani Niklaksen kanssa Erämaan Sankarit kisasta Sallan erämetsistä. Erämaan Sankarit kisa järjestettiin nyt toisen kerran. Tämän kesän kisaan haettiin suurimman luokan arjen sankareita – äitejä. Jotta sankaruus periytyisi myös seuraavalle sukupolvelle, haettiin kisaan äidin lisäksi myös sankarilasta (ikä 8-14 vuotta). Nettiäänestyksen perusteella kisaan meitä valittiin sitten neljä äiti-lapsi paria: Piia ja Nea, Minna ja Aksu, Outi ja Niilo sekä minä ja Niklas. Ja aivan uskomattoman hieno seikkailuhan tästä kehkeytyikin!


Seikkailu voi alkaa!
Seikkailu alkoi Sallan Poropuistosta, jonne meitä oli pyydetty saapumaan. Olimme toisena parina paikalla. Nastolalaiset Piia ja Nea olivat tulleet pitkän matkan yöjunalla ja heidät tapasimme sitten ensimmäisinä paikan päällä. Muut saapuivat määräaikaan mennessä ja meidät ohjattiin varusteiden jakoon. Meille annettiin rinkka ja jaettiin perusvarusteet mitä erämaassa tullaan tarvitsemaan. Rinkkaan pyydettiin pakkaamaan tarvikkeet millä uskottiin pärjäävän seuraavaan päivään. Etukäteen meillä ei ollut mitään tietoa mitä tuleman piti, eikä sitä kuinka pitkälle joutuisimme taivaltamaan. 

Meille annettiin käteen kartta ja pyydettiin suunnistamaan karttaan merkittyyn paikkaan. Yhteistuumin otimme suunnan ja lähdimme matkaan rinkkoinemme. Ensimmäinen siirtyminen ei sitten ollutkaan kovin pitkä. Vain noin kilometrin kävely tuli. Paikka oli Kotakylä Tammakkolammen rannalla. Ensimmäinen tehtävämme oli pystyttää meille yösija, joka paljastui paketista purkaessa sissiteltaksi. Minulla ei ollut mitään käsitystä mistä päästä telttaa olisi pitänyt alkaa kokoamaan, mutta Outilla oli homma heti hallussa. Hän antoi ohjeita ja toimimme niiden mukaan. 


Yhteistyöllä saimme sissiteltan aika nopeastikin pystyyn!

Yösijan pystytettyämme seuraava tehtävämme oli valmistaa päivällinen nuotiolla. Meille tuotiin laatikko, jonka sisältä paljastui jokaiselle parille yksi lohi. Itse ruuanvalmistusta en pitänyt yhtään kummoisena juttuna, mutta vähän piti miettiä miten sen valmistaa, kun edessä oli pelkkä nuotionpohja ja varusteena pelkkä pakki? Loimutettu lohi olisi hyvää, mutta mihin ja miten kiinnität lohen? Aikani kuljin ympäristössä ja yhdestä kodasta löysimme Piian kanssa kaksi ritilää. Yhden kodan vierellä olin nähnyt kaksi betoniharkkoa. Niistä saisimme jotakin aikaiseksi!


Niklas halusi välttämättä itse fileoida lohen
Siellä meille valmistuu herkullinen päivällinen!

Ruokailun jälkeen ja tuomareiden maistettua ruokamme saatiinkin sitten jäädä ihan keskenämme viettämään iltaa ja yötä. Saimme kuitenkin tehtäviä illan ja yön aikana tehtäväksi, jotka piti olla aamulla valmiina, kun tuomarit saapuvat takaisin paikan päälle. Piti kerätä viisi erilaista kasvia, tehdä saunavasta sekä vuolla kahvilusikka. Aamulla piti sitten olla kepin nokassa folion päällä muna valmiiksi paistettuna. Ja kaikki tämä meiltä kaikilta luonnollisesti luonnistui ihan tuosta noin vaan! Ilta meni mukavasti saunoessa, uidessa ja jutustellessa. Viihdyimme hyvin yhdessä, niin äidit kuin lapsetkin.


Pojat menivät heti uimaan, kun mahdollisuus tuli

Ja hauskaa heillä oli yhdessä

Siellä se muna paistuu Minnan foliopaistinpannulla. 
Ensimmäinen yö meni ihan mukavasti, vaikka nukuimme ohuilla retkipatjoilla pelkän maan päällä, joka oli epätasainen. Onneksi oli kuitenkin teltta, johon sääsket eivät päässeet. Minä ja Niklas ainakin saimme nukutuksi ihan hyvin. Meille oli kerrottu, että seuraavana päivänä olisi edessä vaellusreissu, joten hyvät unet olisi hyvä saada alle. 

Aamulla aamutoimet, aamupala, eväät päiväksi ja teltan purku. Sitten tehtävien tarkastus ja pari kerrallaan meidät lähetettiin suunnistus-/vaellusretkelle. Me lähdettiin Niklaksen kanssa viimeisinä matkaan. Saimme kasvienkeruu tehtävät, kolme karttaa, joiden avulla meidän piti suunnistaa rasteille ja viimeisenä rastina oli meidän seuraavan yön majoituspaikka.




Me mentiin jo alussa Niklaksen kanssa harhaan, koska en voinut uskoa, että reitti olisi mennyt talon pihan poikki. Päätin kiertää talon tien kautta ja sitten etsiä reitin uudelleen. Törmäsimmekin sitten metsässä melko pian Outiin ja Niiloon, jotka olivat myös vähän hukassa reitin kanssa. He olivat olleet oikealla reitillä, mutta reittimerkit olivatkin ohjeista poiketen muuttuneet sitten väärän värisiksi ja he palasivat takaisin. Nyt oltiin kuitenkin sinisellä reitillä, mutta olin ihan varma, että sitä reittiä ei ollut missään meille annetuissa kartoissa, kuten ei ollutkaan. Päädyimme sitten ohittamaan kokonaan ykkösrastin, ja menemään suoraan kakkoselle, koska tie mitä kuljimme, kulki varmasti sille rastille. 

Meille heräsi kuitenkin huoli muista pareista. Ovatko hekään oikealla reitillä vai menneet ihan väärään suuntaan? Minna saatiin puhelimella vihdoin kiinni ja hän oli ihan väärässä paikassa. Annoimme ohjeet tulla meidän luokse paikkaan missä odottaisimme heitä. Sitten näimmekin jo auton. Jussi sieltä tuli ilmeisesti meitä etsimään, koska ketään ei ollut kuulunut kakkosrastille, joka oli myös tehtävärasti. Kerroimme tilanteen ja olimme erittäin huolestuneita Piiasta ja Neasta, jotka eivät olleet aikaisemmin vastaavissa olosuhteissa olleet ja mahdollisesti myös erehtyneet reitistä.


Mentiin Niklaksen ja Niilon kanssa Minnaa ja Aksua poroaidalle vastaan. Nyt on kaikki melkein hyvin, kun porukka kasassa, paitsi että yksi pari puuttuu...
Jatkoimme matkaa yhdessä kakkosrastia kohtia. Jussi tuli takaisin ja kertoi meille, että etsinnät on aloitettu. Saman tien hän kuitenkin sai puhelun, että Piia ja Nea ovat saapuneet kakkosrastille ja kulkeneet koko ajan oikeaa reittiä pitkin! Hienoa! He olivat siis tallessa!

Kakkosrasti oli ensiapurasti, joka minulla ja Niklaksella meni pieleen, koska en tajunnut, että potilaalla oli kirveen iskusta syntynyt verta vuotava haava ranteessa... Potilas ei ollut kerinnyt laittaa tekoverta ja minä luulin hänellä olevan vain nyrjähteen nilkan ja ranteen, joita aloin kylmällä hoitamaan ja sitomaan. Jatkoimme tältä rastilta matkaa yhdessä Piian ja Nean kanssa. Turvallisempaa kulkea yhdessä, kuin kenenkään täysin omillaan. Löysimmekin seuravalle rastille ongelmitta, joskin jouduimme aika paljon märässä suossa tarpomaan. Oikea reitti rastille löytyi latukartasta, ei muista mitkä meille jaettiin. Monen kartan yhtäaikainen lukeminen teki suunnistamisesta hieman haasteellista kieltämättä. 

Kolmosrasti oli tulentekorasti, jossa myös sitten evästelimme. Matkaa eteenpäin jatkoimme yhtenä porukkana. Tässä vaiheessa oli porukasta havaittavissa hienoista ärtymystä ja suivaantumista matkantekoon ja sen vaativuuteen. 


Pitkospuut suolla on ylellisyyttä, johon harvoin törmäsi!
Nelosrasti oli Ruuhitunturin huipulla käyminen. Jo hyvissä ajoin kävi ilmeiseksi, että sinne ei aikonut tarpoa kuin minä ja Niklas. Minulla itsellä ei tullut mieleenkään, että olisin jättänyt paikan näkemättä. Ja toisaalta, minulla ei ollut mitään vaikeuksia ollut koko reissun aikana. Olenhan kuitenkin tottunut pitkäkestoisiin suorituksiin ja olen juossut niitä hemmetin HELLEkisoja. Ehkä nyt hyödyin niistä, koska melkein 30 asteen helteessä minulla ei tällä kerralla ollut mitään vaikeuksia. Niklas vaikutti myös hyvävointiselta ja olin huolehtinut koko ajan, että hän juo riittävästi. Olimme myös syöneet hyvin eväitämme. Muille tarjottiin jo autokyytiä jostain kohtaa majoituspaikkaan ja kyllä Niklaskin mielellään tarttui tähän tarjoukseen. Mutta ensin kävisimme siellä Ruuhitunturin huipulla. Ja kyllä kannatti! Näkymät olivat huikeat!

Dataa vaellukselta. Eipä ole sykkeet nousseet oikein mihinkään muualla kuin tunturia kivutessa. Mittarin taisin pysäyttää ainoastaan evästelypysähdyksen ajaksi, muilla en. Siksi vauhti näyttää noin etanavauhdilta :) Ja en muistanut laittaa mittaria lähtiessä päälle. Ehkä noin kilometrin kuljettuamme muistin painaa nappia.

Erämaan Sankarit vaellus 26.07.2013 10:46


Huipulla!
Ruuhitunturin valloittajat
Tällä kertaa helteessä hymy ei hyytynyt!
Muut odottivat meitä Ruuhitunturin kahvilalla. Kaikki olivat jo sitä mitä mieltä, että nyt maistuisi autokyyti. Itse vastustin sitä ajatusta voimakkaasti. Tänne kun oli lähdetty, niin kyllä sitä nyt suoritetaan tehtävä loppuun asti. Minna lähti lasten kanssa autokyytillä majoituspaikkaan ja minä, Piia ja Outi jatkoimme reittiä eteenpäin. Ja eihän se taas mennyt ihan niinkuin piti... Valitsemme risteyskohdassa väärän polun ja jouduimme latupohjalle (lue suolle) jota jonkin matkaa tarvottuamme päätimme kuitenkin palata takaisin toiselle kuivemmalle polulle. Latupohjaa pitkinkin olisi toki päässyt perille, mutta kaikilla ei ollut vedenpitäviä kenkiä ja tarpominen suossa ei houkutellut, joten siksi päädyimme mieluummin polkuun. Itse olen niin masokisti, että jopa se suokin olisi kelvannut minulle, kunhan vaan matka olisi edennyt.

Pääsimme vihdoin ja viimein perille majoituspaikkaan, jossa muut olivatkin jo uimassa Hangasjärvessä. Yleisöäkin oli ollut paikalla, mutta eivät olleet jaksaneet odottaa, koska ilmeisesti aikataulut oli joko arvioitu väärin, tai sitten olimme normaalia hitaampia taivaltajia ;) Lapin Kansan toimittajakin saapui samantien paikan päälle meitä haastattelemaan ja kuvaamaan, kun pystytimme seuraavan yön majoituspaikkaa.


Siinä se on! Ihan itse pystytetty!
Kummasti se hymyilyttää ;)
Kun olimme saaneet yöpymispaikkamme valmiiksi alkoikin sitten ruuan valmistus. Poronkäristystä! Onneksi saimme kuitenkin rautapadan sitä varten, ettei tarvinnut pakissa sitä tehdä... Ja kylläpä ruoka maistuikin sitten hyvälle! Ruuan päälle lähdimme vielä testaamaan ja harjoittelemaan kanootilla melomista. Seuraavana päivänä olisi ilmeisesti sitä sitten ohjelmassa.

Pesumahdollisuus oli ainoastaan järvessä. Olin jo menossa järveen, mutta kun mielestäni olisin joutunut vain mutakylpyyn, päädyin olemaan menemättä. Olin myös aika väsynyt ja niin oli poikakin, joten aika aikaisin päädyimme makoilemaan "patjoillemme" ja ilmeisesti minä myös jopa nukahdinkin aika helposti. Ainoastaan sääsket herättivät tasaisin väliajoin, joita yritin häätää pois sääskimyrkyllä, joka oli minulla nukkuessakin kädessä...


Näkymä nukkumapaikaltamme 
Herätys olikin sitten tyly, kun alkoi satamaan vettä. Vesihän tuli sitten katoskankaan läpi... Ei muuta kuin osa tavaroista puuvajaan ja petit ja loput tavarat laavulle. Tiiviissä tunnelmissa siellä sitten nuotion loimutessa yö vietettiin. Mutta minä kuitenkin pystyin nukkumaan. Samoin Niklas. Pojalla on kyllä loistavat unenlahjat!


Yön hämärinä tunteina...
Aamu koitti viimein ja ensimmäisenä tehtävänä meillä oli melontakilpailu. Siitä me suoriuduttiin Niklaksen kanssa erittäin hyvin, vaikka koskaan ennen ei oltu melottukaan. Oikeastaan kaikissa fyysisissä tehtävissä olimme hyviä. Välillä kuulinkin taustalta mutinaa, että nuohan onkin urheilijoita... Ei me sen kummemmin mitään urheilijoita olla, meillä on vaan sen suuntaiset harrastukset. Näistä harrastuksista oli sitten tietyissä tehtävissä hyötyä, mutta sitten taas toiset pärjäsivät toisissa tehtävissä paremmin, jotka ehkä enemmän olivat lähellä heidän harrastuksiaan ja muuta maailmaansa. 



Meinasi olla vähän ruuhkaa :)
Puun mittailua
Loppupäivän ohjelmassa oli ensin pieni tietokilpailu poronhoidosta, josta meillä taisi mennä vain poron kopara oikein... :) Sitten jatkettiin kutsumalla poroja sekä ruokkimalla niitä. Loppuaika olikin sitten erilaisia hauskoja kilpailuja. Päivä kului kuin huomaamatta näiden parissa. 

Porot ottivat meidät erittäin ystävällisesti vastaan
Ja se muuten osui!
Napakymppi!
Tandemsuohiihtoa :)
Ei osunut ei...
Mitä äidit edellä....
...sitä lapset perässä :)
Tämä taito on kyllä hyppysissä!
Kun saimme päivän urakkamme suoritettua, palautimme varusteet ja meidät vietiin viimeisen yömme yöpymispaikkaan. Ja jopa nyt olikin mukava päässä kunnon mukavuuksilla varustettuun mökkiin ja saada nukkua seuraava yö oikeassa sängyssä! Kävimme jättämässä tavaramme mökkiin ja lähdimme heti Revontuli hotellin kylpylään pesemään suota pois itsestämme. Tähän meillä oli pari tuntia aikaa ennen kuin illallinen, jossa myös kisan voittaja selviää alkaisi.

Kyllä tässä majoituksessa kelpaa!
Meidän Sankarilapset!
Lähdimme kylpylän jälkeen kohti Moiporon kotaa, jossa voitajapari selviäisi. Ensin nautimme poronlihakeittoa ja jälkkäriksi muurinpohjalettuja. Kylläpä oli mukava päästä valmiiseen pöytään! Lapsia selkeästi jännitti kuka tulee voittamaan kisan. Meitä äitejä se ei kummemmin tuntunut edes mietityttävän. Oikeastaan ihan sama olisi kuka voittaa, voitto menisi joka tapauksessa oikeaan osoitteeseen. Itse tuumailin Outille syödessämme, että ehkä toivoisin, että Piia ja Nea voittaisivat. He olivat kuitenkin ensimmäistä kertaa tällaisella reissulla ja suoriutuneet erämaassa kaikesta minun mielestäni kiitettävästi. Myöskään kertaakaan en ollut kummankaan suusta valituksen sanaa kuullut. Minusta se jos jokin oli jo upea suoritus!

Voittajapariksi valittiin Outi ja Niilo Pellosta. Voittajista ei voinut olla kuin vain iloinen! Outilla ja Niilolla oli kyllä meistä kaikista parhaat erämaatiedot ja -taidot hallussaan. Mutta yllätykseksi tuomarit halusivat palkita myös toisen sijan, johon minä ja Niklas yllettiin ja tokihan se antoi meille ilonaiheita vielä lisää! 


Koko Sankarijoukkue
Sankariäidit 

Kaiken kaikkiaan fiilikset mitkä jäivät Erämaan Sankareista ovat kyllä ihan huiput. Minulla itsellä ainakin tämän ansiosta itseluottamus lisääntyi sen osalta, että nyt uskallan lähteä vaikka pidemmälle vaellukselle ja tiedän että pärjään siellä. Minulla on myös reissukaverina sellainen Sankaripoika, joka mielellään lähtee minun kanssa myös uusiin seikkailuihin mukaan. Kotimatkalla, kun minä kaihoten katselin ohitse kiitäviä soita, Niklas tuumaili kuinka hauskaa hänellä oli ollut ja kuinka mukava oli ollut saada uusia kavereita. 

Tämä juuri onkin kaikista parasta antia tällaisessa kisassa. Saada uusia ystäviä ja sitä kautta laajentaa omaa maailmankatsomustaan. Mielestäni tämän asian voi tähän loppuun kiteyttää Sankariäiti Outi Salmisen ihanaan runoon:


SANKAREILLE Nea ja Piia, Aksu ja Minna, Niklas ja Seija ja Sankariparitsalleni Niilolle!
Mettäveret suonissaan
Sankarit lähtivät matkaamaan.
Teltta pystyyn kasattiin,
puita nuotioon hakattiin.
Lohi paistui,
makealta maistui.
Kisassa neljä hoitsua,
saa nähdä tehdäänkö loitsuja.
Uitiin, pestiin, saunottiin,
tulilla makkarat paistettiin.
Hyvää yötä sanottiin ja makeasti nukuttiin.
Aamu alkoi rivakasti,
helle helli ihanasti.
Munat paistui foliolla,
kahvit kiehui nuotiolla.
Teltta kasaan pakattiin,
Sankarit matkaan laitettiin.
Sinistä polkua kävellä käskettiin
ja hetken päästä sitä ihmeteltiin.
Lapset ihmeesti jaksoivat ja veteen itsensä kastoivat.
Käristys tulilla tekaistiin
ja nälissään nassuun hotkaistiin.
Nyt on patjana vihreä sammalmatto
ja päällämme se sininen korkea katto.
Joka luontoarvot oivaltaa,
se elämän onnellisen elää saa.
Nyt Sankarit kiittää ja kumartaa,
mettässä ihania Ystäviä saa,
SELLAINEN PAIKKA ON KARU ERÄMAA.
Kiittäen Outi






4 kommenttia:

  1. Mahtavalle näyttää tää teidän reissu :) Upea kertomus ja varmasti unohtumaton kokemus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli huikea reissu! Nyt jo haluttaa uudestaan vaeltamaan! "Huolettaa" vaan, kun en ole nyt viikkoon juossut ollenkaan... :)

      Poista
  2. Siis ei mitään huolta. Viikossa ei juoksukunto katoa minnekään. Siis tuo reissu on varmasti vieny vaan eteenpäin sun kuntoa. Kempeleessä uutta enkkaa kehiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja nyt ollaan lomalla... Silloin ei voikaan kaikki mennä normiohjelman mukaan ;) Mutta en ole myöskään koko loman aikana vielä kerinnyt edes punkkupulloa korkkaamaan! ;) Tällä viikolla lenkkeilläänkin sitten lapsuuden maisemissa. Toivottavasti en vaan törmää lenkeilläni siihen Miian säikäyttämään Mr. Kyyhyn...

      Poista